Hitsi, mikä epäreiluuden paljous. Heti kun sain kivuliaan ruhoni raahattua työpaikalle, piti alkaa töitä tekemään! Mikä tää tällänen mestapaikka oikein on? HÄH?

Ja varsinkin, kun työhommajuttu oli viime tapaninpäiväisen katastrooffin tutkimusraportin kasaaminen (menetelmällä revi sidottu versio ensin päreeksi ja tee siitä sitten monentamalla monta samanlaista versiota- tätä kutsutaan myös nimellä kopiointi), niin johan tässä alkaa heikompia hirvittään. Onneksi siis en siis ole heikko.

Hei muuten, tietääkö kukaan viisas lukijani, pitääkö sellainen väite paikkaansa, jotta jos syö liian _vähän_ , niin laihtuminen hidastuu? Kuulostaa jotenkin kovin paradoksaaliselta ja oksymoksaaliselta, mutta jotain vinhaa perää väittämällä _täytyy_ olla. Kas kun kahtena edellisenä iltana olen riehunut kuin heinämies pusikoissa, enkä ole syönyt mitään työpaikan lounasruokailun jälkeen, ja silti mun mahamakkara on ehkäpä jopa suurentunut!

Joo no, kyllähän mä sen tiedän, ettei mitkään muutokset yhtäkkiä tapahdu, kuten niin että illalla menee lihavana nukkumaan ja aamulla herää laihana. Mutta silti! Kärsivällisyys ei ehkä kuulu parhaisiin hyveisiini.

Oltiin eilen kyllä vähän kahjoja miehen kanssa. Kun olin naapurinrouvan ystävällisellä avustuksella saanut urakkani päätökseen ja itseni suihkittua ja pikaisen blogimerkinnän tehtyä, mentiin sinne etupihalle saunatakeissa tupakoitumaan ja ihailemaan uudistunutta sisääntuloväylää. Saa kai sitä omalla etupihallaan olla miten lystää. Niin kerta.

Mut kyllä on mahtis fiilis. Ja lepo vaan kaikille, joita hengästyttää nämä raporttini. Tänään pidän lepopäivän ja luen kirjaa baaden-baadenissa.