Lauantain kunniaksi vähän väriä elämään. Tai ainakin blokiin:)

Eilinen tahmakas sorvipäivä vaihtui toimeliaaksi illaksi, kun laukkasin vaikka missä ja sain taas harjoittaa suunnistuksen maailmanmestaruustaitojani auton ratissa..

Heti sorvipäivän jälkeen menin tyttöseni kanssa lääkäriin. Nyt oli siis se lääkärireissu, minkä varaan laskin paljon ja miltä odotin paljon- samoin kuin lapseni.

Oli aivan mahtavan mukava lääkäri. Kuunteli asiamme (minähän olin siis sovitusti puhemiehenä), ja toimi juuri niinkuin olimme toivoneetkin. Ihanaa kun tämä asia meni niin sanotusti putkeen. Olen iloinen! Ja tyttökin muuttui heti tuon käynnin jälkeen tosi erilaiseksi. Varmaan ihan vaan tieto siitä, että joku muukin kuin oma perhe otti asian tosissaan, vaikuttaa fiiliksiin. Mainittakoon tässä yhteydessä, että teidän- hyvät lukijat- emputuksista ja tsemputuksista ei tyttö tiedä mitään;)

Suuntavaistoni on täysin olematon. Jos minun pitäisi tästä lähteä kulkemaan kohti etelää, niin voisin lähteä ihan mihin suuntaan tahansa! Joskus koitan toki löytää suuntimia esim. auringosta. Että jos se kerta laskee länteen ja silleen, mutta ota nyt jotain suuntimia pimeässä?!

Mutta hyvä minä! Matkalla periferiasta Puistolan asemalle en eksynyt kuin kerran, ja se on oikeasti hyvä suoritus minulta.

Tämän hyvin onnistuneen sompailun tuloksena meillä on nyt uusi rottavauva talossa.

Viimeyönäkin oli yövieras talossamme- nyt tosin eri kuin toissayön pariskunta. Noh, ei siinä mitään. Psyykkaan itseäni hehkuttamalla ajatuksella, että kun mies on kolme viikkoa reissussa, niin kolmeen viikkoon täällä ei majaile yhtään isoa tursasta ainakaan.

Lohtu se on laihakin lohtu!