Kuukauden kuluttua pitäisi kaiken emännöinnin olla pulkassa, tosin ei joulupukin pulkassa matkalla jonnekin muualle, kuten Haagaan.

Kinkku pitäisi olla paistettuna, kuusi hankittuna (ja mullehan ei mikään nässi-ukon ranka kelpaa) ja lahjojen paketoituna ja ennenkaikkea ostettuna ja jouluverhot silitettyinä paikoillaan puhtaissa ikkunoissa... .

Olen näiden kaikkien em. seikkojen eteen tehnyt tasan nolla asiaa. Yks päivä aloitin melkein varaston siivouksen, koska homman nimi on nyt se, että se on kaiken jouluemännöinnin kulminaatiopiste ja pääemännöintikohde. Minne muuallekkaan veisin kaiken turhan roinan silmistä, jaloista ja käsistä kuleksimasta ja siellä sijaitsevat joulukoristelaatikotkin. Mutta ennen siivousta ne ovat tavoittamattomissa, koska niitä peittää likaiset matot, pelinappulattomat lautapelit, Aku Ankkojen vuosikerrat kuuskytluvulta tähän päivään, sekalaisten kamojen laatikoita muutama kymmenen kappaletta ja  erikokoisten (parhaassa tapauksessa myös eriparisten) luistinten kokoelma jne.

Varaston siivouksen aloittamisen suunnittelu tökkäsi siihen, kun olisin joutunut roudaamaan viereisiin huoneisiin asti kaikkea tavaraa - niinkuin vain jouluemännöinnissä voi tapahtua- tavaroita vatkataan ees taas huoneesta toiseen, kunnes ne ehkä löytävät oikean paikkansa, tai sitten ei. Noh, kodinhoitohuoneessa on nykyisin kissanhiekkalaatikko.

 Se oli ennen yläkerran kylppärissä, mutta se on jotenkin parempi tuolla. Se haisi. En voinut aloittaa siivousta, koska se laatikko haisi, eikä kuopus  voinut esikoinen voinut sitä mennä ostamaan, koska jotain. Perkele. Ja minä itsehän en voinut kesken tärkeän ajattelutyön lähteä sitä ostamaan, koska suunnittelun aloittamisen harkitsemisen aloittamisen ajattelu ei onnistu samalla, kun ajaa autoa tms. Olen sisäisesti siis blondi.

Sitäpaitsi olen iltaisin aina niin töksä, että en jaksa aloittaa mitään! Varmaan jopa jaksaisin tehdäkin jotain, jos vain saisin aloitettua- mutta siinäpä se juttu juuri onkin- MIE EN JAKSA!

Minen ymmärrä ihmisiä, joilla tuntuu olevan mielin määrin aikaa, tarmoa, jaksamusta ja rahaa tehdä juuri näin joulun alla kaikenlaisia kevätjuhlakuvioita- vai pitäisikö ajankohden huomioonottaen sanoa että pikkujoulujuhlakuvioita? Minä henkilökohtaisesti en ehtisi edes tulla töihin!

Asiasta toisenteen. Tappajamummojen ja hullahtaneiden koirien (tai ainakin hullahtaneiden koiranulkoiluttajien) tilalle on ilmaantunut uusi potentiaalinen uhkaryhmä- nimittäin PYÖRÄILEVÄT PYDETET! (termi on mukaeltu Veikko Huovisen Hässivästä Odetesta).

Eilenkin kun täysin rauhallisin mielin lompsin jossain päin Rastilaa, meinasi tälläinen Pydette törmätä minuun! Onko siis ihan pakko pydetöidä kesät talvet? Eikö ne fillarit voisi nyt suosiolla viedä talvitauolle ja palata asiaan kevään koittaessa? Näköjään ei. Auta armias kun sitä rauhassa suhinoi jossain kahisevassa takissa, eikä kuule mitään muuta kuin sen kahinan, niin johan nämä äänettömät Pydetet suhailevat vierestä niin, että heikompi ihminen ois jo kuollut sydikseen. Onneksi olen vankkaa tekoa, enkä niin helposti kuole sydikseen. Säälittää vaan kaikki laihemmat ja heikommat yksilöt!

Tämä oli nyt taas tälläinen siivouspainotteinen postaus. Se vaan pääsi mun sormistani enkä kyennyt estämään tätä mitenkään. Sen siitä saa kun poksahteleva jännetuppi on levittänyt lonkeronsa jo sormiin saakka.

Nyt menen järjestelemään klemmareita.