Setä on ihan leppoisa ja mukava tyyppi noin suurimmaksi osaksi, mutta joskus se saa jonkun ihmeellisen akka-kohtauksen, jollon se marttyyrina mäkättää tästä, tuosta, siitä ja vielä jostain muustakin.
Tällä kertaa elämää suurempi nalkutuskohtaus tuli kissan repimästä seinästä.
Joo, se ei ole todellakaan kaunis seinä, mutta huvittavaksi asian tekee se, että sitä on nyt pari vuotta katottu, eli siitä saakka kun kissa pentuna sen raateli tuollaiseksi. Toinen kissa ei oo koskaan harjoittanut mitään tihutöitä, eikä tämä toinenkaan enää. Silti siitä piti sitten tänään tehdä kaikkien ympäristökatastrofien äiti, isä ja elma-setä.
Helvetti sitä nalkutusta ja ämmämäistä jäkätystä. Kuinka kukaan ei koskaan mitään, jäkä jäkä, nalkun nalkun, minä minä, aina vaan minä, kukaan ei muuta kun minä ja MINÄ TUONKIN JOUDUN KORJAAMAAN, kun te vaan eläimiä tänne hankitte mutta niiden tuhoja ei kukaan muu korjaa kuin minäminäminäminäminäminä... En viitsinyt edes sanoa, että hänen lempikoiransa oli kussut esikoisen huoneeseen valtamerenkokoisen lammikon, eikä sen tarvinnut sitäkään siivota. Jos tuolle linjalle lähtee, niin se on ihan loputon suo, aina joku on tehnyt jotain enemmän ja paremmin.
Sitten se alkoi nalkuttamaan esikoiselle jostain täysin toisarvoisesta. Ja silloin mulla kilahti. Sattui olemaan keittiön ikkunakin auki, joten varmasti mun raivari kajahti täältä ainakin Itikseen ja takaisin.
Kun saan primitiiviraivarin, en kykene jälkeenpäin edes muistamaan mitä suustani tulee, mutta ei varmaan mitään kovin kaunista.
Saan sen verran harvoin totaalikilareita, että setä kyllä niistä tokenee. Nyt se yrittää olla kauhean kiva kaikille ja esikoisellekin selittää että "emmäkato silleen tarkottanu ku läpäläpä" ja minua ärsyttää tuokin. Mrrr.
Mut et kyllä voi tollaset isot äijätkin olla välillä NIIN ämmiä. MRRRRRRR.
Kuvassa keskimmäinen ja kuopus - koira. Mrr. 
Kommentit