Tiedän, että puhun nyt aivankuin alkoholistin suulla (tai kirjoitan alkkiksen sormilla), mutta sanompa vaan että tämä elämäntyyli, johon ei sisälly alkoholin kanssa läträämistä, sopii minulle ihan älyttömän hyvin! On tosi mahtava fiilinki, kun ei tarvi koittaa paikata mustia aukkoja muistissa- ja kun ottaa välillä kunnon primitiivipultit miehelle, ei tarvi kärsiä edes vierotusoireista.(raivareiden oheistuote on musta aukko- ei vaan muista mitä kaikkea tuli raivonpuuskassa sanottua) .

Ei tarvi hävetä edes varmuudeksi, jos on sattunut käyttäytymään jotenkin pöhlösti, ei ole krapulaa, ei vetämätöntä oloa, ei morkkista, ei ylensyömistä, ei ylenjuomista, ei ylenvellontaa, ei siis mitään itseaiheutettua hämminkiä vartalossa.

Sitäpaitsi- viikonloppu on niin lyhyt ja perheeni ja kotini niin iso, että jo päivänkin poissaolo krapulan muodossa on iso menetys- itselleni. Kauhea morkkis tulee siitä, kun makaan rumana ja punakkana sohvanpohjalla, ja komentelen syyttömiä lapsiparkoja, kun itse olen ollut ensin pitämässä hauskaa (vaikkei se edes sitä läheskään aina ole) ja seuraavana päivänä olen kyllä läsnä, mutta täysin nollapanoksilla. Ja joo- ei täällä kaunis tarvi olla. Mutta rumana makaaminen vaan jotenkin nyt tehostaa tätä itsetutkiskeluani.

Puhuin just tänään ystäväni kanssa siitä, kuinka toleranssi alkoholin kanssa muuttaa muotoaan iän karttuessa. Kun tässä nyt ei (yllätys yllätys) mitenkään nuoremmaksi muutu millään konstilla, niin hitsi että on kauheaa se, kun esimerkiksi ihan minimaalisenkin ryypiskelyn jälkeen huomaa, ettei muista kaikkea! Se on kauheeta. Se on merkki jostain. Ja jos ei satu potemaan sellaista krapulaa, missä samanaikaisesti syleilee sekä pyttyä että lavuaaria, kun joka reiästä sinkoaa jotain ravintoketjun loppuosan tuotosta, niin ainakin potee morkkista, vapinaa ja kaikkea!

Kaikista pahinta on, että muutun känniääliöksi nykyisin nopeasti. Ja jos koitan karttaa ääliöitymistäni, tarkkailen itseäni niin, etten suunnilleen kuule mitään mitä ympärilläni tapahtuu- se tulkitaan humalatilaksi ja kas! Sittenhän sitä kohta taas ollaankin iloisesti isossa rumassa kännissä - eikä siis missään pienessä sievässä hiprakassa.

Tämä kirjoitus on nyt samanaikaisesti sekä ääneenajatteluani että myös  muistilappu itselle. Kun seuraavan kerran joku vokottelee minua baariin, niin pitäisi aina ensin kaivaa tämä postaus esiin ja vastata vasta sitten että voin tulla, autolla.

Osin näihin ajatuksiin kirvoitti minua sekin, että meillä oli täällä tänään kylässä kummityttöni (ikää 1v 8kk) vanhempineen. Ihana, suloinen ja tarmokas tyttö. Täällä sai "nau ja toinen nau ja hau ja isho hau" riemunkiljahduksia korviinsa niin, että elukkapolot taitavat vieläkin olla puolikuuroja. Mutta siis kirvoitus. En ole nähnyt lapsen isää, Elma-sedän työkaveria, aikoihin.

He tulivat meille iltapäivällä, neljän pintaan. Isä oli kännissä jo silloin, ja ruuan kanssa nauttimansa punaviini ja saunassa nautittu saunakalja sai aikaan sen, että kuopukseni tokaisi hänelle kohteliaasti "sul on huono viinapää". Eihän se meinannut mahtua ovesta ulos kun täältä lähtivät, ja meillä on kuitenkin ihan normikokoinen oviaukko.

Mutta se, miltä tämä setä näytti! Herranen aika, se oli vanhentunut ja rypistynyt ja mattinykäistynyt niin, että olin ihan öönä aapisen laidassa, että onko tuo ees sama tyyppi lainkaan! Okei, tämä tapaus oli mieshenkilö, mutta samalla tavalla- ehkä selkeämminkin- alkoholi muovaa naisenkin naamaa ja habitusta.

Voitte pitää minua hysteerisenä hieman. En minä ole koskaan juonut mitään hälyttäviä määriä- tai siis hälyttävän usein. Mutta kun tipaton alkuvuoteni katkesi helmikuun puolenvälin tietämillä, niin sen jälkeen ei kovin montaa viikonloppua ole kokonaan vesiselvänä mennyt, ja kaikki ne viikonloput ovat hukkaan heitettyjä- monin edelläkuvatuin tavoin ja tavoin jota en osaa edes selittää.

No niin, lopetan tämän jauhamisen nyt täältä tähän. Olen tästä aiheesta blogannut monesti aiemminkin, mutta silloin lähinnä pähkäilyn tasolla; mitä sanon kavereilleni? Olenko ilonpilaaja?

Nyt olen jotenkin valaistunut.. kuka minä oon kenellekkään tilivelvollinen siitä, mitä omalla elämälläni teen? Jos en mahdu selväpäisenä muiden elämään, niin se on kovin ikävää, mutta ehkä en  kovin vahvasti sinne elämään sitten kuulukkaan.

Hyvää yötä :)