Väliotsikko

Tässä postauksessa on vaihteeksi taas väliotsikot. Jos nyt ette muuten ois sattuneet huomaamaan;)

Kotirintaman juorut

Vävyni täyttää tänään 18. Onnea siis hänelle vielä täältäkin käsin O/.

Vävyni tyttöystävä, eli minun tyttäreni kävi eilen lääkärissä, kun oli jo viikon verran potenut vähän samankaltaisia oireita kuin minä maanantaina, mutta pidemmän kaavan mukaan. Hänellä on nielussa tulehdus, joka oli leviämässä korviin ja korvissa oli myös jotain alipainetta. Samoin sama basiliskonpentele oli ulottamassa lonkeroitaan myös silmiin.

Tietenkin hyvä, että jos bakteerin nyt täytyy jonnekin levitä, niin että levisi nielusta ylöspäin. Viimeksi levisi alaspäin ja siitä tuli keuhkokuume.

Mies lähtee tänään Lontooseen. Palaa sieltä silloin kun minä olen neljän muun naisen voimin koittamassa rikkoa skumpanjuonnin maailmanennätystä mökillä.

Rumuus on katoavaista

Meidän  kotipihaltamme löytyvä Suomen rumin piha muuttuu vähemmän rumaksi syyskuussa. Siinä missä naapureittemme samankokoisten pihojen remontit ovat kestäneet jopa kuukausia, niin meillä se kestää viikonlopun.

Koska mehän ei mitään ällöi känsiä käsiimme haluta kaivamisesta. Ja eihän mun ihkut rakennekynnet  mitään fyysistä kestä hei daa. Meidän pihaan tulee oikea kaivuri ! Ja kunnon talkooväki. Ja riittävästi kaliaa. Talkookaljaa nääs.

Terveellistä

Ei mulla oikeesti hei mitään rakennekynsiä ole, huijasin. Sori. Mulla on ehkä maailman epärakenteellisimmat kynnet. Pianonsoitonopettajani leikkasi muinoin väkivalloin kynnet, jos ne olivat vähänkään pitkät ja niistä ajoista lähtien olen ollut epärakenteellinen noin kynsien osalta.

Kynsien, hiustenpidennysten tai silikonitissien sijaan menen kokonaisvaltaiseen lääkärintarkastukseen! Mun jokapaikka tutkitaan! Polvet, varpaat, olkapää ja peppu, allergiat, kilpirauhaset, lilhaskunto ja kantapää. Ja oli siinä muutakin. Vähän kyllä kieltämättä hirvittää... klumps.

Ja ei mulla muuta. Elämässäni ei kerrassaan tapahdu mitään, mistä kertoa.

Kivaa keskiviikkoa:)