Pitäs vissiin nostaa malja- kuten esimerkiksi kaarimalja tai kaliamalia, ihan vaan sen kunniaksi, että olen selviytynyt sorvaamoon saakka tänä aamuna.

Jos olisin taikauskovainen niin syyttäisin perjantaita ja kolmattatoista päivää. Mutta kun ei mikään natsaa tuossakaan, paitsi perjantai,  niin ketä tässä nyt vois syyttää?? Ei kai vaan its.. eih.

No aamun pieleen meneminen alkoi jo ennen herämistäni, ja se on jo aika saavutus se. Tein nimittäin tyttäreni Ainot, ja herätyskello soi 50 minuuttia ennenkuin tajusin että se soi! Ihmettelin vaan, miksi uneni sound track on niin surkee. Mutta herätyskalkatushan se unen läpi suodattui unen sekaan.

Nousin sängystä  tunnin aikataulusta myöhässä. Tässä vaiheessa en enää kuitenkaan löytänyt kännykkääni ja jouduin kaivamaan koko sängyn läpi, kunnes se sitten löytyi jostain peitonmutkasta.

Menin vessaan, jossa on paskat valot. Peilikaapin valolipassa olevat halogeenispotit ovat jatkuvasti jossain kosketushärötilassa, ja yks päivä raahasin peilikaapin päälle vanhan pienen pöytälampun, ettei tarvi ihan sysipimeessä pask.. pestä hampaita. Koska tämä aamu on tämä aamu, se lamppu tippui sieltä raivoisasti jyristen klinkkerilattialle ja hehkulamppu hajosi miljardiksiviideksitoista lasinsirpaleeksi. Yksi sirpale otti osumaa käteni kanssa ja siitä vuoti verta.

Raivon vallassa lähdin etsimään sekä imuria että laastaria. Kumpaakaan ei tietenkään löytynyt, koska tämä aamu. Sen sijaan kompastuin koiraan ja imitoin  taitoluistelijaa ilman luistimia ja ennenkaikkea ilman taitoa, ja reisi jotenkin revähti. Imuri kuitenkin löytyi ja vuotavaan käteen laitoin palan roudarinteippiä.

Imuri ei toiminut. Muistinkin että kuopus jotain siitä mainitsi tossa pari päivää sitten. Syy oli täysi pölypussi. Irrottaessani sitä, se oli tosiaan niin täysi, että muutama imurin sisään kuuluva osakin irtosi siinä rytäkässä.

Lähdin etsimään varastosta pölypusseja. Matkalla varastoon astuin lattialla lojuvien saksien päälle (mitä oivin säilö saksille se lattia) ja jalkapohjaan tuli haava. No onneksi oli sitä roudarinteippiä...

Pienimuotoinen ihme tapahtui tässä kohden. Pölypusseja tosiaan oli! Tai yksi pussi, mutta sehän riitti.

Vaikka mulla ei teknisten laitteiden kanssa peukalo kasva ihan keskellä kämmentä, niin imurien logiikkaa en ole koskaan oikein sisäistänyt. Ähelsin ainakin vartin sen irronneen osan ja pölypussin kanssa, mutta sain imurin kasaan!

Tällävälin oli tietenkin pullea kissani Olavi mennyt vessaan lasinsirpaleiden sekaan tepastelemaan, ja syöksyessäni pelastamaan karvatassuja loukkaantumiselta, kolautin otsani vessanoveen. Roudarinteippiä ei kuitenkaan tarvittu sen enempää otsaani kuin Olavin tassuihinkaan. Heitin Olavin ulos makkaristamme (tämä sirpalevessa on siis siellä) ja Olavin pää kolahti portaiden metallikaiteeseen.

Koska hän iloisesti kuitenkin kirmasi rappusissa niin helpotuin. Kallovammaa ei kaiketi syntynyt.

Vihdoin pääsin kahvinkeittoon. Eilinen suodatinpussi oli jätetty keittimeen ja tietenkin, koska on tämä aamu, se tippui käsistäni lattialle. Mikään, tai ainakaan melkein mikään, ei ole yhtä rasittavaa siivottavaa kuin puolimärkien kahvinpurujen kerääminen lattialta. Kun olin saanut purut mitenkuten kasaan en meinannut saada roskiskaappia auki, koska sen ovet oli sidottu keittiöpyyhkeellä kiinni, etteivät koirat yön pimeydessä nauti ihanaa biojäte-ateriaa. Kesti aikansa ennenkuin ovet aukeni mulle ja kahvinporoille. Vitutti.

Päätin että tämä aamu on jo niin aikataulullisesti katastrofaalinen, että se on ihan turha pinnistellä kun paskat on jo housussa, joten rauhoituin. Onhan mulla liukuva työaika eikä mitään sovittua eikä sopimatontakaan, ei ees mikään katastrofikiire.

Ihan rauhaisasti nautin kahvia, josta olin keittänyt ihan sikatappopahaa. Varmaan siksi, että se oli pannujauhatuskahvia ja mittasuhteet taisivat olla pielessä.  Tai olivatkin.

Siinä minä sitten hörpin sikapahaa kahvia ja luin hesaria, kun koira alkoi oksentamaan. Hyi helvetti- se oli syönyt kissanpaskaa ja sellanen koiran kissanpaskaoksennus on ehkä kauheinta mitä tiedän. Kaksi erite-elementtiä kompaktissa läjässä. YÖK.

Pyyhin nämä ravintoketjun loppuosan tuotokset yökkien ja lähdin pesulle. Pesuhuoneen lattialla oli jotain, ehkä saippuaa tai ei voi tietää mitä, ja taas yritin kolmoislutsia ilman luistimia. Toinen reisi revähti jotenkin.

Irrotin laastaria imitoineen roudarinteipin käsivarrestani. Sehän on tunnetusti aika ytyä kamaa se teippi. Sen saivat myös käsikarvani tuta. Karvat jäivät teippiin kiinni ja sattui aivan hittona vetää teippi irti kädestä. Nyt tuossa on sekä haava että kalju alue. Oh hoijaa..

Kohtalon ivaa tai jotain, että kävelin suihkusta pois sen näköisenä, niinkuin oisin viettänyt kiivaan lemmenyön. Pah, Elma-setä on noin toisella puolella maapalloa enkä mitään salarakasta oo jaksanut ottaa.

Siinä kohden päätin, että nyt on niin huono feng shui kotona, että paras paeta mahdollisimman nopeasti paikalta.

Autonavaimia ei tietenkään löytynyt mistään. Sitten muistin, että Iida kävi illalla autosta hakemassa jotain, ja ei auttanut kuin mennä herättämään se. Matkalla Iidan herätykseen astuin pihaoven edessä lojuvien pihakenkien päälle niin, että nilkkani vääntyi enkä ensin pystynyt oikein astumaan, mutta sitten pystyinkin. Avaimetkin löytyi.

Ihme ja kumma, metroasemalle pääsin ilman sen kummempia kommelluksia. Paitsi että kun näin peilikuvani ikkunasta, niin siinä minä räjähtäneine hiuksineni ja aurinkolasit silmilläni näytin ihan pituussuunnassa kutistuneelta Hectorilta.

Metrossa ajattelin rauhoittua kirjan ääreen. Arvaattekin varmaan, ettei siitä mitään tullut. Samaan loossiin kanssani istui nainen ja mies, jotain hyvänpäiväntuttuja kaiketi. Se vieressäni istunut nainen puhui koko vitun matkan jostain koiransa peräpukamasta! Vittu! Just kun olin suunnilleen saanut oman piskini kakkaoksennuksen hajun nenästäni karkoitettua, niin ehkä kaikista vähiten maailmassa halusin kuulla jonkun koiran verisestä kakasta ja pukamista ja lääkkeistä ... Siinä kohden melkein Hanna Ekolan Villihevosetkin ois mennyt.. tai no. En tiiä sittenkään. Keskittymisestä ei tullut mitään, kun kaikki "kivat" eritteet vaan venkoili mielessäni.

Hakaniemessä kaikkien mahdollisten ratikoiden perävalot tervehtivät mua, mutta se ei nyt tullut edes minään ihmetyksen aiheena just tänään. Joku spurgu yritti iskeä mua, ja sen ällöttävää hirveää räkää lensi mun päälle.  Meinasin saada hulluuskohtauksen. Eritemagneetti-elmana ei ole helppoa elää!

Kun ratikka vihdoin saapui, päätin ottaa revanssia metrossa pieleen menneen lukemisen kanssa. Helpommin sanottu kuin luettu. Ratikka oli niin täynnä huutavia teinejä, että hei hei vaan kirjalle ja hermojen lepuutukselle.

Jäädessäni ratikasta Kaivarissa, oli ehdottomasti röökin paikka. Kah, röökit olivat tehneet aluevaltauksen pitkin kassin pohjia, ja olivat jos minkälaisella mutkalla. Tietenkin ja tottakai ensimmäinen käteeni osunut tupakki oli tamppooni. Se taisi ehtiä jopa suuhuni asti, ennenkuin hokasin. Onneksi tapanani ei ole kuskata käytettyjä tamppooneja laukussani, jotenkin vaan se olisi tähän eriteaamuun vaan sopinut sekin.

Neitsytpolulla oli jäteautojen kavalkadi. Niitä oli joka porttikongin kohdalla, kaikki eri firmojen autoja ja kaikki pitivät jumalatonta meteliä ja meinasi ajaa päälleni ja haisivatkin ne, mutta sehän nyt ei juuri jaksanut yllättää.

Pääsin tänne sorvaamoon ja ette usko! Ei ole tapahtunut mitään! Paitsi etten pysty oikein istumaan koska revähtäneet reidet enkä seisomaan koska saksittu jalkapohja.

Muuten menee ihan kivasti. Mukavaa perjantaita teillekin kaikille :)