Hei taas !

Jos minulta kysyttäisiin, niin tämän aamun ois voinut vaikka skipata, tai sitten jonkun sketsisarjan kuvausryhmän ois pitänyt olla valmiudessa makuuhuoneessani tai jotain !

Mutta kun eihän multa kysytä, niin nyt en voi muuta kuin vapista ja pelätä iltaa, koska jos aamu on muka iltaa viisaampi, niin en tosiaan halua tietää kuinka viisas tämä ilta sitten mahtaa ollakkaan...

Kaikki alkoi jo eilen illalla, kun päätin levittää omituisella tavalla turvonneeseen ja kuumottavaan koipeeni jotain Hirudoid-forte-salvaa, koskapa ajattelin että jos tämä on joku pinnallinen laskimotukkotulehdus, niin sillähän se sitten hoituu.

Levitin intona sitä salvaa aika paljon, koska jotenkin se tuntui heti vaikuttavan.... Heh, varmaan joo.

Sitten olin sikaovela, ja asetin kännykkäni vähän kauemmaksi sängystäni kuin yleensä, jotta mun pitäisi tehdä jotain muutakin kuin autonomisia torkkunapinpainallusliikkeitä.

Kuten tavallista, nukahdin heti- kännykkä kaukoasemissa ja nilkka hirudoiduna.

Seuraava havainto olikin sitten se kun herätyskännykkä kilkatti armotonta ekumeniaansa ja minä siinä sitten kurkottelemaan notkeana kuin ylivuotinen ryhävalas . Tähän astihan missään ei ole mitään kummallista mutta sitten..

Se saakelin hirudoid oli liimannut jalkani kiinni lakanaan ja äkkinäinen kurkoitusliike roimautti ylävartaloni lattialle ja alavartalon jäädessä petiin. Siinä minä sitten heiluin kummallisessa äksä-asennossa puoliksi lattialla ja puoliksi sängyssä ja ensin vitutti niin ettei veri kiertänyt ja oisin tarvinnut vähintään hirudoidista valmistetun pilkkihaalarin, jotta veri taas kiertäisi. Sitten alkoi naurattamaan, eikä vähiten sen takia, että kuinkahan eteerisen taiteellinen näkymä olisi ollut, jos päälleni olisi vielä leijaillut se jalkaani liimaantunut lakana. Onneksi oli E-S painona sängyssä, niin vältyin vielä isommalta huutonaurukohtaukselta.

Siinä minä sitten keräsin itseäni eri puolelta makkaria ja olin loppupeleissä onnellinen etten kussut kalsareihini missään vaiheessa aamujumppaani.

Loppuaamu kotona sujui hyvin, paitsi että parkkipaikalla huomasin että pentele, raggarikissamme on meidän auton alla sadetta pitämässä. Siinä minä sitten lirkuttelin auton alle maanitellen, kunnes huomasin, että siellä väpätti joku tumma roska... Onneksi kukaan ei hokannut!

Jumppateema jatkui sitten vielä työmatkallakin, kun eräs farmariauto ui ratikan kyljestä sisään eikä liikenne sitten liikkunut mihinkään. Kävelyksi meni, mutta ei se mitään.

Täällä sorvaamossa en ole jumpannut enkä leperrellyt muovipusseille. Klemmareille kyllä vähän tilitin tuntojani.

Ei tässä ny kai muuta. Kuva varttilehden sivulta.