Nyt ovat kuulkaas maailmankirjastot sekaisin! Rakkahin puoliskoni teki  eilen jotain sellaista, mitä en olisi _ikinä_ uskonut tapahtuvan.

Mutta ennenkuin päästän teidät tästä epäilemättä raastavasta jännityksestä, niin hieman historiaa tapahtumille. Tai hieman ja hieman... tämä alkaa jo hamalta 90-luvulta.

Sillon, siis hamalla viime vuosituhannella, hankimme uuden sohvakaluston silloiseen kotiimme. Itse en ollut missään hankinnanvaiheessa mukana, vaan luultavasti tein sillon jotain muuta tärkeää, kuten esim. harjoitin tiskikoneen tyhjentämistä ja puhelimessa puhumista samaan aikaan kun kuopus imi tissiä.

Uusi sohvakalusto oli.. öh.. no hieno.. köh. Sininen! Nahkainen! Massiivinen! Sohva ja kaksi nojatuolia.

Psyykkasin itseni pitämään sohvista. Onhan sininen nahka niin kovin kätevää kun on lapsia ja sittemmin myös koira. Kätevämpää kuin mikä! Ei nyt niin kaunis, mutta kätevä!

En silti voinut asialle mitään, että aina kun kukaan ei nähnyt, irvistelin sohville ja kuiskin niille rumia sanoja. "ootte aika rumat, ootte aika nahkaiset... ootte aika siniset.. jne."

Muutimme nykyiseen asuntoomme vuonna 2000. Sohvat olivat siinä vaiheessa jo sohvien keski-iässä, ja ajattelin että ah- uusi vasta remontoitu koti, tokihan ja tottahimputissa sinne hankitaan uudet sohvat- jos ei nyt ihan heti niin ainakin välittömästi kuitenkin.

Vaan toisin kävi... hankittiin uus koira ja mikä olisikaan kätevämpää kuin omistaa uusi koira ja vanhat sohvat. Siinä on yhtälö, joka toimii. Eli sohvat siis saivat vielä jäädä. Uudessa olkkarissa sohvakalusteen rumilukset senkun rumenivat vain.

Ignoorasin sohvia minkä pystyin, mutta vähän vaikeaahan se oli kun isot siniset nahkamöhkäleet hengailivat muina kalusteina vaikka kuinka yritin syöttää niitä uudelle koiranpennulle.

Noooh, aloin jo tyytymään kohtalooni, varsinkin kun talouteemme tuli kolmaskin koira. Ja sittemmin vielä vuoden välein kolme kissaa. Koitin toki kovasti kouluttaa kissoja pissaamaan sohvat niin ammoniakkipommeiksi, että ainoa osoite olisi kaatopaikka. Koirille jemmailin sohvien uumeniin kaikkia ihania putki- ja rustoluita sillä ajatuksella että samalla jyrsiintyisi pala sohvaakin..

Vaan ei, sitkaassa olivat rumat perkeleet. Niille ei tapahtunut ei sitten niin mitään.

Viime syksynä aloin sitten ihan tosissani puhumaan kotona että uudet sohvat ois aika kivat. Sain suunnilleen pakkomielteen asiasta. Ajattelin että joo, jouluksi uudet sohvat! Joululahjaksi meidän olkkarille, joka on kaikki vuodet saanut kärsiä rumista sohvista.

Jouluna sitten tuntui olevan niin paljon muuta kulunkia, ettei sohviin vaan ollut varaa. Piti ostaa kinkkuja ja lanttulaatikoita ja jouluvaloja jne. , kyllähän te tiedätte. Niin ja tietenkin joululahjoja. Ja vaik mitä, mutta ei sohvia.

Lohduttauduin sillä, että jouluna voi vain kynttilänvalossa tunnelmoida ja kuvitella että siniset möhköfantit ovat jotain ihan muuta.. eihän siihen tarvi kuin vähän.. tai oikeastaan paljon mielikuvitusta.

Joulu meni, kevät tuli ja ylioppilaskirjoitukset ja tajunta siitä, että meillä on keväällä ylioppilasjuhlat. Sitten kun vielä selveni että kirjoitukset olivat menneet hyvin ja ne juhlat tosiaan on, sohvapaniikkini nousi aivan uusiin atmosfääreihin. Kevätaurinko paistoi sinisiin pahan akselin ilmentymiin sellaisella volyymillä, että minulta meinasi verkkokalvot räjähtää.

Ensin lähetin Elma-sedän ja tulevan ylioppilaan jonnekin sohvakauppaan, minkä mainos oli lehdessä ja liikkeessä oli tarjolla sohvia ihan tosi edullisesti. Helvetti, jotta osaisi tulkita sohvamainoksia, pitäisi vissin olla vähintään joku sohvamainostieteen professori, tai jotain.

Kuvan sohva vain 699, mutta sitten New Plaza kankaalla 799, sillä ja sillä kankaalla 899, sillä värillä 999, sillä ominaisuudella 1099, sitäjatätä -jutulla 1199, tälläisen sohvan te nyt vähintään tarvitte 1299, eläinperheen sohva tänään edullisesti 1399, mutta jos teillä on koiriakin niin 1499, juotteko joskus kaljaa kotona-sohva 1599.. Lopputulema: ei uutta sohvaa ja sen lisäksi raivo tyhmiä sohvamainoksia kohtaan ja vielä suurempi raivo vanhoja rumiluksia kohtaan. Helvetin sohva, lähe himputtiin täältä meiän olkkarista- jupinani menivät kuuroille korville, mikäli sohvilla edes korvia on.

Sitten tuli vielä sellainenkin asia tietoon, että kulmasohvan toimitusajat ovat 8-12 viikkoa. Ne eivät ees ehtisi siis lakkiaisiin. Helvetti!

Sohvankaipuuni sai hieman virkistävää vaihtelua kun aloinkin haaveilemaan sellaisesta huippuhienosta (minun mielestä) vitriinistä. Tälle tuli huutava tarve kun vanha vitriininvirkaa toimittanut äitini vanhan kirjahyllyn lasiovinen osa kävi liian pieneksi, koska vanhainkotiin päässyt anoppini antoi meille laatikkotolkulla jotain vanhoja Arabian astiastoja jne.

En oo mikään Arabian astioiden hillitön friikki, mutta jos sellaisia nyt anopilta saa, niin kyllä mä niille haluan järjestää näyttävät esittelyt. Tai ainakin näyttävämmät kuin vaatekomeron lattialla lojuvat pahvilaatikot, jossa nämä kyseiset astiastot nyt ovat.

Menin sitten tuossa yks kerta ostamaan sitä vitriiniä tyttäreni kanssa, ja koska kyseessä on Ikea-kaluste, niin sehän piti sieltä varastosta poimia hyllystä  mukaan jne. Emme saaneet sitä kaksissa naisin nostettua hyllystä pois. Emme myöskään tajunneet, että oishan meitä joku Ikea-setä tullut auttamaan. Lähdimme vitriinittä kotiin. Ja nyt minulla oli sohvainhon lisäksi vanhan vitriinininho. Yhtä inhotusta siis kohta koko elämä..

Menimme toisen kerran Ikeaan tositarkoituksella. Nimittäin vitriininostotositarkoituksella. Tähän väliin mainittakoot nyt se, että kun kerroin Elma-sedälle tästä ihannoimastani vitriinistä, niin se oli sen mielestä liian kallis! Ei oo varaa! Ei rahaa! Ei vitriiniä! Ei osteta!

Uhmakkaana lähdin hankinta-assistenttini (tällä kertaa ei tytär vaan kaveri) kanssa siis vitriiniä ostamaan, eikä siinä vielä kaikki! Päätettiin vuokrata Ikeasta pakettiauto, koska ei se kolmessa erillisessä paketissa oleva kaluste olisi mahtunut meidän autoon.

Kierrettiin huonekalunäyttely, hipelöitiin ja kopeloitiin kaikkea siellä (paitsi ei miehiä eikä myöskään naisia) ja sitten olimme taas siellä varastossa Ikea-setä tukevasti hallussamme. Mutta taas tuli mutka matkaan- kello oli liian paljon autonvuokraukselle. Päästin muutaman kirosanan ja assistenttini koitti lohdutella että "on tää Ikea vaan niin tosi halpa paikka kun ei täältä saa mitään ostettua kotiin niin ei mee kyllä rahaakaan..."

Ajeltiin kotiin ja matkalla jupistiin ja kotona koin ihan hirveää ahdistusta vanhaa sohvakalustoa ja vanhaa vitriiniä kohtaan. Toisaalta pelkäsin myös, että mitä huonekalua alan seuraavaksi inhoamaan.. kalliiksi tulee..

Illalla juttelin vielä hankinta-assistenttini kanssa puhelimessa ja päätettiin mennä perjantaina ajoissa Ikeaan ja hakea vaan se saakelin vitriini Ikea-miesavusteisesti sieltä hyllystä, vuokrata pakettiauto, tuoda vitriini kotiin ja palauttaa auto ja sit ois ainakin uus vitriini mulla.

Mielikuvittelin uuden vitriinin siihen olkkariini kaikkine ihanine astioineen ja valoineen.. ja mielikuvittelin myös sen vanhan sohvakaluston siihen uuden vitriinin viereen ja kuvittelin myös miesten ihme nipoilua kun mikään ei sais maksaa koskaan mitään (paitsi kalja, sitä ei lasketa) ja siitä se ajatus sitten lähti....

Perjantaina menin siis kaverinini kanssa Ikeaan ja miehen nipottelu ja rumat sohvat ja ylioppilasjuhlat ja kaikki mielessäni minä sitten perkele tempaisin ja ostin sekä sen vitriinin että myöskin kulmasohvan ja pihakalusteet ja tilasin niille kotiinkuljetuksen!

Eilen ne sitten tulivat ja koska en ollut puhunut näistä hankinnoista Elmikselle mitään, olin tietenkin ihan jännityskakat housuissa kun en tiennyt että nipottaako se mulle a) paljon vai b) ihavvitusti.

Siinä vaiheessa kun Elma-setä tuli kotiin oli meidän olkkari täynnä uusia sohvia ja vanhoja sohvia ja uusia ja vanhoja vitriinejä ja pahvilaatikoita ja tursaita ja miniöitä  ja kokoajia ja lapsia ja vävyjä jne. Ja yks melkein kakat housuissa vääntelehtivä minä. 

Hän sitten vilkaisi tätä kaikkea edellämainittua ja olin jo harjoitellut lausumaa: "mistä näitä sohvia oikein tulee "?- mutta koska olin niin jännittynyt että minulla meni mainokset sekaisin ja sanoinkin vahingossa että "ostin ku halvalla sain"

Tämän lyhyehkön (köh) alustuksen jälkeen on aika palata tämän postauksen ensimmäiseen lauseeseen. Tai jos tarkkoja ollaan niin toiseen.

Tämä minun puoliskonihan oli suorastaan innoissaan kaikista salahankinnoistan! . Eihän se nyt voinut ihan liitoksistaan pursuten intoilla, ja pitihän hänen jokunen Ikea-haukkumasanakin jopa heittää johonkin väliin, mutta illemmalla kun kaikki oli koottuna paikoillaan, hän jopa KEHUI Ikeaa (aina ennen se on ollut suunnilleen kirosana, koska Ikeaahan pitää haukkua...) ja minun jännityshousuunkakkailu oli ihan turhaa.

Olin hakenut  taustatukea salahankintatoimilleni muutamilta ihanilta naishenkilöiltä. He KAIKKI olivat sitä mieltä, että ei se suutu (siis tämä setämieheni) ja että sehän varmaan kohta omii koko idean uusista kaluista omikseen. Ja kuulkaa- näin tässä taitaa tosiaan käydä.

Mut ei se mitään. Olen päässyt rumista, sinisistä nahkasohvista vihdoin eroon!

Ihanaa keskiviikkoa teillekin <3