Moooi.

Kävipä eilen niin, että join vahingossa ihan hittona siideriä. Ihan tosi, ihan vahingossa! Ei pitänyt! Tuolla minä sitten hiippailin yössä kotiin ja oli pelottavaa. Kun lähdin kaveriltani, niin tien toisella puolella käveli omituinen hiippari, joka ainakin kolmen aikaan yöllä ja vahingossa juotujen siidereiden jälkeen näytti ihan himoraiskaajalta.

Mutta tässä ollaan ja osakseni on näköjään päätynyt sellainen innovatiivinen krapula. Sellainen, että tekisi mieli suursiivota, piensiivota, sisustaa, maalata, mopata, järkätä... ja pää suoltaa mitä "upeampia" idiksiä, mutta toteutus vaan jotenkin kusee nyt. Ehkä ihan hyvä. Haluaisin mm. siirtää pianon toisaalle, ja ottaa sieltä toisaalta oven kokonaan pois jne. Ihan niinku a) jaksaisin tota rohjopimputinta roudata yhtään mihinkään ja b) osaisin jotain ovea irrottaa, vaikka se ei lie mitään ihan salatiedettä.

Oon ihan yksin kotona! Karvakavereistakin on vain yksi koira kotona (normaalisti neljä koiraa), kissat telkesin viileyteen alakertaan ja ihmiskaverini ovat töissä tai mökillä tai yöjalassa. Näitä yksinolemisia on eritoten tänä kesänä sattunut monesti, kun tää on eka kesä kun esikoinen ei asu kotona ja toka kesä kun tokaks nuorin ei asu kotona. Nämä kaksi kotona vielä asuvaa ovat olleet enemmän liikekannalla ja Elma-sedällä kesä on aina hullujen päivien aikaa noin niinkuin työrintamalla. Milloinkohan tähän tottuisi ja oppisi oikeasti nauttimaan? Vielä en oikein osaa, tämä on ennemminkin outoa kuin kivaa. Tekisi mieli laittaa telkkari ja radio päälle jne, kun muuten on niin ylihiljaista.

Hah, ihan jokainen lapsiperheellinen kaipaa tällästä tilannetta joskus, niin minäkin tein ja varmaan jopa usein teinkin. Nyt kun tämä tilanne on päällä, niin ei tää vaan niin ihanaa ookkaan... Hitto on tääkin kans kun ikinä ei mikään oo hyvin!

Menempä tästä nyt johonkin hortoilemaan. Moi ja kivaa lauantaita!