Ei oo sujunut remontti niinkuin Strömsössä, ei sinne päinkään!

Aamupäivällä, sen jälkeen kun tuon edellisen postauksen lopetin, lähdin remonttikohteeseen iloisena kuin vasikka. Päätin tehdä kaiken niin tip ja top, että itsekin ihmettelisin, miten oonkaan niin pro-remontoitsija.

Tämä remontoitava huone on alakerrassa, ja siellä huonekorkeus on hieman matalampi. Päätin olla oikein super pro, ja imuroin ensin seiniltä kaikenlaisia pölykasautumia, hämähäkinseitteja ja muuta ajan patinoimaa tauhkaa.

Sain ensimmäisen ja toisen luokan paskahalvauksia heti kärkeen siitä, kun imuri ei imenyt kunnolla. Sitten tajusin, että se oli sillä heikoimmalla teholla, ja johan alko imemään sutjakkaasti kun tämän tajusin. Silti meinasin hermostua ja ajattelin että no jo alkaa hyvin.

Toiseksi päätin pestä seinät maalipesulla. Meillä on sitä eri remonttien jäljeltä pullotolkulla, täysiä ja vajaita pulloja. Otin vajaan. En saanut sitä auki, vaikka kuinka koitin. En vaan saanut. Otin toisen vajaan pullon. En saanut sitäkään auki, vaikka siinä sentään oli avaamisohjeet korkissa. Paina ja väännä. No minä painoin ja väänsin, painoin ja väänsin, painoin ja väänsin toiseen suuntaan ja painoin saatana ja väänsin perkele niin että hauis väpätti. Ei auennut. Sama tarina kaikkien muidenkin maalipesupullojen kanssa. Jos joku lapsi saa ne auki, koska jossain lapsilukossahan ne olivat, niin annan tälle taitajalapselle taitomerkin!

Noo tietenkin maalarinteippi veteli viimeisiään... sain kuitenkin mielestäni ihan hyvin teipattua kaiken sellaisen mitä pitkin. Maalauksen esivalmistelut ovat muuten tosi aikaavieviä ja rasittavia!

En sitten pessyt seiniä millään vaan päätin aloittaa maalaamisen. Tässä vaiheessa selkäpiitäni pitkin meni viileitä ja kuumia värähdyksiä, kun muistelin viimekertaista shouta maalipurkin kanssa. Sitähän aukaisi puoli perhettä ja lopuksi puoli vuosaarta, ennenkuin se sitten aukeni jotenkuten.

Ah, maalipurkkien kansitekniikka on kehittynyt viime kesästä, ja purkki aukesi helposti. Voitto!

Siinä minä sitten maalasin, ja totesin että taitaa olla maailmankaikkeuden vaikein seinä maalattavana. Kah kun meidän asunto kun on muutenkin vähän just kaikenlaisen muotoinen, niin se takkahuoneen seinä se vasta onkin. Siinä on mm. kalteva kohta, koska sen takana menee rappuset. On putkia ja takanreuna. Takka on sellainen "kodan"mallinen iso avotakka. Takka on kulmassa, mutta takan viisto reuna on seinän reuna. Ja mulla maalina turvallista kirkkaanpunaista, hell jeah. Keskellä seinää on myös aivan saakelin ruma sulaketaulu, joka on koteloitu sellasella harmaalla metallikannella. Kaunis!

Kaikki meni aika hyvin siihen saakka, kun Elma-setä tuli kotiin. Luulin että hän on töissä pidempään.  Hän oli naama mutkalla ja löysi virheitä ihan kaikesta! Mm. siitä, että tähän susirumaan sulaketaulun koteloon oli roiskunut maalia. Kun kehoitin häntä relaksoitumaan ja kerroin että maalaan sen kotelonkin, niin hällähän suunnilleen silmät pullistui päästä. Ei sitä saa maalata! Se on maalattu paloturvallisella maalilla! En viitsinyt kysyä, että mihin se paloturvallinen maali sieltä alta katoaisi, en minä niitä sulakkeita ois maalannut enkä sen tulvantuoman kotelon sisäpuoltakaan edes. Mutta maalaamatta jäi siis se.

Siellä minä sitten touhusin ja kas, Elmis päätti että hänen täytyykin just sillä hetkellä tehdä eräs keittiöremonttiin liittyvä sähkötyö. Ja hän siinä sitten ravasi tällä arvokkaalla sulakerumiluksella ja jotain arvosteli ja mutisi kokoajan. Olin vaan hiljaa, koska muuten ois syttynyt kolmas, neljäs ja viides maailmansota samaan aikaan.

Koska meidän talossa on paitsi maailman rumin (ja paloturvallisin) sulakekotelo, niin myös maailman kummallisin sähköjärjestelmä. Kun keittiön sulake otettiin pois em. sulaketaulusta, niin sieltä takkahuoneestakin meni valot. Ja koska siellä on vain lasitiili-ikkunat ulos, niin pimeetähän siellä oli. Onneksi yksi irtolamppu paloi kuitenkin ja ihan hyvin näin maalata.

Noh, erinäistä kuittia tuli Elmikseltä, sitä nyt vaan huvitti vinoilla. Tais olla mpms, eli miesten pms taas menossa.

Sitten hän tuli sinne takkahuoneeseen ja sanoi taikasanat: "tää on ihan kauhee". Hän ei siis tarkoittanut väriä, vaan työni jälkeä. Silloin riitti. Heitin maalitelan kädestäni lattialle, en ees kattonut menikö se hesarin päälle.  Vaihdoin vaatteet ja lähdin ovesta ulos ja kiersin puoli Vuosaarta ja vedin puoli askia tupakkia. Tai no kaks ainakin. Siis savuketta, en askia.

Kun palasin, ei äijää näkynyt missään, ja ihan hyvä vaan, ois voinut tulla Elmasetähakkelusta nimittäin. Vedin vielä pihallakin hermosauhuja ja tämä äreä sankari tuli siihen ihan hyväntuulisena jotain sähkötöpselin ja valokatkaisijan kuoria käsissään. Hän pyysi jos ehtisin pesemään ne. Meinasin ensin huutaa että pese ite töpselis, mutta sitten huomasin että niissä oli punaista maalia...

Hah ha, Elmis halusi- ei viimeistä sanaa vaan viimeisen maalisudinheilautuksen, ja hän oli sitten alkanut oikein hikipinkoilemaan sen seinän kans. Irrottanut nämä sähkojututkin ja kitannut kissanrepimiä kohtia. Minä kun annoin vaan palaa maalia päälle koska ei ne kohdat huonekalujen takaa näy.

Nyt se seinä on sitten kaiken tämän sotimisen ja mielenosoitusten ja barrikadeille nousun jälkeen maalattu ja halleluja.

Muuten huone on ku mikäkin taistelutanner, vaikkei sillä taistelu oo kuin henkien taistoa.

Tälläinen remonttitarina. Ja huomenna jatkuu jotenkin. Kerron sitten taas että miten auvoisaa tällä kertaa oli.

Moiks.