Moiks ja vapunaattoa vaan kaikille!

Mahtaako teille koskaan käydä tällä tavalla:

elämä ja asiat soljuvat noin pääpiirteittäin ihan ookoo, paitsi niinä päivinä kun kaikki menee päin pehvaa. Mutta sitten on joku yksi elämän riesa, joka ei vaan suju eikä solju, vaikka tekisi mitä!

Minulla on tälläinen. Ja se on Sortti-asemalle vietäväksi tarkoitettu kerrostalon kokoinen kasa mäsää tietotekniikkaa sun muuta elektroniikkaromua. Minä en sen kummemmin lajittele mitään miesten töitä ja naisten töitä, mutta koska nämä roinat nyt vaan sattuvat painamaan niin helvetisti, että tässä kohtaa näiden ko. roinien roudaaminen on kertakaikkiaan miesten hommia.

Kaksi vuotta sitten kun meillä oli lakkiaisjubileumit, minä jankutin, muistutin, anoin, pyysin, vaadin, kiljuin, HUUSIN, kerjäsin ja halusin että perheessämme välillä laumoittainkin esiintyvät mieskertymät nyt vaan tekisivät mitä miesten kuuluu tehdä. Eivät tehneet ja alistuneena roudasin rämät kamat takaisin varastoomme, samanaikaisesti niitä vihaisesti mulkoillen.

Nyt meillä on tulossa synttärijubileumit, ja nyt tein jo sen verran että roudasin ne saakelin roinat varastosta enemmän ihmisten ilmoille, mutta EI. Ei jumalauta, minut on tuomittu elämään loppuelämäni ilmeisesti rämän tietotekniikkavuoren kanssa ja vaikka asia ei maailmaa kaada ja siellä varastossakin on tilaa, niin periaatteessa tämä asia saa minut täyteen raivontunteita. Saatana!

Ehkä mä selviin tästä, ehkä. No kyllä mä, mutta halusin nyt tämänkin asian tänne purskauttaa.

Tämä päivä on kulunut/kuluu kaikenlaisissa muutto- ja siivoushommissa eikä mistään vapusta oo tietoakaan. Onneksi nyt en ole muutenkaan oikein mikään vappuihminen, niin ei haittaa. Lätkämatsi pauhaa taustalla ja kohta aletaan taas roudaamaan kamoja kuorkkiin. Mutta ei toki mitään Sortti-aseman kamoja ;)

Mukavaa iltaa sit vaan kaikille.