Naisen viikko oli sujunut ihan tavalliseen ja normaaliin tapaan. Mitään erityistä ei ollut sattunut eikä tapahtunut, mikä oli naisen mielestä pelkästään hyvä asia. Usein kun jotain sattuu ja tapahtuu- joko itselle tai jollekin muulle- se on usein jotain negatiivista ja ikävää.. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ei, nainen ei ole pessimistinen. Hän on vain realisti, koska neljänkymmenen vuoden kokemuksella hän tietää, että juuri näin on.

 

Nainen oli tuntenut pari päivää olonsa hieman flunssaiseksi, mutta mitään varsinaista läpimurtoa ei sairastumisen taholta tapahtunut.

 

Tavallisesti sujuneen viikon loppupuolella, torstaina, nainen kävi ihan tavalliseen tapaan nukkumaan ja nukahtikin heti. Hän nukkui sikeästi ja unia näkemättä ja onnellisen tietämättömänä siitä että voittiko Suomi sekä lätkämatsin että Euroviisujen karsinnat vaiko kumpaakaan.

 

Perjantai-aamuna nainen heräsi tavalliseen aikaan kännykkänsä herätystoimintoon. Ja siihen loppui sen viikon tavallisuus..

 

Nainen totesi jalkapohjansa ja kantapäänsä olevan aivan käsittämättömän kipeät. Jalkaterässä oli tunne, kuin ihon läpi työnnettäisiin kuumaa naulaa aina luihin ja ytimiin saakka, ja samanaikaisesti pyöriteltäisiin tätä kuviteltua naulaa ympäri kantapäätä, nilkkaa ja osin pohjettakin. Nainen sytytti yövalon, ja tutki jalkaansa. Se punotti paikoin ja tuntui kuumalta.

 

Kaikkea sitä..mutisi nainen itsekseen ja diagnisoi itselleen sohvaperuna-syndrooman ja päätti lähteä normaaleihin aamutoimiinsa.

 

Nainen huomasi kauhukseen, että käveleminen oli lähes mahdotonta. Nainen herätti puolisonsa, ja kyseli että oliko hän (nainen) harjoittanut unissaan kenties jotain ripaska-esityksiä tai vastaavaa? Miten voi nukkuessaan vammautua?

 

Puoliso kuuntelee naista ja kysyy "onko tuo se sama nilkka jossa oli syksyllä se häikkä?". Eipä ole, vastaa nainen, tää on toisessa jalassa nyt.

 

Nainen linkkaa kotonaan ja varaa netistä aamun ensimmäisen ajan työpaikkalääkärilleen. Onneksi vapaita aikoja oli ja naisella oli hieman onneakin matkassa, sillä hänen puolisonsa oli menossa johonkin siihen ihan viereen, ja nainen saisi kyydin lääkäriaseman ovelle asti.

 

Nainen menee lääkärille. Kertoo, että tavallinen viikko ollut, ei mitään tapaturmaista, ei mitään erityistä, ei mitään mikä selittäisi tämän äkillisen kivun.

Lääkäri tutkii naisen jalkaa. Kutsuu ortopedin katsomaan myös naisen jalkaa. Ortopedi kutsuu vielä kolmannenkin henkilön katsomaan naisen jalkaa. Kukaan ei sano mitään, mutta tämä kolmas henkilö piirtää naisen jalkaan jotain merkkejä.. Kirjoittaa myös jotain paperia, ja antaa sen naisen omalle lääkärille. Vaihtavat pari munkkilatinan termiä vielä, ja sitten kaksi muuta lääkäriä poistuvat huoneesta. Miksei kukaan sano naiselle mitään. Naista ärsyttää.

 

Vihdoin omalääkäri kertoo että naisen akillesjänne on ilmeisesti tulehtunut. Nainen katsoo lääkäriä ihan H. Moilasena, että miten se on mahdollista- nainen ei harrasta mitään hyppy- eikä kestävyysjuoksulajia, mitä nyt muuten vaan laukkaa kuin villi orhi.. ja aivan vääränlaisilla kengillä- jatkaa lääkäri lausetta.  Ihan oikeat tennarit nämä on, tekee naisen mieli jatkaa, mutta nilkan vääntelystä aiheutunut kipu leikkaa naisen vitsikkyyden tiehensä.

 

Lääkäri kirjoittaa koneellaan jotain, soittaa johonkin. Lääkäri puhuu munkkilatinaa, ja nainen arvelee termin ruptura olevan jokin koodinimi amputoimiselle vähintään. Vihdoin lääkäri antaa naisen käteen tulostettuja papereita ja taksisetelin. Naisen pitäisi nyt matkata saman konsernin urheiluvammaosastolle. Lääkäri kertoo, mitä ilmeisesti naiselle nyt tehdään ja miten asia etenee ja kertoo, että nainen saa ilmeisesti aika tehokkaan hoidon nyt alkuun, koska akuutilla akillesjänteen tulehduksella on ikävä taipumus muuttua krooniseksi.

 

Vaikka naista itkettää ja vituttaa, häntä huvittaa urheiluvammaosasto. Sohvaperunakin voi siis saada urheiluvamman! Lääkäri sanoo, että liikuntaa se on hyötyliikuntakin- kun nainen on kertonut suunnilleen päivittäisen liikkumismääränsä (joka on askelmittarin mukaan yllättävän suuri kuitenkin).

 

Lääkäri soittaa taas johonkin, ja kohta huoneeseen tuodaan kyynärsauvat lääkintävahtimestarin toimesta. Samainen mestari saattaa naisen kadulle, katsoo että nainen pääsee taksiin.

 

Taksi vie naisen kohteeseen, ja nainen linkuttaa kepit kainalossa urheilulääkäriasemalle. Nainen ei halua käyttää keppejä, vaikka kantapäähän sattuu astuminen, eikä varpailleenkaan voi edes kuvitella nousevansa.

 

Urheiluasemalla kaikki tapahtuu salamannopeasti. Naisen ojennettua vastaanotossa printit vastaanottovirkailijalle, seuraavassa hetkessä nainen makaa jo tutkimuspöydällä. Naisen jalka kuvataan ultra-äänellä. Tutkimuksen kuluessa labrakärry tuodaan naisen luo ja häneltä otetaan verikoe. Ultraäänikuvan tulos paljastaa, että naisella on tosiaankin tulehtunut akillesjänne. Lisäksi jalassa havaitaan plantaarifaskiitti, joka on joku jalkapohja-kantapääjuttu. Nainen ei oikein ymmärrä kaikkea kuulemaansa ja päättää ottaa termeistä selvää myöhemmin.

 

Toinen lääkäri saapuu kertomaan jatkosta. Tulehdus pitää hoitaa pois tulehduskipulääkkeellä, plantaasifakki (tai se joku sellainen) vaatii omanlaisensa .. Saisiko saman suomeksi, pyytää nainen.

 

Lääkärin kertoessa, että sellaiset akillesvammat, jotka hoidetaan konservatiivisesti, vaativat yleensä noin kahden kuukauden kipsihoidon, nainen näkee kesänsä vilistävän filminä ohitseen.. laskee että kahden kuukauden päästä on heinäkuun loppu..  

Onneksi lääkäri tajuaa, että nainen viiltelee jo mielessään ranteitaan auki, ja kertoo että ei tässä nyt sellaista sentään tarvita.  

 

Nainen työnnetään pyörätuolissa toimenpidehuoneeseen. Pyörätuolissa on jalalla teline, ja naisen jalka nostetaan vaakasuoraan. Lääkäri antaa ultra-äänikuvat toimenpidehuoneen miehelle, kertoo jotain munkkilatinaa, ja mies nyökkäilee, katsoo naisen jalkaa, katsoo naista, katsoo lääkäriä ja lääkärin poistuttua rohkaisee naista sanomalla että "Kyllä tästä vielä jalka tehdään"

 

Nainen istuu turtana tuolissa, ja lääkintämies puhelee mukavia. Ottaa jotain mittoja naisen jalasta, ja alkaa etsimään tarvikkeistoa. Yhdestä kaapista hän ottaa jotain vaahtomuovinpalasia. Toisesta kaapista hän ottaa laskettelumonojen tai rullaluistinten sisäkenkää muistuttavan härpäkkeen, kolmannesta kaapista hän ottaa muovisen saappaannäköisen kengän, tai minkä lie. Neljännestä kaapista hän ottaa ison rullan, josta leikkaa pitkän soiron.

 

Sitten hän selittää rauhallisesti naiselle, mitä ne kaikki ovat, miksi ne ovat ja mitä niillä tehdään. Naisen sydän pyrkii kurkusta ulos viimeistään siinä vaiheessa, kun mies ottaa naisen tennarin ja sukan, ja kertoo että näitä nainen ei nyt tarvi muutamaan päivään.

 

Ensin mies asettaa naisen jalkaan siitä rullasta leikkaamansa suikaleen. Siitä tulee kireähkön oloinen sukka, joka jättää kyllä varpaat paljaiksi. Naisen vakuutettua, että sukka ei tunnu liian kireältä, mies ottaa erikokoisia vaahtomuovipalasia, ja asettelee niitä naisen kantapään alle. Painelee, puristelee, mittaa ja hymisee. Naista sattuu. Löydettyään oikean kokoisen kantapalan, mies asettaa sen paikalleen ja vetää jalan päälle toisen sukan. Kertoo, että myös ilmatyynyjä käytetään tällaisessa vaivassa, mutta ei nyt tällä kertaa.

 

Sen jälkeen mies pukee laskettelumonon sisäosan naisen jalkaan. Se on edestä auki, mutta se suljetaan tarraremmeillä. Remmi tekee kunniakierroksen kantapään ympäri ja jalkaterän päältä.  Mies leikkaa taas rullasta, tällä kertaa eri rullasta, ja pujottaa vielä monon päälle uuden sukan , joka on leveämpi.

 

Miltä tuntuu? Kysyy mies. Nainen katsoo monosukkarakennelmaa ja sanoo, että eiii paljon miltään. Pitäisikö tuntua? Nainen autetaan seisomaan, mies konttaa naisen jalan juuressa, nostaa päällimmäistä sukkaa ja säätelee remmiä. Laittaa sukan takaisin ja mittailee taas hetken.

 

Tämän jälkeen mies asettaa tutkimuspöydälle muovisaappaan, ja jonkun kummallisen härpäkkeen, josta nainen ei osaa sanoa onko se kiinalainen kidutusväline, vai lätkäpelaajien syndeistä kasattu vehjas.

 

Mies kertoo. Nyt hän tulisi laittamaan naisen jalkaan muovisaappaan. Sen tuenta vastaa monojen ja sukkien kanssa kipsiä, mutta sen saa pois. Ja sen kanssa voi kävellä. Se on harmaa ja siinä on mustia remmejä. Mies laittaa sen kiinni ja pyytää naista nousemaan seisomaan. Nainen seisoo muovisaappaansa kanssa, ja kas ihmettä. Jalkaterää koko aamun raastanut kipu tuntuu olevan helpottamassa. Nopea apu. Tai sitten naiselle syötetyllä särkylääkkeellä on jokin vaikutus asiaan..

 

Mies kysyy ties monennenko kerran, että painaako, kiristääkö, liikkuuko varpaat… nainen toteaa, että kyllä ne liikkuu, jos niitä vaan sietäisi liikuttaa kivulta. "kuuluu asiaan"- hymisee mies. Niinpä niin, hymisee nainen.

 

Mies riisuu muovisaappaan ja laittaa pehmeän lätkäsyndihärpäkkeen naisen jalkaan. Se on kuulemma yölasta, jota voi kyllä pitää muulloinkin- mutta ei tietenkään ulkona eikä liikkuessa.  Laitteessa on paksu pehmeä pohja ja paksu säärtä pitkin nouseva lätkäsyndi ja jotain remeleitä, jotka pitävät hokötyksen paikallaan. Naista ohjeistetaan remmien säädössä sun muussa, kysytään onko kysyttävää. Ei ole.

 

Muovisaapas takaisin jalkaan, remmien kiristys ja se ois siinä. Mies laittaa toiseen sinisesen kassiin lätkävarusteet, antaa naiselle nipun ohjeita ja monisteita käteen. Nainen näkee, että lätkähökötyksen nimi on UFO, joka on lyhenne jostain vammaansa viittaavasta. Muovisaappaan nimi taas on SP-walker, josta naiselle tulee tietenkin mieleen eräs Sketsikäs Puoliso.

 

Nainen saa tehdä neitsytmatkansa saappaalla lääkärin huoneeseen. Lääkäri kertoo, että tulehdus on niin kova, että nainen saa tulehduskipulääkkeiden lisäksi antibioottikuurin. Lepo on nyt tärkeintä, mutta sikäli ne kaikki saappaat ja sukat hoitavat lepopuolen koska immobiliilijotain.

 

Naisen pitää ottaa kepitkin, koska on kuitenkin kuulemma hyvin oletettavaa, että nainen katuu jos ei niitä ota. Lääkäri antaa lisää papereita, katsoo koneelta jotain, kirjoittaa lisää papereita, kyselee naiselta jotain, antaa naiselle lisää papereita, kysyy taas jotain, katsoo naista, katsoo naisen jalkaa, katsoo vielä kerran ultraäänikuvaa, kertoo naiselle, että uusi aika on jo varattu, se on siellä papereissa.

 

Nainen lähtee kävelemään saappaineen hissiin. Naisella on täydellisen eriparijalat, kun toisessa jalassa on lättänä tennari, ja toisessa jämerä muovisaapas. Naista naurattaisi, jos ei itkettäisi.

 

Taksi odottaa kadulla. Kukahan senkin tilasi.. Nainen menee kotiin, riisuu muovisaappaansa. Kun tukeva saapas on irti jalasta, naiseen iskee toivottomalta tuntuva kipu. Nainen riisuu housunsa, vaihtaa verkkarit jalkaan, etsii paperinipustaan UFON ohjeet, asentaa sen jalkaansa, kipu lievittyy.

 

Nainen on jo soittanut miehelleen. Mies on ymmärtäväinen. Harmittelee työtilannettaan ja kehoittaa naisen lapsien käyvän apteekissa. Nainen on samaa mieltä, ottaa buranan ja menee nukkumaan lätkäpelurin välineissä. Portaissa naisella on tulla uskonpuute, mutta hyvin hän selviää sänkyyn saakka.

 

Nainen katsoo kummallista monokenkäsukkalätkäviritelmäänsä eikä löydä hyvää asentoa, koska jalka on tuettu 90 asteen kulmaan. Varpaat sojottavat kohti kattoa. Nainen nousee ja laittaa miehensä tyynyt petauspatjan alle.

 

Nainen alkaa aikansa kuluksi lukemaan saamiaan papereita ja päätyy miltei huutonaurukuolemaan. Hän joutuu käyttämään muovikenkäsysteemiä kokonaiset kolme päivää! KOLME PÄIVÄÄ!! Jotta ärtymys rauhoittuu ja tulehdus tasaantuu. Lasten leikkiä, jos ensimmäiset seitsemän päivää ovat hirressä pahimpia, niin mitä nyt on joku kolme päivää muovisaappaassa. Ei mitään!

 

Nainen nukahtaa hetkeksi. Herättyään hän ei ensimmäistä kertaa koko päivänä tunne jalkansa olemassaoloa. Siunattu ufo.  

 

Nainen päättää käyttää ufolla kulkiessaan keppejä, ihan vain siitä syystä, että hän viettää ufon kanssa aikaansa sängyssä. Naisen lattiat ovat niin likaiset, ettei hän halua ufon koskettavan lattioita, niinpä hän kulkee ufo ilmassa. Naista alkaa huvittamaan koko tilanne. Yhden vaivaisen (kirjaimellisesti) aamupäivän aikana naisen elämään on asettunut joukko termejä, joista hän ei ole koskaan kuullut mitään. Ufo, plantaarifaskiitti, konservatiivinen hoito (sen täytyy olla jotain älyn epäseksikästä) ja mitä kaikkea. 

 

Nainen lukee vielä kerran papereitaan. Muovisaapasta täytyy pitää jotta tuki. Nainen laittaa saappaan jalkaan. Onneksi tämän sentään saa pois, koittaa nainen keksiä ilon aiheita. Ja onneksi vain kolme päivää.

 

Nainen  päättää kertoa tämän tarinan minulle ja minä päätin kirjoittaa siitä blogiini. Ja te saatatte muuten tuntea sen naisen.

 

Hyvää perjantaita kaikille. Ja sori, että se nainen oli näin älyn pitkävetei.. sanainen.