Harvoin, tuskin koskaan- jos milloinkaan tai en ehkä edes silloinkaan, en ole ollut yhtä iloinen sorvaamolle pääsystä kuin tänä aamuna.

Olen varmaan huomaamattani keksinyt aamujen ja tiistaipäivien lisäksi tämän viheliäisen marraskuunkin. Ainoa hyvä puoli tässä kalmankuussa on se, että tämä menee yleensä tosi nopeasti. Ja sekin johtuu vain siitä, että joulupaniikki nostaa karvaista päätään marraskuussa, ja "onhan mulla tässä vielä ruhtinaallisesti aikaa" kutistuu muutamaan hassuun päivään, kun aika on vaan mennyt jonnekin.

Ei tässä muuten mitään, mut perkele toi ilma. Asun meri-ilmastossa, olen töissä meri-ilmastossa, ja hitto että tuo meri osaa työntää jäätävää viimaa päin näköä. Tai mistä lie se jäätävä ektoplasma tulee. Ihan sama, nakertaa silti.

Sen lisäksi sosiaalinen elämäni kutistuu tämän mittaisesta ---- tämän mittaiseksi -. En pysty kykenemään mihinkään ylimääräiseen! En halua mennä minnekään, ja jos menenkin niin sit on BDH, kun pipo on länännyt tukan. Tukkaa ei voi myöskään suoristaa kun kostea ilma vetää sen samantien vänkyröille.

Eikö tästä marraslamastani kieli jotain sekin, että melkein toivon että saisin E-puoliskoni flunssan, jotta voisin jäädä kotiin vaan makoomaan?

Juttelen tässä ohessa messengerissä naapurin tursaan kanssa, joka opiskelee Amerikassa. Siellä on shortsikelit ja kateuteenkuolemiseni estää vain se, että ensi viikolla tämä shortsitursaskin värjöttelee Suomen kamaralla. Hähä ;)

Olenkohan nyt varmasti valittanut tarpeeksi?

Sitten vähemmän valituksellisia juttuja:

Tiedän suunnilleen kaikki joululahjat, mitä ostan. Nyt puuttuu enää se toimintatonni ja halu lähteä siis yhtään mistään mihinkään koskaan lainkaan niitä hankkimaan.

Vävyni on tänään kutsunnoissa! Sotavauvojen sankka joukko senkun kasvaa vaan, tosin ei se ihan vielä ole mihinkään menossa, mutta silti.

Sit.. ööö.. missä on positiivisuuteni, enkö muka keksi mitään muuta valituksetonta? Nyt ei siis kuulkaa hyvin mene!

Hyvää keskviikkoa silti kaikille muille :)