AAAAAAAAAAAARGGGGGGGGGHHHHHHHHHHH!

Sori, oli pakko purkaa pahimmat Veijo-agrot heti alkuun. Kaikilla, siis aivan kaikilla Veijoilla on minua vastaan ja pahasti.

Eilen tein taivaita syleilevän hienon, kantaaottavan ja nasevan (uskoo ken tahtoo) kirjoituksen. Oikein sydänvereni vuodatin, mutta ylläripylläri! Vuodatuksen Veijo nappasi kirjoitukseni ja en voi olla mitään muuta mieltä kuin tätä! Zepa on kiteyttänyt asian just hyvin.

Ja lepo vaan, kyllä minäkin tiedän että vain yksi mies ja vapaaehtoisesti ja plaaplaa. Silti!

No tänään sitten uus yritys. Sorvaamon IE-Veijo kaatui just kun painoin julkaisunappia. Sinne meni ja kiitos. Mrrr.

Aamulla teki mieleni antaa turpaan Vuosaaren metroaseman ulkoparkkipaikalle, joka lie nimeltään Mosaiikkitorin pysäköinti tms. No mosaiikkikuvioisia luunmurtumia siellä ainakin voi kätevästi hankkia, jos ei muuta. En voi käsittää, miten julkinen ja virallinen parkkialue voidaan hoitaa niin paskasti. Reklamoin asiasta jonnekin, kun vaan ensin keksin että minne.

Tietenkin liukkaat parkkipaikat ovat pieniä ongelmia suurten ongelmien rinnalla (uuh mikä oivallus!). Suuri ongelma on mm. Vuosaaren sisääntuloväylän tappajalyhtypylväät. Kirjoitin niistäkin eilen tarkkoja ja kiinnostavia (!) analyyseja, mutta tänään niistä sitten kirjoitetaan lehdissäkin. Just kuin oisin ollut kerrankin lehdistöä edellä!

Nämä kovan onnen lyhtypylvääthän symbolisoivat sodan aikana poltettuja merkkitulia, kun vihollista hämättiin luulemaan, että periferiassa on asutusta, kun kerta tuletkin loimuaa. Näin koitettiin säästää asuttua keskustaa pommituksilta.

Ehkä keskusta säästyi silloin, mutta ihmishenget eivät säästy nykyisin. Sunnuntaina taas lyhtypylväs kohtasi heikompansa, ja ihmishenki meni. Myös pahoja loukkaantumisia. Lasteni kaveri makaa henkitoreissaan sairaalassa :/

Tämä pahoin loukkaantunut poika oli viimekesänä rippikoululaisena, eli pikkuisena,  samalla leirillä, missä esikoiseni oli isosena. Vaikka leiristä on jo yli puoli vuotta, niin nyt nämä leirin muut pikkuiset soittelevat minun pienelle esikois-isoselle, hakeakseen tukea vähän isommalta sälliltä.

Minun ajattelevainen, pohdiskeleva ja herkkä kupeitteni ukkohedelmä on vaan niin herkkä, että hän hakee vastaavasti tukea perheeltään. Ei mitenkään tyyliin: "antakaa mulle tukee", vaan kyllä mä poekani tunnen. Tosin, en itsekään ollut yhtään tyytymätön eilen, kun yksikään tursas ja teini ei halunnut lähteä millään kulkupelillä mihinkään, vaan meillä oli talo täynnä kitarasankaruutta havittelevia inehmoja.

Nyt koska aavistan Veijon ison deletesormen lähestyvän jostain madonreiästä, niin koitan julkaista tän nyt äkkiä. Katotaan kuin käy!

Kivaa.. öö.. mikäs päivä nyt on... niin- tiistaita ! Kaikille!