Moi olen ihan tavallinen Elma, vaikkei tänään päivällä hetkeen taas ihan siltä tuntunutkaan.

Jo toisen kerran tänä kesänä seisoin kirkon alttarilla siunaamassa alttarille polvistunutta kummilastani.
Mä en oikein millään voi käsittää, että millä ihmeen lihaksilla mun kädestä jotain siunausta menis kellekkään, eikös tollaset hommat oo ton yläkerran heebon heiniä? Voiko sitä tolleen vaan imitoida? Pitäskö heti mennä koklaamaan, josko vesihanasta valuisikin ehtaa Merlottia? Menikö tämä rienauksen puolelle? Tipahtaako iso kivi ensi yönä niskaani katon läpi ja sus siunakkoon sit vaan? 

Ei mua kukaan siunannut, kun ripille pääsin. Siis kukaan kummi-ihminen. Johtuukohan kaikenlaiset kirotut vaivani ja vammani vain siitä? Haluuks joku alkaa mun aikuisiän kummiksi ja tulla siunaileen mua kaikilta inhoilta jalkavaurioilta sun muilta? Terveisin nimimerkki: nilkka on taas turvoksissa kuin mikäkiiiiiii.