Heipä taas!

Olin tänään Ainon kans (joka ei nimestään huolimatta ole mummoni, vaan tokaks nuorin lapseni) Itiksessä. Tunnelma oli kuin venäjäläisessä pectopahissa tarjouslounaiden aikaan, mutta _ei_ ihan niin paha kuin pelkäsin kuvittelevani.

Suurempi ongelma kuin minkään maan kansalaiset, oli löytää takki. Sanokaa mikä näitä nykytakkeja oikein vaivaa?

Villakangastakit ois tosi kivoja, mutta tälläisessä eläinperheessä sellaista saisi olla teippiharjaamassa koko ajan, ja koska mulla on muutakin tekemistä kuin teippiharjata kokoajan, niin juuei.
 
Noh, sellaisia jokaisen keski-ikääntyvän tädin perustakkeja nyt oli kaupat täynnä, mutta koska mulla on juuri sellaisia ollut tässä monta vuotta (ja tarkoitan nyt mustaa untuvatakkia, myös ruskea ja viininpunainen kuuluvat tähän samaan kategoriaan), niin juuei.

Nyt on sitten tarjolla kans sellaisia ihmeellisiä löysätoppaisia toppatakkeja. Niitä kun koskee, tulee sama fiilis kuin kättelystä muinaisen äitiysneuvolan lääkärisedän kanssa. Tiiättekö sellainen pehmeen niljakas hipaisu.. Yöks. Oisko se nyt kiva sitten kulkea takissa, josta tulisi kokoajan mieleen äitiysneuvolan lääkärin niljakas hipaisu? Uskoisin että ei, joten juuei.

Napatoppatakit ovat totaalisen pois pelistä, ja muutenkin niiden olemassaolo pitäisi kieltää vaikka Suonen Turusta käsin jouluaattona joulurauhanjulistuksen yhteydessä.
 
Kaikki nahkainen ja mokkainen - jos haluis laihtua niin vois harkita. Nahkainen tahi mokkainen takki ylläni varmaan oksentaisin kokoajan sen hajun takia. Olenko koskaan kertonut, että mun täytyy vaihtaa metrossa paikkaa, jos viereeni tulee joku oikein nahkatakilta haiseva nahkatakkinen ihminen. Se haju vaan kuvottaa niin kamalasti mua.

Turkkia juuen, en ees tekoturkkia halua.

Eli siis ainoa vaihtoehto oli hankkia Stadiumista sellainen joku puolisporttinen puolijoukkueteltta, jolla saan itseni ja joulumakkarani verhottua. Ihan ookoo ja halpa ja silleen, mutta näin alkujäykkänä se tuntuu kovin paksulta. Ehkä se siitä ohenee kun pääsee ulkoilemaan.

Tässä olikin tämän päivän tärkeimmät kuulumiset.

Mä en viitsi ees kirjoittaa näistä uudenvuoden pamauksista... Ei meidän koirat nyt ihan rauhoittavia tarvi, mutta ei paljo muutakaan. Huomenna Iida istuu koko illan niiden kans takkahuoneessa ja mä varmaan kans. Takkahuone on äänieristetyin paikka meillä, siksi siis siellä.

Ei mulla ny muuta, joten moro!