Aloitan sairaalaraportointini suoraan kuohuvien tapahtumien keskipisteestä! Jätän siis tällä kertaa kertomatta kaikki sellaiset mehukkaat yksityiskohdat, kuten sen että heräsin aamulla! Kävin semisuihkussa! Kampasin tukan! Jne. Vaan tässä teille uhkaamani rapo!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kyytini TPS:n etuovelle oli perillä kymmenen minuuttia etuajassa, joten minulla oli hyvää aikaa taiteilla perille kohteeseen. Samaan paikkaan kanssani oli matkalla  isosti niskatuettu nainen ja julmetusti korskuva mies. Siis yskivä. Koin kiitollisuutta, ettei niskani oo kipeä eikä yskäkään piinaa!

 

Päästin nämä kaksi edelleni ilmottautumisluukulle toimittamaan asioitaan ja niskatuettu nainen istutettiin pyörätuoliin. Huomasin, että hän ei voinut puhua kunnolla, koska hänen leukansa alla oli sellainen.. kuppimainen osa, eikä leuka kai sitten liikkunut. Leukaimmobilisaatio ei ois kiva!

 

Kun minun vuoroni tuli, niin en saanut sanottua kuin suunnilleen "HU" (huomenta aioin sanoa, en esim. mitään maailman vanhimpaan ammattiin liittyvää nimitystä) niin RAKAS PEITTOFETISSINI ryntäsi lasiluukustaan ulos ja alkoi saman tien vokottelemaan minua… tai no ei se kyllä ihan noin mennyt, mutta kuitenkin!

 

PF (elämäni kaksi tärkeää kirjainta- tarkoittaa sekä peittofetissiä että plantaasifakkitulehdusta- koittakaa itse päätellä kummasta on kyse milloinkin;)) istutti minut pyörätuoliin ja mietin, että tämähän on kuin jenkeissä! Siellähän pyörätuolitetaan vissiin kaikki ja ihmettelinkin miten ihmeessa korskuva mies sai kävellä omin jaloin yhtään mihinkään.

 

Urkkaklinikan virtaviivaisissa pyörätuoleissa on automaattisesti ne jalkatelineet, koska ilmeisesti urheilussa vammautuu eritoten jalkoja- kuten nyt minulla nukkuessa ilman urheiluharrastushäivääkään! PF asetti jalkani hyökkäysasemiin ja mietinpä siinä että on oikeastaan aika hitsin epäloogista, että jalkavaivainen potilas joutuu kohtaamaan kaiken se vaivainen jalka edellä! Vaarallista!

 

PF:llä oli kiire takaisin konttuuriinsa, joten lirkutteluhetkemme jäi kovin lyhyeksi. Siinä minä sitten istuin pyöriksessä jalka tanassa ja koko käytävän tukkeena. Huomasin olevani toimenpidehuoneen edessä.

 

Pian vanttera voimapussi, lääkintävaksi, roudasi minut sisään huoneeseen ja söpö TP-mies ei ollut paikalla ! Oli vaan tää vanttera ja sitten joku vähemmän vanttera. Ne tavasi päätteeltään että mitä, miksi, koska ja kuin ja minulla tuli ensimmäistä kertaa vähän sellainen olo, että tiesiköhän ne herrat ollenkaan että mitä niiden pitäisi tehdä… Mutta oi mikä pelastus ja tyytyväisyys kammattua tukkaani kohtaan minulle hulvahti! TP-mies, aito ja originaali ja söpö liihotti huoneeseen!!

 

Tp otti välittömästi ohjat käsiinsä, ja tiedusteltuaan minulta että miten elämäni kipsin kanssa on sujunut, ja vastattuani että ei oikein mitenkään, ja hänen vastattuaan siihen, että sellast se on ja minun vastattuani siihen, että niinhän se taitaa olla- hän ilmoitti että tämä on nyt pelkästään hyvä asia ja helppo juttu.

 

Toden totta- hän näytti edellisen kerran ultraäänikuvista, jotka minun mielestä oli vaan jotain psykedeelistä musta-harmaa-valkoista massaa, että katohan, tuo tuossa on nestekertymää, ja se huomioitiin kipsauksessa ja nyt se on lähtenyt pois, eli hoito tehoaa! JEEEE!! Mutta että ei kuulemma tule kyseeseenkään että vapautuisin kokonaan immobiilista :/ Hmm no suoraan sanottuna en oo varma että oisinko vielä näissä kiputiloissa sitä halunnutkaan.

 

Sitten minun piti nousta seisomaan kahdella jalalla. Epäröin mutta TP sanoi että kerran se vaan kirpasee, koita nyt laskea paino sen toisenkin jalan päälle. Sen tein- se sattui- mutta tunsin kuinka kantapää uppoutui pehmustettuun yksiöönsä!

 

TP mies kysyi että tunsinko mitään, sanoin että joo. Sitten TP mies selitti, että koska minulla ei ole mikään luu murtunut, eikä tässä nyt tarvi sitä miettiä että lähteekö joku paikka siis väärin luutumaan, niin he säästävät minua siltä kidutukselta, että aukaisisivat koko höskän jalastani ja tekisivät uuden. Että se plumsahti nyt paikalleen, ja ilmeisesti se oli pois paikaltaan jopa peräti jotain puoli senttiä. Mutta oli kuitenkin!

 

Tämän lyhyen mutta tehokkaan paikalleenmenemistoimenpiteen jälkeen minun piti käydä tutkimuslavitsalle makuuasentoon. TP mies tutkaili koipeani, ja sitten se taikoi jostain salajemmastaan esiin sellaisen vaneri (tms) levyn, jota vasten minun piti kovia kokenutta jalkaani painaa. Siinä minä sitten painoin kuin viimeistä päivää ja TP kyseli sitä sun tätä ja minä vastailin vielä enemmän sitä sun tätä, koska makuuasennossa jalan painaminen vaneria vasten ei ollut se maailman kivoin tapahtuma.

 

Kun vihdoin sain lopettaa hikisen painamisurakkani, avasi TP tarvikekaappinsa ja kysyi että pysytäänkö samassa sinisessä.. olin ihan että HÄ? ja sitten hän tarkensi että jotta vähemmän turvonnut kantapääni pysyisi vielä sen kaks viikkoa kiltisti kotonaan, niin hänen pitää valitettavasti hieman paksuntaa jalkani jo valmiiksi pulskaa olemusta ja vetää siihen päälle sitä jotain tukiteippisuojakäärehommaa.  Koska värivaihtoehtoina olivat: valkoinen, mummonsukkahousunruskea, violetti, neonvihreä, oranssi, neonaniliini ja sininen, niin valitsin sitten sinisen.

 

Ja niin TP vielä varmisti, että onko se nyt sitä pehmustetta vasten varppina se kantapää, tuntuuko muualla mitään virheasennosta johtuvaa kiristystä yms.. ja kun totesin että nyt tuntuu siltä kuin pitääkin niin hän se sitten reippaana toimenpidehenkilönä kietoi jonkun "jalkakirurgisen erikoisteippauksen" tai jotain vastaavaa jalkaani. Taisi käyttää peräti kolme rullaa! Joista yksi on pelkästään akselilla nilkka-kantapää-jalkapöytä ja pitää nyt sitten kurittoman vuokrapakolaisen tiukasti paikallaan.

 

Kerrankin olin nerokas!! Siinä sen söpöliinin udellessa yhtä sun toista- niin huomasin kertovani hänelle yöllisestä yöpukuongelmastani- toisinsanoen siitä kuinka se teippi on karheaa ja osuu toiseen jalkaani ja tuntuu inhalta ja mitä kaikkea! Varmaan TP:n mielestä sangen kiintoisaa ja ammatillisesti opettavaa tarinaa…

 

TP avasi toisen kaapin, otti rullan sellaista sukkaputkisidettä, jota mulla on jalassa alimmaisena jossain tuolla. Otti jotain leveämpää yksilöä, leikkasi parin metrin pätkän ja antoi sen minulle! Siis herramunjee miten yksinkertaista! Nyt voin vetää siis sukka putkella putkisukan jalkaani yöksi

päällimmäiseksi, eikä karhea rähinäteippi enää kiusaa!  Jee!

 

Siinä kun hermostukseni laukesi, huomasin pölpöttäväni TP:lle myös lauantain  vaateongelmastani ja astumisongemistani ja vaateongelmiin liittyvistä kenkäongelmista ja ties mistä…  TP otti kantaa vain astumisongelmaani, pahus! Vähän niin kuin puolustellen sanoi, että niin kauan kun en kykene ihan reteesti astelemaan, on immobiili tarpeen ja ehkä sen jälkeenkin :/ Pehva!

 

Siinä sitten kun astutusongelmat ja pakenevat kantapäät oli kunnossa, niin TP sanoi että mun pitää maata siinä lavitsalla nyt ihan rauhassa vähän aikaa. OKEI, mut peitto ois kiva;) ajattelin mielessäni. En yhtään tiedä, mikä sen makuuttamisen funktio oli, enkä viitsinyt kysyäkkään etten vaikuttaisi tyytymättömältä asiakkaalta.

 

Minua hoitava lääkäri purjehti huoneeseen ja kätteli minut. On muuten tosi daijua kätellä makuuasennosta jotakuta, ja siinä lavitsalla sellasen paperisuojaimen päällä oli hitsin ärsyttävää muutenkin maata. Lääkäri kysyi vaan että onks kaikki ookoo, kertoili jotain ja kirjoitti uuden reseptin ja kertoi koska on lomalla ja tälläistä kaikkea. Sitten kiireinen doktori purjehti pois suoden minulle penseän hymyn ja peukunnoston.

 

Sitten sain nousta ja pitipä vielä uudemmalla tilkityksellä koittaa seisoa, ja seisoinkin ähkien ja puhkien kuin mikäkin sotanorsu. Ja se oli niin kuin siinä. Ei peittosessioita siis tällä kertaa. Poislähdön hetkellä minulle tuli hätä puseroon ja suru housuun! Missä kepit! APUVA!

 

Vanttera lääkintäsetä haki kepit tulotiskiltä tai mistä lie- ja se oli moro pariksi viikoksi. En nähnyt PF-tätiä lainkaan enää!! Se ei rakasta mua enää!!!

 

Siinä tolpillani seistessäni vasta tajusin, miten paljon jämäkämmäksi minut oli teipattu. Huh heijaa.

 

Nyt on iso jalka, pieni kipu ja hieno säärystin karheutta vastaan! JEI!

 

Päätän raporttini täältä tähän ja loput illan Teho-osastossa kello 21.

Kivaa torstaita teille!