Hyvän yön jälkeinen ihan paras aamu!

Nukuin varmaan noin samassa asennossa koko yön, joka kielii siis siitä, etten ole tuskissani heittelehtinyt ympäri sänkyä kuin kala kuivalla maalla ennen viimeistä korahdustaan.

Ainoa asia, mikä mieltäni hiukan painaa on se, että vaikka kauheat tuskat ovat pois, ja jäljellä vain pieni jomotus ja äkkinäiset "pistoksenomaiset" tunteet jossain päin jalkaa, niin ne tuskat ovat vahvasti muistissa. Muistan miltä ne tuntuvat. Ja sen tähden en edelleenkään uskalla laskea painoa koko sairaan jalkani päälle:/ Tästä on tullut sellainen psyykkinen kynnyskysymys,  koska voi hyvinkin olla, ettei paino jalan päällä tuntuisi yhtään miltään. En vaan uskalla kokeilla, onko näin. Pelkään kipua, vaikka kintulla on aikamoiset tukijoukot ympärillä. Pitäisi siis kehitellä nyt henkiset tukijoukot mun päänupin ympärille.

Olen vielä kymmenen päivää kipsissä ja aion tämän kymmenen päivän aikana opetella kävelemään kahdella jalalla. Se on mun tavoite ja päämäärä. Ja vaikken mitään muuta toivo kuin tervehtynyttä ja kipsitöntä jalkaa, niin kipsinpoistokin pelottaa. Koska muistan senkin kun se muovisaapashärdellihomma purettiin viimeksi ja miltä sitten tuntui :/

Elämä on kummallista kivussa elämistä, kivun pelkoa, kivun hellittämistä ja kivussa märehtimistä. Monipuolista siis ;) Mutta se joka väittää, että kipuun tottuu, on väärässä. Tai en minä ainakaan totu. Ja kivun jalostavasta vaikutuksestakin olen vähän kahta eri mieltä.. Pahimpana aikana päätin, etten ikinä enää valita mistään turhasta, mutta eilen jo valitin erään naisen kailottavasta äänestä puhelimessa.

Nyt kun lapsilla on kesäloma, meidän pitäisi sedän kanssa olla miljardöörejä. Rahaa pitäisi nyt olla kaikkeen ja mahdolliseen ja myöskin erittäin paljon siihen mahdottomaan. Noiden kulutus on ihan valtaisaa!

Minä sensijaan olen niin säästeliäs, että kulutan vain toista sukanpohjaa!

Kivaa tiistaita kaikille ja kiitos vielä kun olette kestäneet sairaan elämäni tiimellyksessä mukana.