Hoi vaan kaikelle kansalle O/<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tämä alkaneen arjen tahmeus näkyy myös tässä. Ei jaksa päivittää, tuntuu ettei ole  mitään sanomista ja vaikka oiskin niin sitä ei viitsi sanoa jne..

 

Maanantaina treffasin pari komeaa miehenalkua töiden jälkeen ja sain heiltä kyydin kotiin. Talvi oli taas yllättänyt talviautoilijat, ja niin kuin moni muukin on todennut… en voi käsittää miten talvi voi yllättää yhtään ketään näin tammikuussa, kun Suomessa kuitenkin eletään? Esikoinen ja tursashan siis nämä treffikumppanini.

 

Eetu (esikoinen siis) pääsi yli viikoksi lomalle armeijasta ja illalla kotona, kun paikalla oli kaikki niin sain sellaisia höperryttäviä onnenkohtauksia.  Voikohan kukaan koskaan tajuta näitä mun kohtauksiani… onko ne ihan pöhköjä? Oonko mä ihan pöhkö?

 

Meillä oli siis koko perhe miespuolisia myöten paikalla, plus vävy ja miniä, joista nyt osa on ex-sellaisia, ja osa on sekä eksiä että nykyisiä jne (voiko asioita taas tämän selvemmin kertoa- no ei voi!) , mutta tärkeitä henkilöitä perheessämme kuitenkin. Ja minä vaan hykertelin onnesta kun kaikki tärkeät olivat paikalla.

 

Maanantaina asettauduin pitkästä aikaa telkkarin ääreen ja katsoin MTV3:n kovasti mainostaman Veljet- sarjan ekan osan.

 

Mitähän tuosta sarjasta nyt sanoisi, ettei sanoisi kauhean rumasti ja pahasti…

 

No ensinnäkin teknisesti ottaen taas tämä monien suomalaisten ohjelmien ongelma. Puheesta (varsinkin sen pääosa-rastatukkapojan) ei saa mitään selvää. Sitten kun laittaa volyymit kaakkoon niin äkillisesti alkava  taustamusiikki saa ikkunat, tärykalvot ja Myrna-astiaston hajoamaan, kun se sitten tulee kovalla. Hemmetti miten rasittavaa !

 

Sit toisennakin… Eihän tuo sarja mikään dokumentaarinen ole, ei. Mutta esim. minulle joku tämäntyyppinen, vaikkakin fiktiivinen, ohjelma on ainoa tirkistysaukko (esim. tässä tapauksessa)  adhd-lapsen ja perheensä elämään.

 

Tuollaistako se sitten on? Teini-ikäinen ernu (tämä rastatukka just) voi tehdä mitä vaan, kusettaa virkavaltaa ja katkaista puhelinliittymiä, tumpelot ja daijut vanhemmat vaan tappelevat ja lahjovat ernua, että tämä ottaisi adhd-pikkuveljen mukaansa kylille ja se ottaa. Ryyppäilee ja saa turpaansa ja haahoilee pitkin Vihtiä ja jättää sen pikkuveljensä jonnekin vaikka sille maksettiin sen kaitsemisesta.

 

Sitten se kuitenkin huolehtii siitä omien unelmiensa kustannuksella. Kun ei broidia saada terapiaan niin 15-vuotias järkkäilee asiota miten pystyy.

Tollastako se on?

 

Sarja oli ahdistava, väkivaltainen ja raivostuttava. Ja väärällä tavalla leimaava. Varmasti monet luulevat nyt, että lasten kaikki ongelmat (kuten nyt tämä adhd) johtuukin huonoista ja tumpeloista vanhemmista.  Paska sarja !

 

No niin. Sitten muihin aiheisiin. Luin joululomalla Liza Marklundin uusimman, Elinkautisen. Mahdollisesti asiaan vihkiytyneet- oletteko huomanneet aiemmin, että Marklund olisi käyttänyt samanlaista kirjoitustyyliä kuin tässä kirjassa. Eli hyvin paljon tälläisiä lauserakenteita:

Annika käveli Storgatania yhä tihenevässä tihkusateessa. Napitti takkinsa. Laittoi hanskat käteensä. Katsoi leipomon ikkunaa. Vilkaisi taaksensa.

Kadun ylitettyään hän näki bussinsa olevan tulossa edellisessä risteyksessä. Kaivoi taskuaan. Astui bussiin. Istui penkille. Katseli ikkunasta.

Eli aikas lyhkäsiä lauseita. Olen kaikki Marklundit kyllä lukenut, mutta nyt vasta hokasin tälläsen tärkeän seikan.

 

Tiistaina eli eilen vaan koomailin, ei mitään mainittavaa.

 

Hyvää keskiviikkoa kaikille teille, ja myös autoteille (joissa on paljon talven yllättämiä autoilijoita).