Päätän blogihiljaisuuteni täältä tähän.

Kiitos ja anteeksi kaikille kommentoijille... mutku... no pakko myöntää, että minäKIN sekosin siihen naamakirjahommaan (Facebook) ja kaikki se joutoaika mitä sorvaamiselta, jalkavammalta, ja kohta kerrottavilta asioilta on jäänyt tähteeksi, on sitten kulunnut enemmän mutta onneksi kuitenkin vähemmän siellä...

Hooh mistä aloittais... no vaikka siitä että Suomen Ruminta Pihaa ei enää ole! Suoritimme the Piharemontin omalla takapihallamme. Potentiaalista työaikaa meni pari päivää, ja nopeemminkin ois mennyt mutta kun kivituhka loppui ja hommat seisoi.

Vaikka vettä tuli kuin erään Esterin peräpäästä talkoopäivänä, niin iloinen pikku kaivuri jaksoi kaivaa koko valtaisan plantaasimme (noin 85 neliötä) nurinniskoin, vanha kuona lensi vaihtolavalle ja nyt siellä entisellä Suomen Rumimmalla kukoistaa iso puuterassi ja erittäin vihreää rullanurmea. Ahhh.

Pihalla olemista on jatkettu muullakin tavoin. Viime vkl soljui sitten taloyhtiömme vuotuisissa pihajuhlissa. Tein sinne sellaisen pihapolku-rastiradan, ensimmäistä kertaa. Tuli hieno! Siis tamä rata on siellä ollut aina, mutta se on ollut aiemmin isännöitsijän tekemä, joka ei kai osaa, jaksa, halua tai ehdi panostaa kysymysten visuaaliseen puoleen. Mä jaksoin ja onnistuin tekemään kai muutaman ihan kelvollisen kysymyksenkin.

Heh, taloyhtiön lähiömammat, nämä hiekkalaatikon reunojen valtaajat ottivat illasta ilon irti. Jopa siinä määrin, että kun mammat ja tursaat pistivät jalalla koreasti yöllä (kyllä- meidän urheat tursaat tanssittivat mammoja pihalla) niin poliisit tuli paikalle :) Mitkä ne sellaset juhlat muka on, missä ei poliisi käy? Hehhhehhh. Itse olin tuossa vaiheessa jo unten mailla.. enkä edes missään pusikossa vaan ihan omassa sängyssä..

Ja ei kahta ilman kolmatta pihajuttua. Siis.. TEINIT! (ankaraa kiroilua ja suivaannusta tähän, nyrkkien heristelyä ja huutoraivoa).

Kuopukseni täytti siis eilen 15.(kiitos onnitteluista!)  No, tätä suurta elämän virstanpylvästähän hän sitten meni teinijuhlimaan perjantaina. Minä onneton annoin sille vielä jonkun ihme hulluuskohtauksen takia tunnin lisäaikaa ulkona olemiseen, joten kotiintuloaika oli 23.00. No kello tuli ja meni 23 eikä teiniä näy. Soitan... ei vastaa. Soitan uudelleen... ei vastaa... Soitan kolmannen kerran jo hirveää paniikkia elimistöni täynnä ... puhelimeen vastaa venäläiseltä kuulostava wanha nainen!!!

Siinä kohden lisämunuaiseni meinasi tunkea itsensä kainalon imusolmukkeen kautta ulos ja minulla ehti filmin lailla pyöriä mielessäni venäjän mafia ja kuopukseni riisto lapsiprostituoiduksi ja mitä lie !!!

Noh, tämä "wanha venäläinen nainen" oli löytänyt puhelimen "lattialta" (lisää paniikkia minulle...) ja oli nyt "lapsen kanssa" osoitteessa se ja se. Minä ja turvalapseni Iida lähdimme autolla miljoonaa ja kahtasataa kohti osoitetta. Siellä seisoi oikein viehättävä maahanmuuttajanainen, ehkäpä intialainen, ja hän oli löytänyt puhelimen tuosta "lattialta" (maasta) ja päätti vastata kun näki että ÄITI<3 (noin minut kuopuksen luuriin on merkattu) soittaa... Olipa kiva täti hän, harmitti kun ei mulla ollut antaa sille mitään kiitokseksi, paitsi adrenaalista niljakasta kättäni.. Ja se lapsi oli hänen oma lapsensa, vaunuissa nukkuva vauva.

Kuopus oli tällä välin tullut kotiin ja sopersi jotain että "anteehks ku mä tulin myöhässä mutku mun puhelin putos...." ja ilme oli tällänen : O___O.

Olin samaan aikaan superraivona känniteinille ja superhelpottunut koska lapsi oli juuri pelastunut venäjän mafialta, ja en oikein tiennyt miten oisin ollut. Juotua viinaa ei juomattomaksi saa, vaikka oisin huutanut kitapurjeeni periferiasta petsamoon, joten seuraavana päivänä vaan vähän juttelin teinille ja eiköhän se saakeli opi olemaan!

Eilen mulla oli sitten ehkä johonkin venäjän mafiatouhuihin etäisesti rinnastettavissa oleva tapahtuma... piti lähteä tokanuorimman kanssa kattomaan sille wanhojentanssipukua. (kauheeta kun mulla on wanhat lapset vaikka ite oon ihan nuori vielä!) ja yritin varustaa hermoni pitkäntähtäimen hermojenkesto-ohjuksella ja pitkällä pinnalla ja kärsivällisyydellä kun mikään ei kuitenkaan pikkutarkalle boheemilleni kelpaa...

Menimme neidon valitsemaan kauppaan Kruunuhakaan.. Kiva kauppa, kivat myyjät. Ovi lukossa ja kenkienriisumispakko, ettei pitkien juhlakolttujen helmat kuraannu.

Ihmeiden aika ei ole ohi, ei näköjään todellakaan! Myyjä toi kolme potentiaalista kolttua näytille, tyttö ja myyjä mekkojen kanssa sovituskoppiin ja toka mekko oli kuin valettu tyttären päälle. Aivan tosi hyvä ! Ostettiin se kiljuen ja lompakko kyllä vähän murahti... 350 euroa.. no mut.. ei voi mitään! Vuokraaminen ois ollut lähes yhtä kallista, valikoimat huonommat ja miten voi arvioida hermojen säästymisen hinnan? No ei mitenkään!

Muuten elämä on ollut ihan rauhallista. Jalka on vieläkin kipeä, mutta enää vain yhdestä kohtaa. Pitää vaan malttaa odottaa että viimeinenkin kohta paranee ja sitten ei oo enää jalka kipeä mulla, jehuu.

Lopetan raporttini täältä tähän ja koitan nyt olla uskollinen tälle wanhalle blogiveijolle.

Kivaa viikkoa kaikille ! :)

931531.jpg <-- ensi kesänä uusitaan kyllä noi muovikalutkin.