Aamulla klo vähän vaille 6 Elman makkarissa tapahtunutta:

"Didididi didididi..." (kännykän herätystoiminto aktivoitui)

Elma: "Ngghhh kroooh, mitä helv... kuka torspo soittaa mulle keskellä yötä..." (ottaa luurin käteen ja painaa luuria) " Halooo !" - ei ketään.

Kuluu viisi minuuttia: "didididi didididi"

Elma: "Jo nyt on penteleen himputti.. voimasana voimasana "HALOOOOO"!

Kunnes.. tajuntaan räjähti se armoton totuus, että eihän mulle tokikaan kukaan soita keskellä yötä, vaan herätyskellohan se siinä ja vieläpä keskellä aamua....

Ei auttanut ottaa riskiä eikä yhtäkään torkkuherätystä, eli eikun ylös vaan. Muuten ehkä nukkuisin vieläkin ja saisin potkut.. joka sekään ei tunnu mitenkään maailman kamalimmalta ajatukselta. Mutta toisaalta onhan se kiva että on muutama toimintaraha tilanteisiin, jossa täytyy hankkia  953 prosenttisesti ripsiä pidentävää ripsiväriä tai ihkut Converset tai.. jotain.

Siinä minä sitten istuin vessanpöntöllä. Ja yhtäkkiä olin hereillämpänä kuin kukaan ikinä! Näin nimittäin peilin kautta yläpuolellani katonrajassa olevasta tuuletusaukosta pilkottavan hiiren/rotan/päästäisen/marsun... hännän ja osan em. eläimen vartaloakin, ja se liikkui!

Taisin saada asiani mitenkuten hoidettua siinä pöntöllä ja otin pari askelta taaksepäin asentaakseni kitapurjeeni naiselliseen kiljunta-asentoon.

Onneksi silmäni olivat siinä adrenaliinin tai minkä lie voimasta sen verran kirkastuneet, että ennen tarjaturusmaista kiekaisuani hokasin tämän kammottavan tuhoeläimen olevan kuivuneen vaahteranlehden, joka oli leijunut ilmastoputkeen! HUH!

Loppuaamu kotona sujui ihan normaalisti. En törmäillyt oviin, ikkunoihin enkä seiniin, en astunut kissan, koiran enkä dublopalikan päälle. Viimeksimainitun päälle en astunut ehkäpä siitä syystä, ettei meillä ole ko. jalkapohjantappajia käytetty ainakaan kymmeneen vuoteen enää.

Osasin metroasemallekin ilman navigaattoria, karttaa ja kompassia. Siinä minä sitten istuin metrossa ja ajattelin, että tätä tää taas tulee olemaan, olemaan, olemaan, ja olemasta päästyäänkin olemaan.... Metron ois pitänyt lähteä, mutta siinä se vaan seisoa tönötti täynnä matkustajia. Sitten tuli kuulutus, että junat keskustaan lähtevät raiteelta yksi, koska se metro olikin rikki.

Voi hyvänen aika sitä villikarjujen kiitolaukkaa metrosta toiseen. Olisi helposti voinut luulla, että siitä raiteelta yksi lähtee maailman viimeinen metro ikinä.

Kulosaaren ja Kalasataman välisellä osuudella metro natisi ja paukkui ja pelkäsin että se putoaa mereen. Sitten puntaroin, että jos se putoaa, ei tarvi mennä töihin, ja sitten pelkäsin että se ei putoa... mutta sitten huomasin että en haluakkaan sen putoavan ja siinä minä sitten ajattelin näitä putoaa- ei putoa - ajatelmia aina Hakaniemeen saakka.

Hakaniemen metroasemalla somalityttö kysyi minulta, tiedänkö minä missä on Diacor. Minä siihen että TOKI! Seuraa tätiä vaan! Päästyäni maan alta maan pinnalle, huomasin että tämä luulemani Diacor onkin Mehiläinen. Yritin kaupitella somalitytölle Mehiläistä, mutta hän olikin menossa Diakonissalaitokselle !

Kyllähän minä tiedän missä Diakonissalaitos noin niinkuin periaatteessa on, mutta se missä se on Porthaninkadun K-Pikkoloa vastapäätä katsottuna, niin ei mitään hajua. Suunnistustaitonihan on tunnetusti surkea.. Toivottavasti somalityttö ei joutunut kamalan hukkaan kun sanoin, että luulisin tolla toisella kolmosella pääsevän sinne aika lähellepäin....

Sitten tuli bussi 17 ja siellä istui työtoverini! Hänkin ekaa päivää töihin tulossa. Voivoltiin siinä sitten koko bussimatka kimpassa.

Töihin tultuani työhuoneessa _ei_ vallinnut kaaos, niinkuin joskus loman jälkeen on vallinnut. Kun on ollut niitä vanhojen mappien pelastustoimikunnan hyökkäyksiä sun muita...

Onneksi olin sen verran järjissäni lomalle jäädessäni, että olin kirjoittanut tietokoneen salasanan ylös. Koska kun tähän koneen ääreen sitten aamulla asetuin, huomasin aivoni käyvän salasanan kanssa  yhtä tyhjää kuin kaiken muunkin kanssa.

Nyttemmin sittemmin olen istunut tässä kuin mikäkin istujamummo,  vertaistukenut itseäni (teidän avullanne, kiitos kiitos) ja käynyt lounaalla ja ihmetellyt maailmanmenoa. Ja luultavammin tulen ihmettelemään sitä vielä sen puolitoista tuntia, minkä aion täällä istujamummoilla.

Tässä siis raporttini ensimmäisestä lomanjälkeisestä työpäivästä tähän saakka.

Olen siis yhä elossa mitenkuten.

Mukavaa maanantaita siltikin kaikille :)