Huomenta kansa!

Jo eilen päätin, että koitan viettää tämän päivän tavisomaisesti ja niin mahdollisimman normaalisti, kuin se tämän kaivospölkkyni kanssa on mahdollista. Vähän niinkuin kenraaliharjoituksena huomista jubileum-karkelointia varten. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Just tänään kun piti imitoida normaalia, niin heräsin kello 4.30!! Vaikka kuinka yritin väkisinmaata itseäni, laskea lampaita, koiria, pölykoiria, alleni, kolmeen... mikään ei auttanut! Joskus viiden pintaan totesin häviöni anti-unimasalle ja jätin vuoteeni.

Koska tänään on normaali päivä, niin eikun reippaasti vain teit isäin astumaa ja kurssi kohti Hotelli Helpotusta. KRAAH. Päätin, että sekin on ihan normaalia, että teit isän astumaa käydään yhdellä jalalla, toinen jalka ilmassa keikkuen. Mieleeni palautui eilisen TP:n sanat: niin kauan nyt ainaski on immobiili, kunnes pystyn normaalisti astumaan.

Ja normaaliuden kunniaksi- eikun yrittämään. Jalka lattiaan..painoa.. ensin vähän.. sitten enemmän, sitten vielä enemmän.. ja sitten eikun vollottamaan kun sattui niin saamaristi:/ Neuleplokkaajien bakkanaalit jatkuivat ihan kynpillä.

Oon ollut nyt kaksi viikkoa immobiili. Eiks tän pitäs jo vähän niinku helpottaa murehdin. Mieleeni palautui herra Doktorin toteamus: voi kestää viikkoja.. PLAAH.

Raahauduin keittiöön. Normaaliuden kunniaksi keitin kahvit ja koikkelehdin pihalta Hesarin postilootasta. Somasti sukka putkella kylpytakin helmat lepattaen. Ongelmallista oli vaan saada se Hesari sisälle keppien ja jalkojen ja käsien kanssa, kun en oikein viitsinyt sitä suuhunikaan tunkea. Painomustetta aamupalaksi ei kuulu top ten- aamupalalistani kärkikymmenikköön nääs.

Selvisin tästä sitten mitenkuten. Voittajana lämäytin Hesarin keittiön pöydälle sillä seurauksella, että laatikollinen pumpulipuikkoja levisi iloisesti pitkin lattioita. Pentele. Kyykistyminen ei ole ihan ykköslajini, varsinkaan eilisen jalanpaksunnoksen jälkeen. Sain kummallisella taitovoimistelu-akrobatialla puikot kuitenkin kerättyä. Sen jälkeen otti melkein sydämestä, ja kaapaisin ensi-aamupalaksi vettä, suolakeksin ja särkylääkkeen.

Kuudelta aamulla olinkin suorittanut enemmän toimia kuin koko viikkona yhteensä, ja mietin että mitähän nyt. Luin yhden kirjan loppuun, kävin koneella, aloitin toista kirjaa.. Asettauduin sohvalle ja suoritin päivittäisen jumppani. Pohjelihas jännitykseen- rennoksi- jännitykseen- rennoksi. Huh, ois pitänyt olla hikipanta tollasen jumppailun jälkeen. Varvasjumpan voin unohtaa, varpaani kun ovat kadonneet! Eilisen kantapäänkarkuruuden vangitsemisoperaation myötä myös varpaani ovat varmuudeksi pantu pakkopaitaan lojumaan sen jonkun kourumaisen lastakipsihärdellipehmustejudeemin päälle. Oujee.

Koomaisia lapsi-ihmisiä alkoi pikkuhiljaa heräilemään. Olin hyvä äiti, ja juttelin heidän kanssaan heti aamutuimaan!! Wau mikä suoritus! Yleensä siinä vaiheessa, kun kiltit lapseni ovat käyneet kouluteilleen, minä olen koomaillut syvän unen tai vähemmän syvän unen välimaastossa punkassani.

Koska puoliskoni on vaihtanut torisedän roolin puistokemistin virkaan, ja hän viettää seuraavat pari vuorokautta Kaisaniemen puistossa, niin tästä johtuen kävimme sedän herättyä liikuttavan yksimielisen keskustelun! Keskustelun taso kuvaa hyvin perheemme aamu-älykkyyden tilaa.

Nimittäin totesimme ihan kuorona, että se suomalainen joku Irina-laulajatar on kauhee! Sen viisut on ihme elämänsurkeusjollotusta, ja vaikka se kuinka yrittää vakuuttaa että se on vahva  niin en usko! Plussapisteitä ei ropise edes siitä, että ainakin aiempia itkuvirsiä hänelle rustasi tämä Apiksen kalju keulahahmo.

Entä sitten se lavaliikehdintä! Tulee mieleen, että pahimmassa kasvuiässä ja sen myötä pahoista koordinaatio- ja motoriikka-ongelmista kärsivälle teinipojalle ois ensin juotettu pullo Jallua ja sitten sanottu että koitahan nyt poeka koikkelehtia sensuellisti lavalla. Ärh.

Sitten lähti setä ja lähti lapset ja minä pyöritin peukaloitani. Menin taas sohvalle, telkkarikanavasurffailin, otin lisää nappeja, tulin koneelle, aloin kirjoittamaan postausta älyjänskästä päivästäni.

Niin. Huh. Näin paljon tapahtumia, ja kello on vasta noin vähän:O

Kivaa perjantaita kaikille :)