Olen ollut tässä lähes shokissa, ja nyt olen jossain muussa tilassa.

Katsokaas kun tyttäreni oli omansa ja hoitokoiran kanssa ulkoilemassa tuolla sellaisella Mustavuorella, joka on luonnonsuojelualuemetsikkö ja siellä on hyvä ulkoilla.

Sain itkunhätäisen puhelun, että meidän koiraa puri kyy :/  Kummatkin talon autot oli miesväestön käytössä, mutta erinäisillä puhelinsoitoilla saatiin setä kiinni Heinon tukusta Sörkästä ja hän lähti kiitoajamaan Vuosaareen hakemaan koiraa, jonka kuono saattoi alkaa turpoamaan hetkenä minä hyvänsä...

Olin vastassa kun hoitoikoira ja tukkukamat viskattiin autosta ja onnekseni käärmeen uhrikoira näytti suht pirteältä.

Sittemmin pyörinkin täällä suunnilleen pissat housussa, kakat kans, suu kuivana, kädet täristen, pulssi miljoonassa. Tiättekö kun on sellanen huoli ja hätä ja mieluiten oisi itse pieneläinklinikalla mukana, että tietäisi koko ajan että missä mennään vai mennäänkö enää missään..

Äsken tuli tekstiviesti: kaikki hyvin. Ollaan tulossa kotiin satasen laskun kanssa ja koiraa pitää vaan vielä tarkkailla.. ja ohjeita sun muuta.

Tiättekö, tässä kohden ei olis ollut mitään väliä, vaikka sieltä olisi tullut tonnin lasku. On tämä vaan sen arvoista, ettei tarvi surra lapsen suurta surua, mikä pahimmillaan tästä ois voinut seurata. Ja olisin mä tietenkin sitä koiraakin surrut. Äh. Olen adrenaliinin elimistöstä poistumistilassa eikä aivoni toimi.

Muut pääsiäisajan tapahtumat eivät sitten olekaan onneksi näin dramaattisia. Oltiin eilen tuttavapariskunnan luona kylässä Elmisherran kans, ja tunsin itteni aika normaaliksi. Kylässä iltaa istumassa neljä aikuista. Hohooo, harvinaista. Yleensä mukana pyörii jos ei muita niin jotain karvakavereita :)