Tätä te olette pelänneet! Kauhunsekaisen järkyttyneinä odottaneet, että koska... ! Nyt pahin painajaisenne toteutuu, seuraa vammarapo osa ties kuin mones tämän blogin historiassa.

Aloin tuntea jo viime viikolla outoa tuntemusta vasemmassa ranteessani. En noteerannut sitä sen kummemmin, koska vasen ranteeni on kiusannut minua jopa siinä määrin tässä vuosien saatossa, että olen ajatellut hakea sille lähestymiskieltoa.

Mulla on sellaisena jatkuvana diagnoosina tässä ollut jo vuosia sellainen kuin "epäspesifi karpaalitunnelioireyhtymä". Sitä on kuulkaa hutkittu ja tutkittu enemmän kuin Torinon käärinliinoja. Kuvattu, vatkattu, magneettikuvattu, magneettivatkattu, otettu sähköratakoe (se joku eellä alkava sellanen hermojen sähkövirtausta tutkiva), sidottu, kääritty,  taas  kuvattu, väännelty...

Lopputulema on aina vaan se sama.Se niinku on ihan selkeesti juuri tämä rannekanava(eli karpaalitunneli)yhtymä, mutta epäspesifin siitä tekee se, että sähkö kulkee hermossa kuitenkin ihan normaalisti. Jos ei kulkisi, niin epä-etuliite putoaisi pois.

Hoitona tälläseen epätautiin ei oo oikein muu kuin yritys vältellä tilanteita, jossa hermo joutuu ahtaassa rannekanavassa jumiin ja käsi puutuu ja tavarat lentelee. Ei siis paljoo auta tuijotella taivaanrantaan päätä käteen nojaten, puutuminen koittaa 15 sekunnissa. (tai sit mulla on vaan niin jumalattoman painava pää...)
 Öisin, jolloin oire vaivaa pahiten, pitäisi käyttää lastaa kädessä. Alkuun käytinkin, eikä yöpuutumisia tullut. Nyttemmin olen käyttänyt sitä vain jos muistan, jaksan, viitsin, haluan... Ihminen on siitä hassu kapine, että sellaisen tarrasysteemin parin sekunnin kiinnittäminen voi vaan tuntua inhakkaalta ja vastenmieliseltä, vaikka se toisi avun.

Viime viikolla siis alkoi oireilu, ja tietty epäilin että epäjuttu se vaan nostelee rumaa karvaista päätään.
Viikonloppuna oireet olivat jo aika mittavat, mutta koska kiva-taina oli meillä, ja mulla oli kivaa ja join ihan kuulkaa alkomahooliakin, niin äkkiäkös minä itteni oireettomaksi lipitin...

Alkuviikon synkkänä ja myrskyttömänä yönä Elma-setä herätti minut, ja kysyi että mitä mä oikein raivoan ja mesoan. En tiennyt tekeväni näin, mutta tuskaisa tykytys ranteessa oli totta. Siksi kai siinä unen ja valveen rajamailla rehasin sängyssä kuin mikäkin maaninen metsätyömies.

Aamulla havaitsin että ranne oli kuuma ja punainen, tykyttävä ja turvonnut. Päivän mittaan oireet kuitenkin laantuivat, ja aattelin että no khyl se siitä.

Oli kaunis kevätilma ja päätin kävellä sorvaamosta keskustaan. Kävellessähän sitä roikottaa käsiä alaspäin, ja ilmeisesti tämän seurauksena vasempaan ranteeseeni kasvoi perse. Keskellä rannetta meni sellainen vako ja sen molemmin puolin oli kaksi pontevaa pallukkaa, kuin pakarat ikään.

Tämän suuren anatomisen ihmeen (pylly kädessä) nähtyäni marssin samantien lääkärin päivystykseen. Näytin persettäni vastaanottovirkailijalle, joka ohjasi minut paikkaan x odottamaan ja heh, oli tämä käsipehva vissiin niin vaikuttava näky, että pääsin lääkärin vastaanotolle ihan hetkessä!

Ei tarvinnu lääkärin kauaa tutkia kun diagnoosi oli selvä. Mekaanisesta rasituksesta johtuva jännetupintulehdus (se toinen "pakara") ja toisessa "pakarassa" sitten ihan vaan jännetulehdus ilman tuppia. Ranteesta kuului sellasta kummallista ääntä.. vähän sellaista kuin hikinen paljas iho tarttuu nahkasohvaan kiinni ja kun siitä nousee, niin sellainen. Pisin aika koko tutkimuksessa meni siihen, kun jouduin töröttämään käsi ylöspäin monta hetkeä. En tiiä miksi.

On muuten yllättävän hankalaa koittaa selostaa lääkärille, millaisiin liikkeisin kädet joutuvat sorvatessa.. Silloin kun kädet on kunnossa, niin paljonko sitä nyt ajatuksiaan suo sille että "noin nyt vasen käsi teki laajan kaaren ja oikea pienemmän ja nyt oi nyt vasen joutuu kuormitukseen kun ja nyt ... "

Hoitona lääkitys, jonka ensiannos tapahtui piikin muodossa (auts) ja loput sitten nappimuodossa. Ranne asetettiin lepoon jollain lämpömuovailulastalla (se siis lämmön avulla muotoiltiin kämmeneen, ranteeseen ja kyynärvarteen sopivaksi). Siihen päälle lätkättiin jotain sellasta vanun tapasta ja semmonen putkisukka ja ne sitten päällystettiin sellasella kipsausteipillä (en tiiä virallista nimeä), joita oli erivärisiä. Annoin lääkintäukkojen päättää väristä, koska suoraansanottuna se oli seikka mikä sillä hetkellä kiinnosti minua ehkä vähiten. Koskapa minua sattui vituttamaan niin, ettei veri kiertänyt. Keväisen ilman kunniaksi päätyivat vihreään, ja olen siis nyt vähän sellanen osavartalo-Shrek.

Vajaa viikko tässä nyt on sitten kättä lepuuteltu ja kipeä se on vieläkin. Menen pääsiäisen jälkeen uudestaan lääkäriin. Toivottavasti silloin ois parantuminen koittanut, vaikka lääkäri uhkasikin että tälläset jutut saattaa olla aika pitkäaikaisia.

Ei ihan helposti uskoisi muuten, että tällänen paketoitu käsi aiheuttaisi hankaluuksia hammaslääkärissä. Mutta kylläpä vain! Siis muutoinkin kuin, etten voinut molempia käsiä puristaa rystyset valkoisina..

Juurihoidettava hampaani sijaitsee oikeassa poskessa. Se kuvattiin eilen, ja mun piti vasemman käden sormella painaa sinne jonnekin kitaani (en oikein tiiä että mihin koska puudutus) sitä rtg-kapinetta. Tai jotain joka liittyi röntgeniin.  Jos olisin tehnyt sen oikealla kädelläni, se olisi ollut tiellä.

Siinä meni hetki kun yhdessä hammaslääkärin kanssa aseteltiin tätä mötikkätumppua kitaani. Siinä vähän niinku rampa talutti sokeeta kun jäykkä ja nakkisorminen räpylä asetettiin puutuneeseen kitaan ja mulla oli kaikenlainen koordinaatiokyky niin kateissa, että hammaslääkäri ois halutessaan voinut ohjata vaikka miekkavalaan kitaani ja siinä minä olisin  vaan selkä kaarella venkoillut ja koittanut muistaa hengittää... Mulla tulee aina hammaslääkärillä sellainen valvetilan uniapnea. Nytkin lääkäri joutui pariin kertaan sanomaan että hengitäs välillä...

Oon tässä kuitenkin koittanut elää ihan normaalisti, mutta hankalaa on. Suurin osa ajasta onkin mennyt sohvalla kaukosäätimen kanssa. Ei sekään pitkässä juoksussa kovin kivaa oo kun olo on muuten ihan terve.

Päätän vammaraportin tähän.

Kiitos ja anteeks