Heräsin aamulla siihen, kun illalla nappaamani nappien vaikutus oli laantumassa, eli jumalaton tuska alkoi taas nostella päätään jalan pohjaosan suunnassa. En usko, että voitte oikein kuvitella sitä kivun määrää.. se nimittäin _on_ valtava.
Vilkaisu kännykkään kertoi, että kello ei ollut vielä edes seitsemää aamulla. Yritin kehitellä kaikenlaisia asentoja itselleni, mutta ei onnistunut. On muuten aika vaikeaa kekata asentoa, kun jalkaterä on ja pysyy samassa 45 asteen kulmassa ihan kokoajan. Vertasin terveen jalkani normaalia lepoasentoa. Voin kertoa, että se ei ole 45 asteen kulmassa mihinkään suuntaan vaan hakeutuu ihan erilaisiin asemiin. Pöh.
Ei auttanut kuin kammeta ylös. Askeltaminen oli - jos mahdollista - entistä tuskaisampaa :( Terve jalka, kipee jalka, istumaan sängylle. Terve jalka- kipee jalka- istumaan sängylle. Terve jalka- kipee jalka- kepit käteen ja yhdellä jalalla huussiin. Mietin, että ilman lasikuitua jalassani kuolisin.
Kaikista gastronomisista ohjeistuksista huolimatta, nappasin jo kylppärin kaapin buranapurkista pari nappia kitusiini. Takaisin sänkyyn ja eikun vollottamaan. Olen ollut nyt viikon immobilisoituna, ja tämä oli toinen kipsattu aamuni. Eikö tämän pitäisi jo hellittää?
Kaivoin taas niitä lääkäriltä saamiani printtikasoja, vaikken enää luotakkaan tulkintakykyyni. Jostain printistähän minä sen kolme päivääkin tempaisin! Siihen on nyt vaan matkan varrella tullut nolla perään..
Samat wanhat termit ja ohjeet ja oletukset tulvivat printeistä vastaan.. pitkään menee... paha tulehdus... pitkäkestoinen konservatiivinen hoito... operatiivista hoitoa ei ...
Onko nyt mennyt pitkään vai onko tämä taudillisesti vielä lyhyt aika? Pitäisikö soittaa sille traumatologian ja ortopedian erikoislääkärille, joka minua hoiti. Sehän sanoi että soittaa voi koska vaan... mutta nyt on pyhä. En siis soita.
Aloitin tuskaisen matkani toiseen kerrokseen. Sattui niin saatanallisen helvetisti. Lapoin jugurtin napaani ja sen jälkeen kaksi panacodia. Olen rakentanut sohvalle potilasvuoteen- eli olen vuorannut ällön nahkasohvan vanhalla täkillä, ja sohvan käsinojan päälle tyynyjä ja vanha täkki siihenkin niin, että siihen saa jalan koholle.
Menin sohvalle peiton alle odottamaan panacodin vaikutusta. Se kai sitten vaikutti, koska torkahdin ainakin hetkeksi pieneksi.
Päivän toisen ylösnousemukseni- tällä kertaa siis sohvalta- jälkeiset ensimmäiset askeleet olivat taas tuskaa. Sellaista tuskaa että vedet tulivat silmiin ihan väkisin. Päätin että koitan tavoitella lääkäriä sieltä sairaalasta ja kysyä mieltäni painavan asian: eikö tämän pitäisi jo hellittää?
Täyden palvelun sairaalasta vastattiin, kysyin onko lääkäri se ja se mahdollisesti paikalla. Ei ollut, mutta sain langan päähän hänen kolleegansa, joka ehti puhumaan kanssani. Hän kaivoi tietsikalta tietoni esiin, oli hetken hiljaa kun luki sairaskertomustani ja rauhoitteli sitten minua.
Kertoi että tämä tulehdus ei ole lainkaan nyt sama asia kuin esim. joku kurkkutulehdus tai keuhkoputken tulehdus, joiden paraneminen alkaa yleensä samaan aikaan antibiootin vaikutuksen kanssa. . Että tämä kestää aikansa, eikä tähän edes antibiootit auta, koska kyseessä ei ole bakteeritulehdus. (minä sain viiden päivän ab-kuurin kuulemma vain jonain tukitoimenpiteenä?) . Ja että tämä tulehdus (joka minulla on varmaan pahinta mahdollista laatua) paranee vain levolla, ja se lepohan on nyt ulkoistettu sen soft-cast ja scotch cast ja niiden avulla (lunttasin noi nimet printistä). Että tulehdus voi jyllätä monta viikkoa ja kipu vaan valitettavasti kuuluu asiaan. Että kipu on elimistön oma keino varoitella että otahan iisisti. Kehoitti minua pysymään mahdollisimman pitkälti vuodelevossa jo pelkästään jatkuvan pienen kuumeiluni vuoksi. Niin, ja tämä tohtori myös sanoi, ettei mun tarvi koittaakaan sankarina astua vielä jalalla. Että sen mitä liikun, niin ihan oman sietokyvyn mukaan. Kipu kun ei kuulemma mitenkään jalosta ihmistä eikä nopeuta parantumista. Jei.
Halusi sitten vielä varmistaa, ettei kipsaus oo liian tiukka. Sekin voi aiheuttaa kipua. Ei oo ei. Sen verran osaan vielä tulkita, että erotan tiukan, sopivan tai löysän. Lopuksi lääkäri sanoi, että minut voidaan ottaa sairaalaan vuode-osastolle kipulääketippaan, jos haluan. Että on siellä lievemmästikin tulehtuneita potilaita. Sairaalat ei oo kivoja, mutta täyden palvelun sairaalassa kipupotilaana makaaminen tuntui kieltämättä aika helpottavalta vaihtoehdolta. Ja jos siellä vaikka ois se minuun ihastunut peittofetissi-hoitsu. Sais kivan juonenkäänteen lespohoitsusta sairaala-aiheiseen kässäriin. Mutta kiitos ei nyt kuitenkaan.
No että tulihan soitettua. Sielunrauha kai se tulee sitten tollasestakin, että kuulee että tämän nyt vain kertakaikkiaan kuuluu olla tällästä tuskaa. Eikä se hyvin pienesti revennyt akillesjännekkään kuulemma mitenkään tätä tuskaa varsinaisesti paranna. PÖH.
Kolme pienehköä epäkohtaa ärsyttää näissä jalan kääreissä.
1. se päällimmäiseksi kiedottu liimateippi (sellainen sininen) tuntuu karhealta tervettä jalkaa vasten, ja se osuu siihen väistämättä useasti. Joudun siis nukkumaan pyjamahousut jalassa ja vielä iso villasukkakin ja en osaa oikein nukkua missään housuissa. Mutta pakko opetella. 2. en oikein tajua miksi tää koko höskä piti kietoa polveen saakka. Se muovisaapaskin oli vaan tohon nilkan yläpuolelle. Jotenkin älyttömän pölkkymäinen olo.
3. varpaiden heiluttelu tuntuisi aika kivalta. Mut ei. Tunkiessani rasvaa varpaiden puolelta pumpulipuikolla tonne, totesin, että varpaiden kaikki nivelet ovat kipsissä, vain päät näkyvillä. Ei liiku juurikaan.
Suoritin tossa päivittäisen jumppani. Hah, hyvä jumppa, ettei tarvi mennä suihkuun. Ei siinä paljoo hikeä vuodateta, kun jännittää pohjelihaksen kovaksi, ja sitten rentouttaa. Ja tämä useaan kertaan. Varpaidenpäiden jumppaa unohtamatta. Milli ylös- takaisin lepoon, milli ylös- takaisin lepoon.
Hiivimpä tästä nyt sohvalle vuodelepoon. Tai oikeestaan sohvalepoon. Otin päivän kolmannen panakoodin ja unettaa.
No niin , tässäpä taas mielenkiinnoton selostus jännittävän elämämi tämänaamuisista käänteistä.
Hyvää pyhäpäivää kaikille :) Ja tossa kuvassa on ehkä syyllinen tähän infernoon. Kuvassa rämä tennari, sorvaamon muuttokenkänä käyttämäni. Kuvassa myös wanhan sorvaamoni lattia
Kommentit