Ah, takanani on kymmenisen tuntia levollista yöunta. Nukuin heräilemättä ja sikeästi ja ilmeisen hyvässä asennossakin. Jee.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mutta, koska tämä on nyt väliaikaisesti mummomainen valitus- ja vaikerrusblogi, niin tuo yllä olevahan vaikuttaa aivan liian positiiviselta! Äkkiä takaisin ruotuun ja blogin linjaan!

 

Virkäiältään nuorempien lukijoiden on syytä tietää, että ei tämä PF oli ainoa vaivani!

 

Vaiva- ja kiusageneraattori arpoi minulle noin 8 vuotta sitten mystisen käsivaivan, jota on kuulkaa tutkittu, hutkittu, hoidettu ja ihmetelty.

 

Kaikki alkoi eräänä myrskyisenä yönä, kun heräsin siihen että käteni oli umpipuutunut. Hulluinta tässä oli se, että puutunut käsi oli se, minkä päällä _en_ maannut. Tai sitten minulla on yöaikaan mystisiä fleksibiilisiä, kaikkia fysiikanlakeja uhmaavia kykyjä.

 

Kun tätä puutumisepisodia oli jatkunut monena yönä peräkkäin, vissiin jopa viikkoja,  ja kun puutumiskohtauksia tuli päiväsaikaankin esim. silloin jos nojailin päätäni käteen yms.  niin hakeuduin lääkäriin.

 

Minulle tehtiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat kokeet. MS-taudin mahdollisuus poissuljettiin kokein, olin magneettituubissa, ultraäänessä, tavallisessa röntgenissä, ENML-kokeessa (sellainen sähköimpulssihomma), käsiäni vatkattiin, taivuteltiin, tökittiin ja paineltiin. Olin Töölön sairaalan käsikirurgisella osastolla, kävin työterveyshuollossa kiljoona kertaa, välillä olin lastoitettuna öisin, välillä myös päivisin, kerran käteni sidottiin vartalooni kiinni, toisen kerran sairas käpäläni asetettiin oikean käden olkapäälle ja siihen asentoon se jumitettiin lepuuttamaan joksikin aikaa, olin kipsissä, olin jossain psykedeelisessä lepo-ortoosissa, olin liimasiteissä, olin lääkityksessä. Nämä edellä mainitut siis eri kertoina. Aina tällaisen konservatiivisen hoitojakson jälkeen kättä taas vatkattiin ja tutkittiin ja kuvattiin ja ihmeteltiin.

 

Minulla todettiin ilmiselvä CTS (Carpal Tunnel Syndrome) eli  rannekanavaoireyhtymä, mutta jotta se olisi oikein veemäistä laatua, niin tietenkin epätyypillinen sellainen. Sähköimpulssit kulkevat kädessä kuin metro Kulosaaren sillalla, mutta kaikki muut kliiniset löydökset vahvistavat CTS-diagnoosin. Operatiivinen hoito (eli leikkaus) ei tule kyseeseen, koska epäspesifi.

 

Olen viettänyt tämän vaivan kanssa lukuisia hyviä hetkiä ja myös huonoja. Rasitus turvottaa rannekanavan, sen sisällä kulkeva hermo joutuu jumiin, ja siitä seuraa särkyä ja puutumista. Silloin tavarat lentelevät käsistä, paperiarkki saa tiileskiven painon, kadehdin vauvoja pinsettiotteen taidosta ja oven avaaminen ei onnistu. Noin niinkuin esimerkkeinä.

 

Tätä vaivaa hoidetaan sellaisella yölastahoidolla. Paitsi jos äityy pahaksi, niin myös päivälastahoidolla, joka on eri vuorokaudenajasta huolimatta ihan sama kapine. Katsokaas jos ranne ei taivu, niin ei hermokaan joudu jumiin. Tämä käsilasta on ihan oikein mittojen mukaan teetetty ja se on kaksitoiminen. Oikein pahan vaiheen aikana sormien alle voi asentaa sellaisen sormienlepuutustelineen.

 

Nyt kepeillä kävely on rasittanut käsivauriotani, ja olen taas muistanut lastoittaa itseni yöksi. Mutta koska olen kipuisa lahna muutenkin, niin annampa käsiraukkani lepuuttaa myös nyt kokoajan. Niin että repikää tästä- minulla on oikea jalka ja vasen käsi paketissa! Hah.

 

Tähän kohtaa pitää kyllä vähän hempeillä. Vasurin käteni kipu on kuin penseää länsituulta verrattuna jalkani fiiliksiin. Siellä säpisee sata salamaa. Jotka myös iskee tulta niin että koko Elma kohta räjähtää.

 

Oli muuten eri hyvä juttu että soitin eilen sinne sairaalaan. Lääkärin nappivinkki on ehkä pelastukseni.. Kas kun aiemmin otin kaksi panacodia kerralla neljä kertaa päivässä. Niin nyt otan yhden panacodin 8 kertaa päivässä ja väliaikoina buranaa. Kipulääkitys vaikuttaa koko ajan! Silti särkee ihan helvetisti, varsinkin liikkeellelähtiessä. Siksipä olen juntannut itseni petiin. Enkä aio nousta tästä muuta kuin veskihädän koittaessa. Katsokaas kun mieltäni kaihertaa pelko että tämä sama PF iskee toiseenkin jalkaan! Yhtä paljon ja ihan samanlaisilla kengillä mä olen silläkin jalalla kävellyt kuin tällä toisellakin.

Tosin terve jalkakin ultraäänikuvattiin, eikä siinä näkynyt mitään turvonneita kalvoja vai mitä ne nyt olikaan.

 

Ruumiini lämpötila on 37.47 astetta. Halusitte varppina tietää!

 

Älkää lukijat hermostuko. Tämä on siis vaiva- ja vaikerrusblogi. Elämässäni ei nyt muuta ole.

 

Hyvää maan.. tiist.. mikä päivä nyt ikinä onkaan niin tätä päivää kaikille :)