**************

Siinä minä lojuin  Kruunuhakalaisen oppilaitoksen kolhiutuneessa pulpetissa, osoitteessa Liisankatu 13. Uusi lukuvuosi oli juuri alkanut.

Katselin ikkunasta koulun pihalla kasvavia isoja puita, mitä lie poppeleita tai hevoskastanjoita.. jotain jaloja ja hienoja kuitenkin. Ikkunoiden vastapäisellä seinällä oli valkoiset pariovet, joista näkyi aulaan, jota kutsuttiin siniseksi aulaksi. Ehkä siksi, että se oli väriltään sininen.

Sinisessä aulassa järjestettiin aamunavaukset silloin kun ne eivät tulleet koulun keskusradion kautta. Sinisen aulan aamunavauksissa joku opettajista soitti wanhaa harmonia, jossa oli nappuloita ja jalkapolkimet ja ne pitivät kummallista puhinaa.

Sinä aamuna aamunavaus tuli keskusradion kautta. Kaksi oppilasta, en tiedä ketkä, aloittivat aamunavauksen sanoilla: Elvis on kuollut.

Teinimäisen varsamainen olemukseni värähti, vaikken mikään suunnaton fani ollutkaan. Olin alkanut seurustelemaan vajaa puoli vuotta aiemmin erään ihanan kundin kanssa. Seurustelun aloittamiseen liittyi hyvin vahvasti eräs Elviksen slovari, ja siitä värähdys.

Angstisessa ja dramaattisuuteen taipuvaisessa teinimielessäni ajattelin: onko tämä nyt joku enne, kuoleeko rakkauskin...

********************************

Ja nyt kun siirryin kätevästi takaisin tähän päivään, niin voin paljastaa, että ei kuollut. Sama "ihana kundi" on kuvioissa edelleenkin.

Elviksen kuolemasta on tänään 30 vuotta. Mihin nämä kaikki vuodet ovat menneet, en voi käsittää!