Ihana kesä, ihana kuumuus, ihana helle, ihana elämä!

Tähän vois kuulkaa melkein tottua. Senkun vaan makoan passattavana pihalla ja ihan lääkärin määräyksestä. Ei huonon omantunnon häiväntippaakaan!

Ja niinkuin taisin kehuskellakin jo jossain vaiheessa- kai ehkä- niin vaikka muu vartalo hikoaa ja kuumettuu, niin sairas jalka ei kuumetu eikä hikoa. Eli tämä ei ole ihan niin kamalaa, kuin miltä näyttää.

Näen nykyisin usein samaa painajaista. Siihen liittyy rappuset ja minä, ja minulle tapahtuu niissä rappusissa milloin mitäkin kamalaa. Aloin näkemään näitä unia sen jälkeen, kun keväällä teloin itseni portaissa.

Inhottavaa herätä keskellä kirkasta päivää painajaiseen:/ Mutta toistuvien rappusunien muistuttamana olen ihan varma, että rappusissa mulla tuo akillesjännekin alunperin halkesi.

Oliskohan elämä jotenkin helpompaa, jos kaikesta mitä tapahtuu siirtäisi vastuun toisaalle. Kohtalolle, Jeesukselle, Jumalalle, Rokotusohjelmalle, Peruskoululle, GW Bushille..

Minä kun olen sitä mieltä, että vaikka kuinka on epistä, että kaikenmaailman kiusat pesivät näinkin viattomaan ihmiseen kuin esmes minä, niin ihan turhaa tulla mulle länkyttämään, että "ai kun hyvä kun nyt tolleen pakostakin oot kotona, että selkee varoitus oli tuo, että muuten ois taatusti sulla pää jäänyt sorvin väliin, oisit jäänyt ratikan alle, lapset ois polttaneet talon..."

Oishan se tietenkin yltiöromanttista ajatella, että jalkavammani pelasti kotimme palamiselta, mutta minä kun nyt vaan en osaa ajatella noin haihattelevasti. Mun jalka hajos, koska siinä on jotain vialla.

Sama jos jollain piiputtaa auto kesken matkanteon. Ei se auto sen takia piiputa, että minuutin päästä vastaan ois tullut muka hirvi, Tapsakansa tai joku tampio. Se piiputtaa, koska siinä menee jokin osa rikki.

Ja takas läskiä kärtsäämään :)