Helou pitkästä aikaa!

Siinä minä olin keskellä keittiökalusteliikettä tänä aamuna, kun puhelimeni piippasi. "Sun lukijat luulee että Elma-tädille on tapahtunut jotain, kun et oo päivittäny blogia aikoihin" T: Tytär.

Noo voi kuulkaa hyvät ihmiset. Kiitos huolenpidostanne! En mulle mitään ole tapahtunut. Tai siis tietenkin näinä taukoviikkoina on tapahtunut jotain, mutta ei mitään sellaista kamalaa! Silloin kun viimeksi tänne kirjoitin, olin niin kyrsiintynyt siihen siperia-ilmastoon, että päätin vaan että nyt en kirjota kyllä, koska kuka jaksaa lukea päivästä toiseen samaa valitusta? Kylmä, pakkanen, vituttaa, kylmä, pakkanen, keljuttaa, kylmä, pakkanen, lunta, harmittaa, lunta, pakkanen...

Mistäs hitosta nyt alkaisin sitten taas pitkästä aikaa. Hankalaa. Kerron vaikka ensin Olavista! Olavihan on kissa, jos olette unohtaneet. Oranssi pullukkakissa.

Olavi on ollut laihiksella, ei niinkään ulkonäkösyistä vaan ihan terveydellisistä. Hän on laihtunut jopa niin, että kykenee pesemään itsensä kaikkialta! Jihuu.

Muut eläimet voivat myös hyvin.

Minusta ja Elma-sedästä tuli ihanan Tarmo-vauvan kummit maaliskuussa. Myös sukuumme on syntynyt tänä vuonna vauva. Ihanaa kun syntyy vauvoja eikä aina vaan kaikki kuole.

Muuten mun elämä on ihan samanlaista kuin aina ennenkin. Ainakaan virkaiältään  vanhemmille lukijoilleni ei tule varmaankaan yllätyksenä, kun kerron että suursiivoan varastoa :D Ja että olen ihan hullun sisustusvimman vimmoissa, ja haluaisin tehdä vaikka ja mitä täällä taas.

E-S lähti just äsken Milanoon ja Muncheniin, tulee viikon päästä. Meinaamme tehdä kohta keittiöremontin. Ja sit.. hmm. mitähän vielä.

 

Hei en mä osaa nyt muuta kirjottaa näin pitkän tauon jälkeen. Mutta tämä olikin vain elonmerkki, että en ole jäätynyt kovan talven takia. Tulisi nyt vaan kunnon lämpimät jo vihdoin. Ei oikein oo sellanen keväisä vielä toi keli nääs.

Olavi keittiön vihreen seinän edessä. Viime kesänä maalasin. Siis seinän. En Olavia.