Siinä minä istuin keskellä Itäväylää yhdessä statukseni symboloitumassa.

Jos nyt luulette, että matkasin periferiasta sorvaamoon kaasugrillillä, niin täytyy tuottaa pettymys. Ihan farmariautossa olin.

Siinä minä siis istuin ja laadin sotasuunnitelmia tämän sorvipäivän varalle. Suunnitelmani olivat hyvin rauhanomaisia ja peace, love and understanding- ajatteluun pohjautuvia: eli tapanko ensin kaikki ja sitten vielä loputkin, vai säästänkö edes ketään.. Mietin myös kaikenlaisia oivia kidutuskeinoja ja muuta tälläistä ihanan leppoisaa. Ihan vaan ei oikein napannut tänne sorvaamoon vääntäytyminen, ja sen tähden olin näinkin lauhkeissa tunnelmissa.

Painelin radionkanavia- kaikista tuli joko sontaa, paskaa tai roskaa. Mutta sitten…. Valaistuin ja kaikki murhanhimoiset ajatukset katosivat päästäni ja olin letkeä kuin sammenmäti tammitynnyrissä kaivopuistolaisessa talouskellarissa.

Työtoverini säästi kirveeltä ja kidutukselta, kanssa-autoilijat kamikazesyöksyiltä ja perässähinuroinnilta ja keskisormen vilautteluilta.. tätä ette ehkä heti uskoisi.. Willbergin Pepe! Tuo kuoppanaamainen torstai-aamuni sankari lauloi Ihanasta Aamusta ja valaistumiseni myötä havahduin toteamaan että paskaaks tässä.

Tosin loppumatkan melkein uudelleensuunnittelin kirveitä ja kamikazeita, vasaroita ja väkivallantekoja. Koska huomasin, että en voi olla ihan täysissä järjissäni, jos koen valaistumisia Pepen myötä.

Mitä seuraavaksi? Anne Mattilaa kera vaaleanpunaisten crocksien? Katri-Helenaa caprishousut väpättäen? Iso-Deen päänkuva jaksupaitulin rintamukseen? Sama naamanpesuaine kuin Pepellä?

Olenkohan mä kriisissä?

Mukavaa torstaita kuitenkin kaikille teille. Myös kaasugrillillä matkaa taittaville!