Hei taas!

Elmalle meinasi käydä nyt niin, että talvi yllätti talvibloggaajan, ja Elma oli jumissa ja vaikka mulla olisi ollut vaikka mitä ihania siivousraportteja ja hammasharjojen jännittäviä seikkailuita kaakeleiden saumoissa-juttuja, niin meinasi taas unohtua tämä rääpäle kokonaan. Tänne pitää näköjään kirjottaa joko kokoajan ja kaikkea, tai sitten ei ollenkaan mitään.. Valitsin vaihtoehdon: kokoajan ja kaikkea. Tsih.

Toisaalta, onko se nyt niin ihme jos yksi pieni täti (tosi pieni, kjeh) jumiutuu pakkasella, kun näinhän tapahtuu myös esim. Helsingin raitiovaunukalustolle, junille jne.

Eilen meinasi oikeasti iskeä epätoivo, kun järjestyksessään toisena arkipakkaspäivänä, oli kaikki mahdolliset liikennevälineet poikkeusreitillä jo toista päivää, eikä siinä vielä kaikki! Ne olivat myös poikkeusreitin poikkeusreitillä! Koita siinä nyt tulla coolin asiallisesti töihin, kun aamut on yhtä jännitysmomenttia, eikä tosiaankaan voi tietää mistä itsensä löytää, vai löytääkö mistään..

No niin, on se ilmoja pidellyt ja toivottavasti nämä pakkaset nyt jatkuisivat noin neljä päivää, jotta saisin tuuletettua kaikki petivaatteet ja matot ja tyynyt ja verhot ja kyllähän te tiedätte mitä kodintekstiilejä kodeissa noin yleensä on.

Minulla on vuotuinen joulutapa, eli kehitän itselleni jonkunsortin kriisin aina tässä joulun alla. Aiemmin oli ikäviä jännitysnäytelmäkriisejä, kun aina joku perheeseemme tai sen lähipiiriin kuuluva sairastui, alkaen ärhäkästä bakteeritulehduksesta polvessa, keuhkokuumeesta jne. Ja sitten sitä sai sydän syrjällään pelätä että onko nämä tulehtuneet ihmiset jouluna kotona ja kunnossa jne.  Hc-kriiseissä sairastuminen johti kuolemiseen- näin kävi äitilleni ja appiukolleni.

Sitten on ollut sellaisia kevyempiä kriisejä, kuten se että eräät moukat (lue mieheni kaverit) söivät joulukinkkumme pari päivää ennen joulua jossain pikkujouluhuuruissaan.. eihän siinä mitään- saatiinhan me uusi kinkku kaupasta, mutta jollain periaattellisella taholla tuosta tuli mulle ihan kauhee kriisi sillon.

Eilen aamulla kävi niin -ja tämän lasken nyt tämän joulun kriisiksi- että aamulla kun herätyskelloni soi, kuulin jotain ihme roimetta takkahuoneestamme. Sinne aamuhehkeä minä sitten hiippailin katsomaan roimeen alkuperää, niin eiköhän siellä istu neljä hikistä wannabe-teiniroudaria, eli lähempänä viittäkymppiä kuin teini-ikää olevia äijiä, ja täys meno päällä. Kello kuus aamulla!

Syynä oli tällä kertaa se, että kun jo ainakin kerran keikkailunsa lopettanut Hector esiintyi Savoyssa ma ja ti, niin pitihän näinkin suuren keikkarupeaman puolessa välissä pitää jonkinlainen välikaronkka! Tietenkin! Miksen heti tätä tajunnut.. olenpa moukka.

Eilen kun tulin kotiin, niin hajuroudarit olivat kyllä lähteneet sinne Savoyhin, mutta haju oli jäänyt. Hemmetti meidän koko hima haisi eilen sellaselle hikispurgu-roudarikaljatupakka-ällöroudarihikipaskalle. Yöh.

Olen kehittänyt itselleni joulutoimintasuunnitelman ja tää tuntuu toimivan. Joulustressiä ei ole, eikä luultavasti tulekaan.

Eli, tämän viikon, joka on myös viimeinen viikko töissä ennen lomaa, suoritan kaikki kodin ulkopuolella tapahtuvat asiat, eli joululahjat, tavarat, kalut, kattilat, ostokset, joululaulutapahtumat.. kaikki.

Sitten lauantaista lähtien en poistu kotoani ennenkuin kaikki kiiltää, ja arvioitu kiiltämisaika on ma-ti.

Eikö kuulosta älyn helpolta ja ihanalta? No niin minustakin.

Töissä pitää myös tehdä kaikki vuoden aikana rästiin jääneet hommat! Mutta onhan tässä aikaa vielä monta päivää. Tällä hetkellä en vaan voi tehdä mitään omia hommiani, koskapa olen täällä työpaikkani kaupassa kaupantätinä. En tällä kertaa onneksi yksin, eli ei tarvi pelätä kummituksia tai stressinriepomia asiakkaita. Eikä niinku siis mitään.

Mutta nyt minä en tässä enempiä. Hei vaan ja sen lisäksi moi!