HEI KANSALAISET!

En ole angstissa, en kuollut, en Urkkia etsimässä, en lopettanut, en vihainen, enkä huuhtoutunut pesuveden mukana. Olen vaan.. köh.. ollut laiska! Tiedättekin ehkä syndrooman: mitä enemmän tavallaan olisi kerrottavaa, niin mitä pidemmälle sitä kerrottavan sanomisen aloittamisen suunnittelua siirtää, niin kerrottavat asiat jotenkin haihtuu tai tulee fiilis että mitä tätäkin wanhaa asiaa enää mihinkään kertomaan. Ja niin edelleen. Koottuja selityksiä jne.

No mutta, asiaan!

Meillä on uusi perheenjäsen. Hän on pieni kissaherra, nelikuinen Uula. Hän on näitä Tallinnasta tuotuja rescuekissoja, niinkuin on se jo nelivuotias raggarimme Taavikin.

Uula, jota minä sketsikkäästi kutsun Upuliksi (tämä sketsinimi juontaa juurensa sananmuunnoksesta Hepuli-Uula), on kotiutunut meille hyvin, ainoa vaan että jostain kumman syystä hän pelkää minua! Minua, ystävällistä wanhaa rouwaa, joka on aina kiltti ja kiva kaikille!?