perjantai, 1. heinäkuu 2011

Elma muutti

MOI

Meillä tuli tän Vuodatuksen Veijon kans ero.

Mä asun nykyisin täällä:

 

http://painihousut.blogspot.com/

 

Nähdään siis siellä- tervetuloo! :)



 

keskiviikko, 22. kesäkuu 2011

Elma-täti muistelee

Haluan näin juhannuksen aatonaatonaattona kertoa teille juhannustarinan vuodelta Elman teinivuosi.

Oli tapahtunut kauhea tragedia ja teiniminä olin suunnattomassa kriisissä ja draamakuningattaruuden ylimmällä tasolla. Tämä syystä, että paras kaverini, luokkakaverini ja naapurini - ja nämä kaikki ominaisuudet kuuluivat siis yhdelle ihmiselle, Melmalle,- muutti silloisen mitta-asteikon mukaan "jumalan selän taakse, huitsinnevadaan ja hevonvit**un", eli tosi kauas Tampereen lähelle!

No, silloin junat vielä kulkivatkin ja minähän matkailin tuonne maailman ääriin jokaisessa sopivassa raossa, välissä ja myöskin lomilla. Niin silloinkin, mihin tämä tarina sijoittuu.

Elettiin siis teini-ikää, ja landelle muuttanut kaverini oli saanut uudelta kotipaikaltaan jo uusia kavereita, joihin minäkin sitten tutustuin. Istuttiin kunnantalon rappusilla ja poltettiin poskareita tupakista ja oltiin koviksia.

Tuli juhannus, ja kaverit olivat vuokranneet mökin saaresta, jonne oli kunnan uimarannalta lyhyehkö soutumatka. Jollain vilungilla ja kiven ja kannon kautta vannomisilla saimme Melman aika tiukkis-äidiltä luvan liittyä tähän mökkijuhannusporukkaan, kunhan vain olisimme tasan klo 12, eli 0.00 takaisin kotona. Luvattiin olla.

Mökillä tietenkin piti saavuttaa nopeasti teinikänni. Siinä jossain nousuhumalan ja laskuhumalan välisessä tilassa minä ilahdutin paikallisia landepaukkuja (heh heh) mm. puhumalla stadin slangia. Jota en totuudennimissä mitenkään sen kummemmin edes osannut, mutta esim. sanapari "dörtsi boseen" kuului sen jälkeen jokaisen mökilläolijan sanavarastoon, ja eräskin tosi teinikännissä ollut hoki koko illan olevansa ihan dörtsit bosessa. No, ollaanhan sitä pelti kiinnikin ko. tilassa, eli ei tuo nyt niin kauas nakannut...

Olimme kaikessa raggariudessamme myös kuuliaisia teinejä, ja aloimme tekemään kotiinlähtöä puolta tuntia ennen puoltayötä, jotta olisimme sovittuna puolenyön hetkenä takaisin kotona.

Otimme saaren ainoan veneen ja lupasimme palauttaa sen juhannuspäivänä mahdollisimman aikaisin.

Nyt aikuisena ja itsekin teinien äitinä kauhistuttaa tosissaan tämä. Joukko kännisiä teinejä saaressa ilman kulkuvälinettä ja puhelinta. Kännyköitä ei silloin tosiaankaan oltu keksitty eikä mökissä ollut lankapuhelinta..

Lähdimme siis soutamaan kohti kunnan uimarantaa, jossa meitä odotti fillari, jolla sitten oltais kiidetty kahteen teiniin kotiin.

Pääsi vain sattumaan niin, että suuntavaistomme petti, ja lähdimme soutamaan juuri vastakkaiseen suuntaan, kuin missä se kunnan uimaranta oli. Soudimme ja soudimme. Soutamasta päästyämme soudimme. Järisyttävä hetki koettiin jossain vaiheessa, kun järven päälle ilmaantui sumua ja sumusta alkoi kuulumaan narisevien airojen ääntä. En muista kiljuimmeko teinikauhusta, mutta ei sieltä mikään viikatemies onneksi tullut esiin, vaan joku ihan ystävällinen kalastajaukkeli. Hän sitten neuvoi meille reitin sinne kunnan uimarannalle. Siinä vaiheessa olimme ihan helvetin kaukana kohteesta.

Päästyämme vihdoin kotiin, kello oli kuusi aamulla. Äiti-ihminen oli tietenkin hereillä, hermona, raivona, helpottunut, vihainen, iloinen ja vähän kaikkea kun tulimme kotiin. Tästä kevyestä kuuden tunnin kotiintuloajan myöhästymisestä saimme rankaisuksi kotiarestia seuraavaksi päiväksi. Ei auttanut yhtään selitykset, että kaverit on saaressa ilman venettä! Hän ei tainnut uskoa, että kaverit ois niin pösilöitä että antaisivat ainoan menopelinsä meille.

Pääsimme palauttamaan venettä vasta juhannuspäivän jälkeisenä sunnuntaina. Kaverit saaressa olivat.. köh.. iloisia paluustamme. Olivat kuulemma suunnitelleet rakentavansä sängystä veneen jne. Ei heillä muuta ongelmaa tainnut olla kuin esim. elintoiminnoille tärkeän alkoholin loppuminen.

Tälläinen oli siis eräs juhannus kerran minulla. Tänä vuonna se on taas urbaani, niinkuin on ollut jo monena vuonna.

Seuraavaksi kirjoitan ehkä ihan tämän päivän asioista. Toivottavasti se seuraava kerta on ennen joulua. ;) 

maanantai, 2. toukokuu 2011

Rohkea yön yksinäinen

Päivää taloihin ja puutarhoihin.

Eilen se sitten tapahtui, yksi lapsistani muutti taas pois kotoa. Olen tätä asiaa nyt pohtinut ja vatkannut puoleen ja toiseen ja kolmanteen. Lopputulema: on luonnollista että lapset muuttavat pois kotoa ja itsenäistyvät. Tietenkin minulla on kaihoisaa ja välillä tuppaa vähän tippaa linssiin, mutta ei kai ketään kakrua saa "pakottaa" peräkammarin tytöksi tai -pojaksi vaan sen takia, että _mulla tulee ikävä_ ?  

Ja se, että tämä kolmas kotoa muuttaja nyt sattui muuttamaan kahden tunnin päähän kotoa, ei sekään mikään maailmanloppu. Hei haloo, 2 tuntia? Minulla menee pitempi aika edestakaisin työmatkoihin päivittäin, jos kuljen julkisilla. Varsinkin kun tuon noin suhteuttaa, niin eipä ole matka eikä mikään. Ja suokaa nyt anteeksi, tämä on ehkä osittain vain sellaista vakuuttelua itselleni ja saatan kuulostaa daijulta, mutta jostain on vaan niinku revittävä lievennystä vähän kaikkeen.

Muutettiin eilen Elmasedän firman (tai siis sen firman missä E on töissä) kuorma-autolla kera sedän, minun ja muuttajan pikkusiskon. Määränpäässä oli muuttajan kavereita apuna, ja nopeasti saatiin kiva kaksio kondikseen ja tyttärellä on nyt oma kiva pieni koti.

Mutta arvatkaas! Illalla sitten kun tulin kotiin, Elmasetä meni Idolsia purkamaan ja kuopus, joka ei siis ollut muuttoproggiksessa mukana teki lähtöä poikaystävänsä luo. Meinasi tulla paniikki- "olen yksin kotona ensi yön". (siis jos ei vanhuskoiraa ja kolmea kissaa lasketa mukaan, ja niitähän ei tässä kohtaa lasketa). Piti äkkiä mennä suihkuun kuopuksen ollessa vielä kotona, koska ajatus yksin suihkussa olosta, kun kämppä on tyhjä ja ulkona pimeää, tuntui vaan kertakaikkiaan liian heviltä yhdistelmältä äkkiseltään.

Noh, yö meni täysin hyvin. Ehkä mä vielä totun. :) Totun mä. Taatusti totun. Ja enhän mä nyt sentään aina siellä yksin ole. Niin.

Mutta ei minulla nyt oikein ole mitään muuta kerrottavaa teille. Moikka ja hyvää uutta viikkoa!

Alla olevassa kuvassa meidän kissa ja kani pussailee. Kuva Iidan.

 

lauantai, 30. huhtikuu 2011

Suma seisoo, ja heikit vaan makaa.

Moiks ja vapunaattoa vaan kaikille!

Mahtaako teille koskaan käydä tällä tavalla:

elämä ja asiat soljuvat noin pääpiirteittäin ihan ookoo, paitsi niinä päivinä kun kaikki menee päin pehvaa. Mutta sitten on joku yksi elämän riesa, joka ei vaan suju eikä solju, vaikka tekisi mitä!

Minulla on tälläinen. Ja se on Sortti-asemalle vietäväksi tarkoitettu kerrostalon kokoinen kasa mäsää tietotekniikkaa sun muuta elektroniikkaromua. Minä en sen kummemmin lajittele mitään miesten töitä ja naisten töitä, mutta koska nämä roinat nyt vaan sattuvat painamaan niin helvetisti, että tässä kohtaa näiden ko. roinien roudaaminen on kertakaikkiaan miesten hommia.

Kaksi vuotta sitten kun meillä oli lakkiaisjubileumit, minä jankutin, muistutin, anoin, pyysin, vaadin, kiljuin, HUUSIN, kerjäsin ja halusin että perheessämme välillä laumoittainkin esiintyvät mieskertymät nyt vaan tekisivät mitä miesten kuuluu tehdä. Eivät tehneet ja alistuneena roudasin rämät kamat takaisin varastoomme, samanaikaisesti niitä vihaisesti mulkoillen.

Nyt meillä on tulossa synttärijubileumit, ja nyt tein jo sen verran että roudasin ne saakelin roinat varastosta enemmän ihmisten ilmoille, mutta EI. Ei jumalauta, minut on tuomittu elämään loppuelämäni ilmeisesti rämän tietotekniikkavuoren kanssa ja vaikka asia ei maailmaa kaada ja siellä varastossakin on tilaa, niin periaatteessa tämä asia saa minut täyteen raivontunteita. Saatana!

Ehkä mä selviin tästä, ehkä. No kyllä mä, mutta halusin nyt tämänkin asian tänne purskauttaa.

Tämä päivä on kulunut/kuluu kaikenlaisissa muutto- ja siivoushommissa eikä mistään vapusta oo tietoakaan. Onneksi nyt en ole muutenkaan oikein mikään vappuihminen, niin ei haittaa. Lätkämatsi pauhaa taustalla ja kohta aletaan taas roudaamaan kamoja kuorkkiin. Mutta ei toki mitään Sortti-aseman kamoja ;)

Mukavaa iltaa sit vaan kaikille.

perjantai, 29. huhtikuu 2011

Olen tiskirätti tiedän sen

Hei vaan ja moi kans.

No mitä sitä tässä salaamaankaan. Edellisessä postauksessani mainitsemani positiivisen stressin aiheuttaja ja ne tulevat juhlat ovat siis minun omat merkkipäiväni. Täytän sen maagisen villityslukeman, ja se on kuulkaa paljon se. Siis kuin vanha on viiskymppinen ihminen? No just näin vanha! Kauheeta kun olenkin vanha. Mutta! Ei minusta yhtään tunnu siltä, eikä se nyt kaikista näistä voivotuksista huolimatta ole minulle minkäänsortin kriisi.

Joskus vuosi sitten se oli ehkä vähän kriisi, mutta nyt olen oikeastaan vain onnellinen ja silleen en leuhkalla tavalla ylpeä, että olen näinkin wanhaksi elänyt. Kuulostipa pateettiselta. Mutta kun on näitä ikävia sairastapauksia sun muita ollut tässä lähistöllä ja sielläkin ruudun toisella puolella monissa paikoissa niin.. niin!

Minulla oli tänään vapaapäivä töistä. Kuvittelin, että saisin tämän läävän kuosiin, mutta hah. Kohta kyllä vielä jotain teen, mutta täytyihän minun tulla tiedonanto tänne antamaan, kun on ne viranomaiset, juunou. Jos et nou, niin lue edellisestä räpellyksestäni;) 

Tiedättekö kun koko kämppä on niin infernaalisessa kaaoksessa, että tuntuu ihan matemaattisesti ja vaikka hitto filosofisesti mahdottomalta ajatella, että parin viikon, KLUP PARIN VIIKON, päästä täällä pitäisi paikat kiiltää ja sankarin hymyillä... Niin siis että tiesittekö että on aika dorkaa, että tässä kaaoksessa piti vielä koko iso vitriini tyhjentää kaikesta tavarasta ihan vaan sen takia, että sitä sai siirrettyä kolme senttiä! 3 cm! Mutta näin vain oli erään seinän kosmeettisen vamman takia tehdä. Nyt vamma on suunnilleen noin likipitäen vitriinin takana. Kaikkea sitä.

Huomenna roudaamme Elmasedän kuorkkiin, tai no jos tarkkoja ollaan niin ei se hänen ole vaan sen firman missä hän on töissä, ja onneksi on koko päivä aikaa tehdä se. Su-aamulla kuorma sitten lähtee Turkuun, jonne tyttäreni siis muuttaa.

Tosi moni on äimistynyt siitä että Turkuun? Miksi juuri Turkuun? No miksi hitossa ei? Jos on Helsinkiin syntynyt niin ei kai se sitä tarkoita, ettei täältä saa ikinä muuttaa mihinkään? Enkä nyt ala yhtään mitään Turku on Suomen pepunreikäjuttuja kuunteleen. Samanlaisia persläpiä on Suomi ja Eurooppa ja maailma ja maailmankaikkeus täynnä. 

Mutta ei kai auta. Alan nyt imuroimaan!

I'll be back.

Mun piti laittaa tähän yks ihku kuva, mutta kodissani nää turvatoimet on paljon rankemmat kuin töissä. Eli laitan sen ihkun kuvan tänne sit kun olen töissä.

Hei hei!