Tämä on oikeastaan sellainen ilopostaus. Syystä etten kuollutkaan, vaikka eilen v**utti niin ettei veri kiertänyt. Ja kiertämättömästä verestä seuraa yleensä kuolo.

Kaikki alkoi jo heti aamulla. Olin asettanut kelloni soimaan normaalia aiemmin, koska olin luvannut kyyditä esikoiseni metroasemalle, josta hän sitten matkaisi klo 6.13 metrolla Herttoniemeen, josta 6.37 (tjsp) bussilla Santahaminaan, josta 7.00 yhteyslautalla Isosaareen.

Koska monet pahat asiat alkavat nukkuessani (muinainen pf kantapäässä, nykyinen tendovagina kädessäni ja eilinen lumimyräkkä) niin sain suunnilleen paskahalvauksen  havaittuani ah niin keväisän maiseman pihalla ja ajatelkaa nyt- koska kädessänikin on perse, niin on tosi ihme etten kuollut jo heti päivän alkumetreillä _kaksinkertaiseen_ paskahalvaukseen!

Esikoinen kaivoi auton ainakin kolmemetrisestä (siis vähintään!) hangesta. Minä vedin toppatakin yöpuvun päälle, sujautin jotkut liian isot lenkkarit jalkaani, enkä ottanut mukaani  mitään, en kännykkää, lompakkoa enkä mitään. Muuta kuin esikoisen ja oman juuri heränneen hemaisevan ja paskahalvauksen ensi oireissa vääntelehtivän itseni.

Noh, autossa hokattiin että kellohan on jo metron lähtöaika eikä siinä 15 km/h vauhdilla ole toivoakaan ehtiä siihen.. no eikun auton nokka kohti seuraavaa metroasemaa, vauhtia oli nyt ainakin jopa 12 km/h! Metro oli nopeampi ja eikun auton nokka kohti Herttoniemeä.

Olikin riemukas matka. Olin aivan satasaletin ehtavarma, että jotain tapahtuu ja kohta minä riemastutan talviautoilijoita koikkaroimalla yöpuvussani ja neljä numeroa liian isoissa lenkkareissa jossain Itäväylällä..

Poika ehti bussiin ja minä pääsin takaisin kotiin, vaikka en edes nähnyt missä menee kaista. Mutta kyllä v-tutti! Rankkana ja hartaudella! 

Tunnin päästä lähdin sitten taas autoilemaan, tällä kertaa päälläni oli kuitenkin vaatteet ja mukana kaikki tarpeellinen ja ajomatkakin oli vain läheisen kauppahimputin parkkihalliin, jossa auto saisi rauhassa karistella kaikki keväänmerkit parkkihallin lattialle.

Metro kulki normisti mutta ratikat sitten taas ei. Kaikenlaisten ihmeellisten kevätjuhlakoukeroiden ja japanialaisturistien Brittien lähetystöön paimentamisen jälkeen pääsin kuitenkin työpaikalleni, johon saavuin lumisena ja erittäinkin v-ttuuntuneena.

Siinä minä sitten jupisin v-tutustani ihmisten ilmoille kun työtoverini laukaisi ilmoille oikein lohdutuksien lohdutuksen, kaikkien lohdutusten esi-äidin kerrassaan! "älä välitä Elma, tää ilma on kaikille samanlainen..."

No ÄLÄ! Mä kun olin ihan varma, että kaikki muut hilluvat tuunatuissa Crocseissa, caprihousuissa ja kivoissa paituleissa Pina Coladaa lipittäen ja itse vaan joudun kyntämään toppatakissa! Ja taas v-tutti!

Käsikään ei ole parantunut. Se on entistä järeämmin tilkitty ja keväinen Shrek-käärylekin on vaihtunut synkeään violettiin vai mikä lie retuliini nyt onkaan. V-tutti.

Kotimatkalla kävin kaupassa. Alko ihan ääripaljon v-tuttamaan kaikki huutavat kakrut, mutta paljon enemmän huutavat aikuiset. Kaupassa oli yksi pelottava hullu, joka huusi ja heitteli omenoita. Harmi tietenkin, että ihminen oli sairastunut niin pahaan hulluuteen, mutta v-tutti se silti.

Kotona odotti ei-v-tuttava yllätys. Siellä oli oikein kunnolla siivottu ja lumityötkin oli tehty.<3 Kiitos Aino ja Iida <3.

Siinä minä sitten mietin illan sohvaperunointitarjontaa kun silmiini osui ohjelmatieto: Popedan POIKIEN elämänmuutos. Alko v-tuttamaan oikein huolella! Mitkä hiton Popedan POJAT? Että mä inhoon tytöttelyä ja pojittelua, varsinkin kun nämä pojat ovat... no itse pääpoika näyttää 78-vuotiaalta rasvaiselta kalmolta! Poika my ass. (Tässä kohtaa pakko antaa pieni plussa jonenikulalle ja sille toiselle dudelle, joitten ohjelman nimi telkkarissa on Äijät. Ikinä en kyllä oo ohjelmaa kattonut, mutta nimestä propsit. )

Illalla veti suonta kummastakin jalasta. V-tutti ankarasti, koska suonenvetokipu on ihan kauheeta.

No sitten yhdellä kädellä pesin meikkejä naamasta ja sun muuta tuhersin ja huomasin että persekäden jotkut kipsipehmusteet tms. änkeilivät ties mihin sattuu ja niitä piti sitten asetella ja että tollanen näpertely se kuulkaa voi vasta v-tuttavaa ollakin. Mutta kun sellaset ympäriinsä lepattavat pehmusteet ovat niin rumia!

En sitten taas hetkeen meinannut löytää nukkuma-asentoa. En voi käyttää edes Elma-setää hyväkseni asentoa etsiessä, koskapa hän on yli kaksi viikkoa vielä rundilla. Oikeen rok-elämän huippu-rok-rundilla. Karitapio ja paulakoivuniemi ja pari muuta. ROK!

Nukuin kuitenkin ihan hyvin ja nyt koitan yksikätisesti sorvata ja lunta ei sada ja eiköhän tämä nyt tästä taas.

Tänään on oikee sohvaperunan unelmailta! Aatelkaa ny- teho-osasto palaa ruutuun! Sit vielä rimikset, lost ja muodonvuoksi!

Huomenna sitten onkin vastapainoksi hammaslääkäri....

Kivaa torstaita kaikille!

Alla: lehmälakana, Halla-koira ja koiran tyynyä imitoiva Taavi-kissa. Kuvaaja Iida-tyttö.