Kotiparantolasta huomenta.

Vapautin ihan suosiolla itseni tänään työmarkkinavoimilta, ja poden kotona tautia, jolle ihan itse diagnisoin nimen "hinkunuha". Hengitykseni soundit ovat niin omituisia, että yöllä välillä luulin että kissa on vieressäni, kunnes tajusin että se on vaivalloinen henkeni joka pihisee, puhkuu ja nitisee.

En taida jaksaa raahautua työterveyslääkärille kaupunkiin saakka saamaan jotain paljon tylsempää diagnoosia, kuin minkä itse olen itselleni jo keksinyt. Pitää kattella huomenna. Meillä saa olla töistä pois kolme päivää ilman lääkärintodistusta, mutta olen yleensä kovin hanakka sellaisen hankkimaan, jottei kukaan vaan luule että mä lintsaan. Vaikka soitin pomolle aamulla, ja se naureskeli möreälle äänelleni, niin silti.  

Vähänkö epäreilua on se, että nukkuminen ois parasta lääkettä, mutta samalla se on myös eri vaivalloista. Katkonaista ja vaikeaa. Luulenpa, että tämä fiilinki, että pää on kuin Haminan kaupunki (äitini käyttämä sanonta, jonka merkityksen tajusin vasta vuonna 1999 käytyäni ko. kaupungissa), johtuu erityisesti siitä, että yöt kipeenä ovat niin kovin villejä. Mutta ei "silleen" villejä kyllä sit niinku yhtään.

Ai niin katos vaan, mullahan on tänään synttäritkin. No, onnea nyt mulle sitten. Esikoinen kun kuuli isänsä onnittelevan mua aamulla, niin se kysyi "ai onks sulla tänään nimpparit". Joo, Osmohan mä.