Oho, kello on jo noin paljon, enkä tänään oo vielä päivittänyt yhtään. Päivitellyt kyllä olen sitäkin enemmän, silleen tiedättehän "voi voi, aijai".

Eilen tapahtui pieni episodi periferiamme rauhallisilla pihoilla.

Naapuritaloyhtiössämme asuu tätipolo, jota riivaa paha alkoholisoituminen. En ole nähnyt tätä ihmistä _ikinä_ selvinpäin. Eilen, kun olin istuttamassa etupihallemme kukkia, hän tulla tömisteli marssiaskelin luokseni (joidenkin pikkutyttöjen johdattamana) ja alkoi mesota siitä, kuinka meidän kissa häiritsee hänen koiriaan, ihan pelkällä olemassaolollaan.

Vastailin kaikkeen hänen syytöksiinsä, raivoonsa, ja ties mihin rauhallisen kuulinviileen asiallisesti, joka minun tempperamentillani oli kyllä pienoinen saavutus ja tämä näköjään ärsytti tätä naista suuresti. Hän kai oletti ja odotti, että alan raivoamaan samalla mitalla takaisin, ja kun näin ei käynyt hän oli ihan lannistunut.

Kun hän ei enää oikein mitään raivottavaa keksinyt (koska en vissiin antanut hänelle tarpeeksi siihen aihetta) hän kysyi että "liikkuuko sun päässä yhtään mitään". Vastasin ärsyttävän omahyväisesti että "jaa-a, en osaa sanoa mutta sun päässäsi liikkuu ainakin valtaisa määrä alkoholia".

Nyt päästään asiaan, mikä minua noiden alkoholin suurkuluttajien käytöksessä huvittaa usein. Eli asian kieltäminen. Täti huusi minulle pää punaisena, että SAA KAI SITÄ NYT PARI LASIA VIINIÄ RUUAN KANSSA OTTAA?!?!?

Juu no saa saa, mikä se minä olen kenenkään juomamääriä laskemaan, mutta tämä kun nyt tuskin tolpillaan pysyi, ja jututkin hämmensi loogisuudellaan.

Ensin meidän kissa oli kauhea kun se AINA tulee härnäämään sen koiria ja hän ilmoittaa siitä johonkin ja hän sitä ja hän tätä ja hän hei vielä tuotakin, ja seuraavaksi sen ratkaisuehdotus koko ongelmaan oli että "se kissa on niin suloinen, että antakaa se mulle".

No ei annettu. Mutta nyt olen printannut aanelosen tälle tädille. Jos se vielä tulee uhoomaan siitä, kuinka raggari edesvastuuton tyhjäpää mä olen, mä annan sille printin tästä sivusta.

Lähdin sitten tämän tädin johdatuksella hakemaan kissaani siitä hänen pihaltaan (sellainen matala-aitainen oma ekan kerroksen piha, yläkerroksissa partsit-tyylinen pienkerrostalo) ja se jo pitkältä kailotti että "tuolla se kissa on AINA, ihan AINA". Ihmettelin että miksei se tuonut sitä kotiin, kun kerta sinne asti marssi kuitenkin.

Ehkäpä siksi, että vaikka kissa siellä kuulemma on aina, niin nyt ei ollut. Yhdet vakkaritytöt leikittivät kissaa toisaalla.

Tiedän, minä tiedän, että vastuu kisusta on meillä. Pitänee rakentaa joku vankilatyyppinen piikkiaitahässäkkä pihalle, ja laittaa ikkunoihin kalterit, että kissat pysyy omalla tontilla.

Mutta jutun pointti olikin tässä nyt se, että vaikka eilen yliraivosin opettajasta, yskänlääkkeestä.. varmaan jostain muustakin, niin osaan mä näköjään olla rauhallinenkin!

Tähän kohtaa muutoin pieni varoituksen sana. Meen tänään ostamaan uuden digikameran, kun se meidän vanha on jokseenkin huono. Niin että kohta sitten alkaa pallokalsareista virrata kuvia tännekin. Ensialkuun ainakin kuvat etupuolelta, takapuolelta, lintuperspektiivistä ja sivulta.

Yökaverini, Herra Y, pysyi poissa viimeyön, ja nukuin hyvästi. Ehkä tää tästä kohta iloksi taas muuttuu.