Tänä aamuna patikoidessani metroasemalle, tutustuin käytettyyn vappukrääsään.

Vaikka tykkäänkin pepuista, niin tietynlainen peppu"huumori" menee kyllä pahasti ohi ymmärrykseni.

Luulin ensin, että nyt on Vuosaarelaiset koirat sairastuneet johonkin massaepidemiaan, koska kaduilla lojui sellaisia valtavia veriripulin näköisiä läjiä pilvin pimein. Yhdelle koiranulkoiluttajalle mainitsin asiasta, niin hän tiesi kertoa että "ei kun se on jotain sellasta vappupilailujuttua".

Voi helevettiläinen ku naurattaa.Aivan siis kertakaikkiaan.

Heräsin yöllä siihen, kun pentukoira (kai se vielä pentu on koska on 8 kk vanha) ulvoi ja itki ja valitti ja mourusi yläkerrassa. No minä sinne katsomaan että mikäs on homman nimi. Homman nimi oli se, että koiran emo, tyttäreni Iida, ei ollut tullut kaveriltaan kotiin, ja kello oli yö.

Sitä pelästyksen, sydämentykytyksen ja kurkunkuristuksen määrää ei voi oikein sanoin kuvailla, mikä tuollaisen toteamisesta tulee.

Onneksi kuopus sitten heräsi- joko koiran ulvontaan tai minun panikointiini- ja tiesi kertoa että "se jäi yöks sinne kaverilleen".

Helpotuksen huohkaus, paitsi ei koiralle, joka hiljeni vasta kun ohjasin sen kissan viereen nukkumaan :) Paitsi että vaikka helpotuin niin vähän suutuinkin, koska kyllä asioista pitää viestittää myös minulle tai isälle, ei ainoastaan hajamieliselle pikkusiskolle.

Illalla olin niin tukossa, että pakotin miehen hieromaan hartioitani ja niskaa ja tuolta noita mestapaikkoja. Sitten otin vielä jälkkäriksi kaksi Sirdistä ja nyt on sitten jotkut kuonaäijät hakkaa päätäni pajavasaroin ja byääh.

Mut kyl mä taaskin eloon jään, eli sinänsä ei valittamista.