Tämä ilta on erikoislaatuinen mulle.

Vaikka mä tietenkin rakastan mun perhettäni eniten kaikista, niin tänään olen tuntenut mielettömiä onnentuntemuksia siitä, että tämä perhe on just mun perhe.

Mitään erityistä tai erikoista ei ole tapahtunut, mikä olisi laukaissut tämän tunteen näin vahvasti pintaan.

Mies haki minut töistä ja käytiin yhdessä kaupassa. Tietenkin jo se, ettei mun tarvinut sorvaamisesta rasittunutta laiskapeppuani kuljettaa ratikoissa, metroissa sun muissa oli onnellinen tapahtuma.

Kotona vallitsi ihan kauhee kaaos. Ei haitannut, vaikka keittiö oli kuin sotatanner -  mikäli sodankäyntivälineinä käytetään siis astioita, kahvipurkkeja, kaakaota !, tomaatteja, kurkkua, juustohöylää, hesareita, kameran käyttöohjeita ja sen sellaista. Se ei fiilinkiäni latistanut se.

Lapset olivat kuitenkin tehneet hyvän asian. Tämä meidän naapureihin karkaileva raggarikissa on nyt kotiarestissa ja sisäkissa. Tai pääsee se ulos, mutta valjaissa.  Hyvä teko oli se, että yksi lastenhuoneista on nyt jaettu teinin ja kissan huone, ts. huoneessa on kissalle kaikenlaista virikettä, viihdykettä, juomakuppia, kiipeilytelinettä, leluja ja kaikkee kissakamaa. Bonuksena tietty kesyrotta, jonka toimia kissa jaksaa seurata herkeämättä (ja arvatenkin vesi kielellä ehkä?) .

2733.jpg2735.jpg

^^ Tuossa on meidän raggarinuorukainen, ikää 8 kk. Ja rotanpeppu.

Viikonloppuna viritän kameran pallokalsaritaajuudelle. Kyllä näin o.