Kello on vasta vähäisesti, ja silti täältä on suoltumassa jo toinen postaus tänään. Tätä tää kotonahengailu teettää. Ja jaksamattomuus mihinkään.

Kai sitä näin syntymäpäivänä sitten tulee mietittyjä syntyjä syviä muutoinkin, koska aloin oikein urakalla miettimään Kauran kommenttilootaan heittämääni omaa kommenttiani.

Kyse on siis autismiseminaarista, jonne voisin hyvinkin osallistua, ihan mielenkiinnosta aihettakin kohtaan, en vaan sen takia, että voisin nähdä siellä vapaaehtoisesti työskentelevän Kauran.

Toivottavasti minusta nyt ei välity sellainen käsitys, että haluan varautua kaikkeen ihan vaan varmuuden vuoksi. Koska, vaikka olen hyvin halukas tietämään asioita sydän- ja verisuonitaudeista, syövästä, tuki- ja liikuntaelinten sairauksista, kehitysvammaisuudesta ja erilaisista mielen sairauksista (joitain mainitakseni), niin ei tämä kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ihan varma että ko. taudit tulevat perhettäni koettelemaan ja haluan olla kokoajan ikäänkuin askeleen edellä- ihan vaan varmuudeksi.

Kävin minä nuorna tyttönä viittomakielen kurssinkin, ihan vaan että osaisin kommunikoida silläkin kielellä jos tarvetta tulee. Ei tullut, ja nyt se taito on valitettavan ruostunut. En osaa yhtään enää:/ Sen kanssa ei sitten käynyt niinkuin polkupyörällä ajamisen kanssa, eli että kerran opittu taito säilyy, vaikkei sitä käyttäisikään. Mutta en minä osaa koulussa lukemaani saksaakaan enää, kun en ole käyttänyt. Eli kielitaito ruostuu.

Se mikä on todellinen syy kiinnostukseeni kaikkea mahdollista kohtaan on, että minusta on hyvä tietää kaikesta mahdollisesta, myös elämän ikävämmistä puolista.

Ja sanotaan nyt näin, ettei mikään tieto ole turhaa, vaikkei sillä päivittäisessä elämässä olisi mitään käyttöä.

Realistinen- ehkä jonkun mielestä myös pessimistinen- puoleni on myös se, että en jaksa uskoa, että tämä uskomaton tsäkä mitä minulla on käynyt neljän täysin terveen lapsen kanssa, jatkuisi ehkä loputtomiin, sukupolvesta toiseen, ainiaasti. Jos nyt sattuisi sitten joskus niin, että saisin vaikka vammaisen lapsenlapsen, niin ei tästä kaikesta kiinnostuksesta ainakaan haittaa siinä kohtaa ole.

Tietenkin olisi ideaalia, ettei minun koskaan tarvisi osoittaa "kaikkien alojen osittaista asiantuntijuutta" minkään sairastapausten takia, mutku elämä on. Arvaamatonta.

Huh, täähän vaikuttaa ihan jeesustelulta ja ties miltä. Lähden nyt vihreää lappua heilutellen katsomaan mitä ylen onnellinen kissamme puuhastee. Luin eilen nimittäin, että jos kissa hinkkaa naamaansa huonekaluja, ovenkarmia ja ties mitä vasten, se on onnellinen. Ja haluaa jakaa onnensa levittämällä hinkkaamiinsa paikkoihin kissaferomoneja. 

Kodissamme on pakko leijailla hyvä feng shui, koska hyvän onnen feromoneja on levitetty tänne kaikkialle.