Ammu lykkäs pahan..  Kierrätti Kauralta lähtöisin olevan klisee-mottosananparsilause-juttuhomman mulle. Kääks.

Noh. Tässä tämä:

Wanhassa vara parempi, uusi aina arempi

"Varhainen lintu madon nappaa" ajatteli hieman pöhöittynyt, rokelämän sekakäytt.. sekatyömies Pepe Villperi herätessään jo kukonlaulun aikaan kovaan kahvihampaan kolotukseen.

Ei sitä ihminen juuri tervettä päivää näe tässä iässä, tuumiskeli Pepe hetekaltaan ylös hinautuen.

Siinä Saludoa mittaillessaan rokmies naurahteli pari vuosikymmentä vanhalle mainokselle jonka sloganissa kehoitettiin näin: "päätä päiväsi saludolla".

Mutta mikäs pahan tappais, rokjätkä senkuin porskutti ja päivät ei olleet päättyneet saludolla eikä millään muullakaan nesteellä. Ei edes bensiinillä, jota Rokmies kerran kankkusessa joi, koska halusi että hänelläkin olisi vauhti kallossaan ja bensaa suonissaan.

Rokpepe laahusti postilaatikolleen hakemaan päivän lehteä. Ilma oli kirkas. "On se ilmoja pidellyt"- huusi Pepe naapurin Veikolle. "No niin on ilma kuin morsian"- huhuili Veikko takaisin ja jatkoi koirankopin rakentamista.

Kahvin kanssa rokmies nautti ruisleipää, jotta saisi "ruista ranteeseensa" ja luki järkyttäviä uutisia maailman tapahtumista. "Mikä ei tapa, siihen ei kuole" loihe rokmies mutisemaan partaansa, joka ei siis pahoille kasva- kuin ei myöskään turpajouhet joutaville.

Pian Pepe huomasi että kahvi oli ehtinyt kylmetä Heljä Luikko-Sundströmin maalamassa pupumukissa, mut eipä hätää, kylmä kahvi kaunistaa!

Rokmies pesaisi rokonarpisen naamansa, ja mietti että pitäisikö rokonarpiin jotain rohtoa voidella. Äh, vesi vanhin voitehista tuumi rokmies ja pukeutui vanhaan vaatekertaansa. Rumat ne vaatteilla koreilee, oli rokmiehen motto.

Polkiessaan kaupalle vanhalla Helkamallaan, kylänraitilla vastaan käveli kaunis nainen, kauniimpi kuin kukaan ikinä, kaunis kuin kevään ensi kukkanen. Tässä kohtaa rokmies kirosi syvästi, että Helkamasta tosiaan vain se pakki puuttui.

Kaupalla oli kylän miehet kokoontuneena. "Kato Pepe, mitäs jätkä, kuis kulkee", "No tässähän tää, niinku jäitä polttelis", tuumasi Pepe ja latasi kolikon pajatsoon. Kouru senkun kilisi kun pepeä lykästi. Kieriäisen Kalevi röhähti hampaattomaan nauruun ja huusi että "kattokaa nyt kun raha tulee rahan luo"

Pepe katseli surullisena kahta kiiltävää uudenkarheaa kolikkoa ja ajatteli että kyllä laatu korvaa määrän! Näin kiiltäviä kolikkoja harvoin näillä kylillä näki! Kauneus on katsojan silmässä! Ei koolla oo väliä, kunhan on kiiltävä! Pepe yritti psyykata itseään miettiessään nasevaa vastausta Kaleville.

Pepe mulkaisi Kalevia alta kulmain ja totesi, että hän on köyhä kuin köyhän talon porsas, että sosiaaliluukulla on tullut asioitua hattu kourassa siitä asti kun Mestarit poistui areenalta ja Hektor vei perkele kaiken.

Kalevi huokaisi dramaattisesti "tieto lisää tuskaa" tarkoittaen tällä sitä, että hänestä olisi ollut huomattavasti tuskattomampaa elää siinä luulossa, että Pepe on massimies. Mutta rahahan ei tee onnelliseksi eikä luulo ole tiedon väärti, eikä totuus pala tulessakaan, joten parempi näin- alistui Kalevi tietoonsa.

Aamupäivän aurinko porotti suoraan puotiin ja Pepe valitteli kuinka kuuma hänellä oli. Tsot tsot Pepe, heristeli Tyrvänäisen Taneli sormeaan, ei lämmin luita riko! Ja mee tuohon pakastealtaan ääreen, siinä sitä on kuule kylmä kun ryssän helvetissä!

Pepeä alkoi ottamaan kupoliin kylänmiesten ainainen kaikkitietäväisyys joka asiasta, ja niin hän päätti lähteä kunnan kirjastolle vähän opiskelemaan yleistieteitä itsekin. Ei oppi ojaan kaada!

Kirjastosta palatessaan tämä kaunis kevään kukkanen, ihana impi, vaaleassa kellohamessaan käveli taas Pepeä vastaan. Tämä tulikin pyöräänsä hissukseen polkevan Pepen luo, ja kysyi että "missähän täältä saisi ostaa kapuloita rattaisiin?"

Pepe tuskin sai sanaa suustaan, niin ihana oli impi ihanainen. Pepe mietti ja mietti nasevaa aloituslausetta ja sai viimein vastatuksi "no eihän kysyvä tieltä eksy".

Tytön naama valahti jotenkin kummalliseen asentoon ja Pepe tajusi, että nyt taisi tulle vääränlainen vastaus.. Pepe koitti uudestaan: "käytsä usein täällä?".

Tytön silmät tuikkivat kuin sata salamaa ja hän oli muutenkin kuin myrskyn merkki. Pepe tajusi, että tuo nyt taisi olla entistä hullumpi kysymys.

Hätäpäissään, koska hätä ei lue lakia ja sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua -ja Pepe oli kokenut rakkautta ensisilmäyksellä heti tämän neidon nähdessään- koitti vielä kerran korjata tyhmiä sanojaan.

Kolmas kerta toden sanoo, tuumasi Pepe ja lausui tarkasti artikuloiden "siis tarkoitin tietenkin kysyä neidolta, että käynkö _mä_ usein täällä?"

Tyttö lähti kuin tuulispää, ja Pepe jäi kuin nalli kalliolle tienposkeen seisomaan pyöränsä känssa. Alku aina hankalaa, mietti Pepe. Hän oli varma, että jos hän olisi osannut olla sutki suumies, kuten vaikka esimerkiksi Kirka, niin tytön ja hänen välilleen ois syttynyt lemmenliekki. Ja vain Ken voi liekin sammuttaa...

Saat miehen kyyneliin, lauleskeli Pepe hiljaa mielessään apeana.

Taneli tulla rymisteli vanhalla Crescentillään ja huuteli jo kaukaa Pepelle että "ympäri käydään ja yhteen tullaan!

Pepen päivä oli pilalla, hänestä tuntui että aurinko ei enää koskaan paistaisi edes risukasaan ja Pepe mutisi Tanelille vaan huuliensa välistä että "hauska tappa vanha tuttu". Tällä hän tarkoitti tietenkin sitä, että voisi vaikka tappaa Tanelin..

Kotonaan Pepe rojahti sohvalleen, avasi television ja huomasi juuri Kuulutuksen Koulutusohjelman alkavan. Ohjelmassa kerrottiin niin kaunis ja opettavainen tarina pinaatinsyönnin terveellisyydestä, että Pepe nukahti kuin lapsi ja nukkuikin kuin tukki, vain rokonarvet vienosti tuulessa huojuen.

Ja minä heitän kierrätyshaasteen eteenpäin Touhikselle.