Minua aina jaksaa hieman huvittaa ja kiinnostaa ihmisten omista tunteistaan käyttämä terminologia.

Hirvittävän usein kuulee sanottavan että "ai että mä vihaan maksalaatikkoa" tai "rakastan tuulihattuja aivan julmetusti". Vihaa ja rakkautta kylvetään joka kohtaan ikäänkuin tehosteeksi niin, että sanat kärsivät jo inflaatiota.

Sitten kun puhutaan ihmisten keskinäisistä tunteista toisiaan kohtaan, niin "eihän toista nyt tolleen voi vihata, sehän on niin voimakas tunne". Tai vastaavasti ei rakastaakkaan voi kun suunnilleen korkeintaan itseään ja  siinä ohessa perhettään, mutta jos uskallat myöntää rakastavasi tiiviin perheyhteisön ulkopuoleltakin jotakuta, niin sinut leimataan joko hihhuliksi hipiksi tai teennäiseksi tai jotain negatiivista siihen keksitään, vaikka väkisin. Aika usein ainakin taitaa näin olla.

Niin, vihata ei siis voi, koska se on niin voimakas tunne. Mitä jos sattuu olemaan voimakkaasti tunteva ihminen?

Minä vihaan yhtä ihmistä. Minäkin alennuin yleisen terminologiapainostuksen myötä väittämään pitkään että "en pidä henkilöstä". Joskus villeinä hetkinä uskalsin olla raggari ja kertoa että "inhoan sitä ihmistä".

Mutta nuo ovat liian voimattomia termejä kuvaamaan sitä tunnetta, mitä oikeasti koen sitä ihmistä kohtaan. Ainoa oikea sana on viha.

Minusta ihmisten pitää saada vihata- tietenkin kuitenkin niin, että sen vihansa pystyy hallitsemaan eikä se aiheuta väkivaltaa (henkistä tai fyysistä)  tai muita voimakeinollisia näyttöjä vihan kohteelle. Sitä minä en hyväksy missään tilanteessa.

Tietenkin joku sievistelevä kukkaislapsi tahi kukkahattutäti ajattelee, että minä olen jotenkin vihan mustuttama, paha ihminen, katkera ihmisrauno.

Ehei, päinvastoin. Sillä hetkellä kun annoin itselleni luvan ihan rehellisesti vihata vihani kohdetta, se oli uskomattoman vapauttava tunne. Asiat ikäänkuin selkenivät kertaheitolla- niin kummalliselta kun saattaa kuulostaakin se, että viha, tuo voimakkaan negatiivinen tunnetila, saa aikaan selkeän olotilan. 

Vihan myöntämisen jälkeen ei ole tarvinnut kertaakaan edes teeskennellä, että olisin vihatun kaveri. Ei ole tarvinnut kohteliaisuussyistä ja hyviin käytöstapoihin vedoten mennä irvistelemään hänen kutsuilleen tai vastaaviin. Vihaaminen vapautti minut teeskentelemästä yhtään mitään.

Kun kerroin tälle kohteelle tunteistani, hän aikansa ruikutti maileissa ja kun en vastannut, hän alkoi haukkumaan minua. Kun en vastannut niihinkään, hän alkoi keksimään minusta paskajuttuja- hänen mukaansa mulla on noin joka toisen Vuosaarelaisen kanssa suhde ja mitä kaikkea. Kun en reagoinut siihenkään mitenkään, niin sitten mun miehellä oli suhde vähän jokatoisen kanssa...  Nämä kaikki seikat vaan vahvensivat vihaani ja saivat sen tuntumaan todella oikeutetulta tunteelta.

Kerrottakoon tähän vielä, että tämä vihaamani henkilö on mies.

Muihin aiheisiin:

-Ventoline on ihmeaine! Rakastan (virn) sitä! En yskinyt yöllä yhtään enkä vieläkään ja jotenkin on niin avoimen tuntuinen rintakehä että nam.

-suussani maistuu kokoajan paska. En tiedä johtuuko se lääkkeiden avittamina irtoavista ektoplasmoista, vai onko tämä nyt tämän hiilarittoman ruokavalion seurauksia? Onneksi en haista mitään- oman henkeni haistaminen saattaisi aiheuttaa pökertymisen

-minusta oli vapauttavaa kertoa, että rehellisesti vihaan yhtä ihmistä. Toivottavasti ette pidä minua pahana tätinä

-aion tänään tehdä jotain kivaa. En vaan vielä tiedä mitä se on.