Kerrompa teille nyt tästä päivästä.

Heräsin aamulla puol seitsemän puleeraamaan kuopusta. Silitin vaatteita ja olin tuomarina erilaisille kampauksille, jotka hän osaa tehdä itse.

Kevätjuhliin en mennyt, koska tilanpuutteen vuoksi sinne ei oikeastaan toivotakkaan vanhempia, jos tiedossa ei ole mitään oman lapsen kannalta merkittävää. Meillä ei ollut- ei esiintymisiä, ei ala-asteen lopullista päättymistä, ei stipendiä, ei hymytyttöä ei siis niinku mitään, ja jäinkin kotiin sitten.

Yläasteen kevätjuhliin meneminen olisi tietänyt noloa tilannetta vanhemmalle tyttärelle "no et varmana hei tuu, ei kenenkään muunkaan vanhemmat tuu", ja koska hänelläkin oli sama tapaus kuin kuopuksella, en mennyt siis sinnekään. Yhtäkään suvivirttä ei siis tarvinut tänä keväänä itkeä. (muilla lapsilla mitään juhlia kun ei ollutkaan)

Puleerasin itseni ylioppilasjuhlia varten ja siinä tulikin tenkkapoo. Jossain paidassa näytin tissi-amatsonilta, jossain sumopainijalta, jossain mummolta, jossain vaarilta, jossain tankilta, jossain kulahtaneelta, läskiltä, pömpöltä, vanhanaikaiselta, rääsyläiseltä, kerjäläiseltä... Ja koska pallokalsarit eivät istuneet juhlavasti yläkroppaani aseteltuna, olin saada hermoromahduksen.

Lopulta kun yksi riepu tyydytti mitenkuten, en löytänyt nk. juhlakenkiäni, en sitten niin mistään. Soitin Kaisaniemeen suunnistaneelle tyttärelle että onks tietoo. Ei ollut. Etsin joka paikan ja takaisin- ei kenkiä. Jossain ne täällä on, mutta hyvin säilöttynä.

Muita vaihtoehtoja oli sitten seuraavia: kumisaappaat kokoa 46, lenkkarit, lenkkarit, tennarit, tennarit, tennarit, sporttisandaalit, varvastossut, terveyskengät, kävelykengät, tai mitkä lie yleisjalkineet. Kaikki toki oikein mukiinmeneviä  hameen kanssa, mutta kuitenkin. Päädyin sitten trendikkäästi mustiin tennareihin, koska hamekin oli musta. Näytin varmaan joltain teinilookkia tavoittelevalta mauttomalta mummolta, mutta koskaan ei voi voittaa.

Juhlissa en voinut olla maistamatta vaikka mitä herkkuja, mutta otin vain vähän! Kerrankos sitä ylioppilaaksi päästään, ei siinä nyt auta mitään hiilidieettejä aatella, eihän eihän eihän eihän?

Kotiin palattuamme mies oli tehnyt ruuan valmiiksi, mutten syönyt, koska se ei sopinut ruokavaliooni. Hyvä minä! Joku roti, vaikkakin heikko, sentään. Sitten mies lähtikin riemumielin kaatosateeseen purkamaan Kaisaniemestä PA-laitteistoja ja valoja ja mitä lie se kaikki mölyämiseen ja välkehtimiseen tarvittava roina onkaan. Mahtaa olla hubaa.  

Illalla olin hetken yksin kotona, ja oli kauheeta. En totu ikinä yksinoloon. Onneksi sitä ei kestänyt kauaa.

Olenkin taas täynnä energeeniä, en tiedä mihin tämän purkaisin. Aloitin esikoisen huoneen suursiivouksen, mutta en taida tänään enää sitä jatkaa, koska juhlaesikoinen ei taatusti joskus kotiutuessaan löytäisi jäljiltäni edes sänkyään, ja eihän toisen sänkyä saa piilottaa yhtäkkiä. Tai ainakin mua saattas vähän harmittaa, jos en löytäisi sänkyä makkarista. Saati jos paneutuisin muka ihanasti vällyjen väliin, ja löytäisinkin itseni kovalta lattialta siitä kohtaa, missä sängyn piti olla.

Että tälleen on päiväni suunnilleen sujunut. Ettäs tiiätte.