Jalat on hiukka hyytelönä, muuten ei mitään varsinaisempaa vauriota kropassani ilmene eilisen puutarhurointini jäljiltä.

Tämä raivauskohteeni, töyhtöhyypäke, on oikealta nimeltään töyhtöangervo.

p189.jpg

Tuo kuvan yksilö lienee vauvahyypiö, tai vastaavasti ne meidän oli sitten jotain kromosomi- ja klorofyllihirviöitä. Ne oli ainakin kolme kertaa suurempia, paljon epäsäännöllisempiä, sinnetänne venkoilevia kasviskiusiaisia. Ja noita riittää! Aion sellaisen toisen hyypiöpusikon kylläkin vain harventaa ja leikata ja kitkeä. Repimään en ala enää mitään.

Sain sitten miehenikin hiukka innostumaan hortonomiasta. Tai kyllähän se ihan kiinnostunut on vähän kaikesta, mutta se suhtautuu aina vähän epäröiden kaikkeen muutokseen. Sen mielestä mitään, mikä ei ole rikki, ei kannata korjata.

Niinpä mun projektit menevät aina samoin: mies epäilee, empii, näyttää kiinnostumatonta, koittaa estellä, vähättelee.... Sitten kun se huomaa, että ei jukra, tuo eukkohan meinaa siirtää taloakin pistolapiota vipuvartena käyttäen-  niin se hiukan kiinnostuu ja lopputuloksen koittaessa se suunnilleen palvoo mua :D

Tänään me mennään yhdessä hankkimaan jotain kasviksia töyhtötupsukkeista vapautuneelle alueelle. Vähänks niinku melkein romanttista hei?

Lopetan puutarharaporttini täältä tähän, ja ryhdyn sorvaamaan Human Immunodeficiency Virusta ja Aquired Immune Deficiency Syndromea paperille jotenkin taidokkaasti.