Aloitin keittiönkaappien siivouksen. Yksi on jo siivottu, vielä 9 jäljellä + laatikostot ja kodinkoneet, kuten jääkaappi. Huljakasta.

Mua risoo muutama juttu, tunnen itseni vähän hyväksikäytetyksi. Ei mitään isoja juttuja, mutta kuitenkin risovia.

Kummatkin liittyy lapsiin. Tyttäreni lähtee koiraleirille huomenna parhaan kaverinsa, oman koiransa ja kaverin koiran kanssa. Leiri sijaitsee 95 kilsan päässä Helsingistä, kuljetuksia ei ole järjestetty.

Minä vien ja haen tytöt sunnuntaina sieltä. Ei siinä mitään, ihan huviksenihan mä ajelen viikonlopun aikana 400 kilsaa. Not. Se mikä mua risoo on, että tämän kaverin perheellä on iso auto, sellainen ties kuinka monelle henkilölle rekisteröity pikkubussimainen kulkupeli (perheessä on myös neljä lasta ja muutamia lemmikkejä), mutta perheen isä on aina kännissä ja äiti ei ole ajanut 10 vuoteen, eikä kuulemma osaa käsitella koko autoa.

En minäkään halua vierasta autoa lähteä ajamaan. Joten vien ne meidän sitikalla, koirilla mahtaa olla tosi tukalaa takakontissa. Varsinkin kun se kaverin koira ei ole mikään taskukokoinen ja onhan toi meidänkin pösilö jo ihan koiran kokoinen.

Minusta ois ollut jotenkin kohteliasta, että nämä kaverin vanhemmat oisivat tarjonneet ees vähän bensarahaa. Mut joo. En mä mitään ainakaan kinuamaan rupea. Jos ei niin ei.

Toinen, mikä minua risoo on- että yksi ystäväni lähtee sukuineen risteilylle ja nyt heidän kuopus on alkanut laittamaan tylyjä lyttyyn, eli on ilmaissut, ettei haluakkaan lähteä mukaan.

No eipä hätää, mehän ollaan aina kotona, meidän hoiva- ja majoituspalvelut pelaavat läpi vuoden, pyyteettömästi ja tuosta vaan.

Vaan eipä toimi nyt. Hitsi minä aina jaksa täällä hirveetä pataljoonaa ihmisiä ja vieraita ja lapsia ja kaitsettavia ja toimia jonain seremoniamestarina, toimintaterapeuttina, juttujenkeksijänä, kokkina ja kuskina ja lapsen junalta hakijana ja sinne takaisin vievänä sitten joskus.

En vaan halua enkä jaksa, tossa ajelemisessa ees sun taas etelä-suomea on mulle ihan tarpeeksi aktiviteettia ja jaksamista yhdeksi viikonlopuksi. Mrrrr.

Eihän ihmisen vaan aina tarvi suostua kaikkeen? Eihän? Oonko mä nyt inhakas ja itsekäs, epä-äidillinen ja paha täti, kun kohta aion ilmoittaa ystävälleni, että ei se nyt oikein passaa. On muuta. Kuten kodin kunnostustöitä. Niissä kun on se ero, että teen sitä vapaaehtoisesti, vapaasta tahdostani ja omien aikataulujeni mukaisesti. Tai vaihtoehtoisesti en tee. Saatanpa lojua koko viikonlopun kirja nenässä kiinni. Ei voi tietää.

Mrrr.