Vietän vapaailtaa kaikesta. Mulla on ollut oikeastaan vapaapäiväkin, vaikka töissä olinkin. Siis vapaapäivä kaikesta kurinalaisesta, kuten laihduttamisesta.

Julkaisen teille ensin tämän päivän ruokalistani, koska epäilemättä harva asia voisi teitä enempää kiinnostaa;

  • aamulla mustaa kahvia kaksi mukillista (tässä vaiheessa näytti vielä lupaavalta
  • kipeiden jalkojen vuoksi (seliseli) lähdin autolla metroasemalle. Mitäs sitä nyt vapaapäivänä kävelemään turhia (hyvä alku totaaliselle repsahdukselle sanoisin)
  • lounaaksi jotain peruna-everybodyhötöä työpaikan ruokalassa, kai se siis jotain moussakaa yritti imitoida. Sen lisäksi salaatteja ja kasviksia ja vettä (ei tässäkään nyt mitään kovin hälyyttävää, jos ei nyt ajatella hiilaridieetin ja perunoiden yhteensopimattomuutta)
  • koska olin antanut perunalle pikkusormen, annoin jälkiruokaosastolle koko käden- suklaamoussea ja jonkun paremmat päivät elähtäneen kuivakakun pala kahvin kanssa (alamäki alkoi tästä)
  • kello 13 totesin, että ompas lämpsä ja menin työpaikkani kanssa samassa talossa sijaitsevaan Sestoon ostamaan Magnum-jätskin (hyvä minä!) (?)
  • kello 14 oli työpaikallani kesäkahvitilaisuus, perinteinen. Kahvia ja kaksi ei niin kovin pientä palaa mansikkatäytekakkua (ihme ettei taivas revennyt itkemään moraalini löyhyyttä)
  • työkaverit vonkasi kaljalle, mutta onneksi mulla oli auto tuolla ja piti käydä maksamassa tänään rokotuksen saaneen koiran eläinlääkärimaksukin kerta (ah, minullahan on selkäranka?)
  • kotona hiukoi heti pirusti, söin kaksi ruispalat palaa, siis yhden kokonaisen leivän, päällä runsaasti margariinia
  • mieskin halusi tänään luistaa ruuanlaitosta, tarjolla oli purkkihernekeittoa, johon oli tosin lisätty aika paljon palvikinkkua, sipulia hieman ja kermaa (perästä kuuluu ja varmaan haiseekin kohta)
  • jälkkäriksi kaksi paistinpannun halkaisijan kokoista lättyä kermavaahdolla ja mansikkahillolla (RÄYH!)

Näin. Telkkaria katsoin, mitään edes juuri näkemättä saati kuulematta, mutta sieltä tuli nyt ne salattujen elämien uusinnat. Katsoin niitä. Luin sohvalla myös kirjaa. Sitten söin edelläkuvatun kaltaisesti, siis kaksi viimeistä pallukkaa listasta. Nyt olen tässä ja kohta taidan mennä sänkyyn lukemaan.

Toi Liza Marklundin kirja, mitä luen, Uhatut nimeltänsä, on tositarinaan pohjautuva kertomus, jonka todella toivoisi olevan keksitty. Kirjan takakannessakin juuri näillä sanoilla sanotaan.

Kirjan tarina liippaa hyvin löyhästi minua siinä suhteessa, että tarinassa tulee esiin maahanmuuttopolitiikkaa, pakolaiskeskuksia, vastaanottokeskuksia, karkoituspäätöksiä, kulttuurien yhteentörmäyksiä...

Paras ystäväni työpaikallani työskentelee juuri näiden asioiden parissa. Näen melkein joka päivä siellä ihmisiä, joilla on hätä. Oleskeluluvat evätty ja vauva tulossa ja mitä kaikkea. Minä en osaa tossa kohtaa kysyä edes itseltäni, että "mitäs läksivät". Ei ne asiat niin yksinkertaisia ole.

Kellohan on tosiaan jo niin ihanan paljon, että kohta voin vetäytyä tonne. Huomenna sitten ehkä taas otan perse-niskaotteen itsestäni, ja roudaan turvonneen ruhoni jonkun toimen ääreen. Tai sitten en. Ei voi tietää.