Love, peace and understanding, veljet ja siskot.
Tämä toki on kännipolkka, mutta tällä tädillä ei olekkaan nyt kukkia hatussa, vaan ihan hiuksissa vallan.
Oli aivan järisyttävän mahtiskokemus viettää iltaa todella
naurettavalla tasolla homofoobisen ihmisen kanssa. Siksi koska pitkän
pöytäröykkiön toiselle sivustalle istui onnellisen, harmonisen ja
tyytyväisen näköinen pariskunta, jotka olivat kummatkin naisia.
Meinasi kaverillani, rakkaalla naapurillani, mennä kaljat väärään kurkkuun, pasmat sekaisin ja varmaan samalla plasmatkin.
Minusta se oli kaunista. Enkä nyt tarkoita mitään seksuaalista, tässä kohtaa senkin pervot ;), vaan ihan vaan muuten.
Noh, pakko kai tässä kohtaa tunnustaa, että olen tehnyt
vapaaehtoistyötä sellaisessa paikassa, jonka asiakaskunta
koostuu homoista, lespoista, narkkareista ja muutoin onnettomista
ihmisraunoista.
Tässä paikassa työskentelee roima määrä ihan
aitoja kukkahattutätejä, jotka onneksi ovat tunkeneet hattunsa
kukkineen sinne mihin aurinko ei paista (eli kadun varjoisalle
puolelle tietenkin) sosiaalityöntekijöitä ja terveydenhoitajia.
Minä en varsinaisesti ole kukaan enkä mikään em. tyypeistä, en ainakaan
se kukkahattutäti edes kadun varjoisalta puolelta, eikä minulla ole
esim. pistolupaa, verikokeita sun muita varten. Niinpä olen kerran jos
toisenkin ollut nk. pissakummina. Huumeseulat sun muut. Oh, ne
olivat aikoja ne.
Nyttemmin kaikki syvälliset
vessakeskustelut ovat historiaa, syystä että henkilökunnan
turvallisuuden vuoksi pissasessioita seurataan lasiseinien takaa..
Tämän paikan (en nyt halua tässä eritoten mainita ko. paikkaa) vakkarit
työntekijät kertoivat minulle, että asiakkaat pitivät minusta. Minussa
ei toden totta ole mitään erikoista. En ole mikään ässähaka puhumaan,
kuuntelemaan ehkä kylläkin, ulkonäössäni ei ole varmaan mitään eritoten
luottamusta herättävää- kaltaisiani on tuhansia, minussa ei
kertakaikkiaan ole mitään ihmeellistä eikä kummallista.
Mut.
Se mikä minussa ehkä on, se jokin, on se- että minä suvaitsen kaikkia
kummallisia, ihmeellisiä ja vaillinaisia ihmisiä. Mä tykkään melkein
kaikista. Minusta nk. toivottamassakin tapauksessa on toivoa. Ja
jottei tämä nyt ihan jeesusteluksi ja omakehuksi menisi, niin hitsi
vie, kyllä mä inhoankin ihmisiä. Moniakin! Mulla mitään sädekehää ole.
Ja tähän väliin, koska olen alasti ja käsilläni on Tiimarista ostettu
auringonkukka, heittelen sitä vähän hippityylisesti ilmaan. *noin*
Tyttäristäni vanhin täyttää tänään 3.päivä, 17. vuotta. Kauheeta miten
vanhaksi itseni tunnenkaan. Mutta kukkahattua en hanki tämänkään
juhlapäivän kunniaksi.
Niin ja mainittakoon vielä. että
olin taas Helkamalla liikenteessä ja silti yhtenä kappaleena. Minusta
on kehkeytymässä siis kunnon rappio-Elma-tankojuoppo. Meriitti sekin :D
sunnuntai, 3. heinäkuu 2005
Kommentit