Tänä aamuna venytin ja vanutin ylösnousemustani pitkään, samalla tuntemuksiani kuulostellen.

Ensin ajattelin, että jaahas- nyt se on sitten tämäkin täti masennuksen melskeissä. Sitten älysin, ettenhän minä varmasti edes tiedä, millaista on olla masentunut- kunhan vaan käytin väärin masennus-termiä, ja sitten silmät palaen paasaan täällä, kuinka koko sairaus uhkaa kokea inflaation, kun kaikki pienet teinikanasetkin on niin ältsin masiksessa.

Eli, olin vain hetken alakuloinen, kun loma vetelee viimeisiään. Hassua- koska ei mulla ole edes mitään työhönmenostressiä. Miten sitä nyt sellaisesta viitsisi stressata, joka on jokapäiväistä elämää yli 45 viikkoa vuodessa? Sitähän ois niinku stressaantunut kokoaika, koska lomallahan on lomastressi ja jouluna joulustressi. Ei stressitöntä kohtaa elämässä? Kauheaa.

Eli ennenkuin olin lomalihoneen ruhoni saanut sängystä ylös, olin selättänyt sekä masennuksen että työhönmenostressin ja sitten keitin iloisena kahvia.

Vein kuopuksen metrolle, koska hän lähti kesämökille Lauttasaareen. Just niin lähellä pitää kesämökin ollakin, ainakin niin kauan kun pihalla seisoo romu ja haiseva vanha auto. Kirjakaupassa palkitsin itseni parilla kirjalla, ruokakaupassa palkitsin itseni parilla ruualla. Eh eh.

Miehellä alkaa varmaan vuoden kiireisin aika olla käsillä. Maailmanmestaruuskisojen avajaisiin on reilu viikko, ja sinnehän menee ääntä ja valoa tolkuttomat määrät. Ja siinä kisojen tohinassa pitää sitten jotain Lentäviä Hollantilaisiakin saada kuulostamaan hyvältä ja mitä kaikkee. En pysy perässä, mutta se nyt ei mitään uutta ole se.

En ole harjoittanut siivoustoimia lomallani ollenkaan ja siltä täällä kyllä näyttääkin. Mut ei se mitään, kun sen tietää.