Tänä aamuna venytin ja vanutin ylösnousemustani pitkään, samalla tuntemuksiani kuulostellen.
Ensin ajattelin, että jaahas- nyt se on sitten tämäkin täti masennuksen
melskeissä. Sitten älysin, ettenhän minä varmasti edes tiedä, millaista
on olla masentunut- kunhan vaan käytin väärin masennus-termiä, ja
sitten silmät palaen paasaan täällä, kuinka koko sairaus uhkaa kokea
inflaation, kun kaikki pienet teinikanasetkin on niin ältsin
masiksessa.
Eli, olin vain hetken alakuloinen, kun loma vetelee viimeisiään.
Hassua- koska ei mulla ole edes mitään työhönmenostressiä. Miten sitä
nyt sellaisesta viitsisi stressata, joka on jokapäiväistä elämää yli 45
viikkoa vuodessa? Sitähän ois niinku stressaantunut kokoaika, koska
lomallahan on lomastressi ja jouluna joulustressi. Ei stressitöntä
kohtaa elämässä? Kauheaa.
Eli ennenkuin olin lomalihoneen ruhoni saanut sängystä ylös, olin
selättänyt sekä masennuksen että työhönmenostressin ja sitten keitin
iloisena kahvia.
Vein kuopuksen metrolle, koska hän lähti kesämökille Lauttasaareen.
Just niin lähellä pitää kesämökin ollakin, ainakin niin kauan kun
pihalla seisoo romu ja haiseva vanha auto. Kirjakaupassa palkitsin
itseni parilla kirjalla, ruokakaupassa palkitsin itseni parilla
ruualla. Eh eh.
Miehellä alkaa varmaan vuoden kiireisin aika olla käsillä.
Maailmanmestaruuskisojen avajaisiin on reilu viikko, ja sinnehän menee
ääntä ja valoa tolkuttomat määrät. Ja siinä kisojen tohinassa pitää
sitten jotain Lentäviä Hollantilaisiakin saada kuulostamaan hyvältä ja
mitä kaikkee. En pysy perässä, mutta se nyt ei mitään uutta ole se.
En ole harjoittanut siivoustoimia lomallani ollenkaan ja siltä täällä kyllä näyttääkin. Mut ei se mitään, kun sen tietää.
tiistai, 26. heinäkuu 2005
Kommentit