Eilen sitten tapasin salarakkaani!

Minäpäs voin kokemuksen tuomalla varmuudella nyt teille kaikille kertoa, että Kaura on vielä ihkumpi livenä kuin mitä bloginsa antaa ymmärtää, kuitenkin niin, ettei blogi- ja livepersoonan välillä ole ristiriitaa.

Oli mukavaa kohdata "netistä tuttu" ihminen ja huomata, ettei tapaaminen ollut mikään paskanjäykkä seipäännielemiskavalkaadi. Ainakaan minun mielestä! Ihan suvereenisti virtuaalihalaukset vaihtui oikeiksi itäisen periferian jalkakäytävällä, eikä se tuntunut lainkaan luonnottomalta.

Kauralla on myös älyn kiva perhe. SP on mukava mies, Tosikoinen syötävän söpö ihanuus ja Esikoinen herttainen pikkumies.  Oli mahtikunnia saada toimia esikoisen suojatätinä pelottavan koiran ilmaantuessa näköpiiriin.

Vaikka Kaura on kertonut blogissaan ja muallakin salaisissa salarakaskokoontumispaikoissamme netin kätköissä elämästään vammaisen esikoisensa kanssa- niin silti minun täytyy myöntää, että tämä poika oli todella positiivinen yllätys minulle.  En tosin oikein tiennyt edes että millaista poikaa olen tapaamassa, mutta sen minkä tapasin oli siis positiivista. Kaikin puolin.

Ei minulla toki ollut sellaista käsitystä, että autistit vaan huojuvat nurkassa selkä muihin päin ja mumisevat jotain mantraa- ei. Mutta silti.Ennakkoluulottomiinkin ihmisiin saadaan tiukalla manipulaatiolla (jollaista mielestäni harjoitetaan enemmän tai vähemmän vammaisia koskevissa asioissa ainakin tietyissä piireissä) kylvettyä pienoinen ennakkoluuloisuuden siemen, ja tämän minä häpeällisesti, mutta auliisti nyt myönnän. Siksikin oli aivan erityisen mukavaa tavata salarakkaani koko perhe!  Tervehdyttävää pepulle potkimista kaikenlaisten tyhmien luulojen karkoittamiseksi. Siitäs sain! Hyvällä tavalla!

Muihin aiheisiin:  Kiimainen uroskoira sai eilen jarrupiikin eläinlääkärissä. Vaikutukset eivät tähän aamuun mennessä ole mitenkään korvinkuultavan suuret, mutta ehkä jotain. Illalla, jolloin piikistä on kulunut vuorokausi, pitäisi kiiman helpottaa.  Aamulla myös sain kutsun töihin. Täällä nyt sorvaan täysin korvaamattomana yksilönä (not) jotain kokouspapereita kasaan. En vaan käsitä, eikö tätä olisi voinut kukaan muu tehdä? Kysymys ei voi olla siitä, etteikö kukaan muu osaisi. Luulen siis että kysymys on siitä, ettei kukaan muu viitsi tehdä tällästä simppeliä perustoimistohommaa. Elma-tädit on just hyviä tälläisiin riittävän yksinkertaisiin rutiinihommiin- vaikka kesken loman. Räyh räyh.

Ehkä tämä pudottautuminen työelämään vähän varkain tasavasemmalta on ihan hyvä pehmeä lasku. Ehkä. Maanantaina sen sitten senkin tietää.