Ihanaa kun on maanantai!

Juu-u, ja ennenkuin sankoin joukoin rynnitte tänne pakkopaitojen, kuumemittareiden ja sensellaisten sairaudenhoitovälineiden kanssa, niin antakaa mä nyt perustelen tätä kummallista ilkamointiani. Ja tulkaa sitten tänne ihan muuten vaan mun kans hengaamaan.

Olin koko viikonlopun epäkunnossa. Ja koska olen kunnon kuuliainen sorvaaja, niin tänä aamuna en paikantanut kehossani pienintäkään syytä tai edes tekosyytä, että oisin voinut ottaa pieleen menneestä viikonlopusta vähän revanssia ja jäädä kotiin.

Ihanaa on olla kunnossa, olkoot vaikka kuin maanantai.

En edes harkinnut kotitaloustöiden suunnittelun aloittamista koko viikonloppuna, saati että olisin käytännön tasolla laittanut tikkua ristiin minkään asian suhteen. Eikö se jo todista, että olin romuna?

Aamulla metrossa sattui hassu juttu. Vastapäätä istunut mies luki samaa kirjaa kuin mä. Eikö vaan ollutkin hassu juttu, vai revinkö mä nyt turhasta iloa tämän etomattoman vartaloni keralla? No sama se, minusta se oli hassua, että miljoonista metromatkustajista juuri vastapäinen ukko luki samaa kirjaa, vaikka kirjojakin on tarjolla miljoonia. Niin kert.

Mä en oikein muuten käsitä, miksi ihmiset ovat saaneet niin kovin hepuloita sen yhden blogikriitikon takia... Sori, en muista nyt sen blogin kokonimeä enkä jaksa nähdä vaivaa sen etsimiseen, saati linkkaamiseen, mutta kyllä te sen löydätte jos haluatte. Luotan siihen.

Mulla tulee sitä blogia lukiessa tunne että hohhoijaa ja plääh. Kirjoittaja on varmaankin joku entinen bloginpitäjä, joka taisteli kynsin, hampain ja kukkahatuin lukijoista, tilastoista, kommenttien määrästä ja laadusta ja kaikesta. Kun ei kärkisijaa sitten irronnutkaan, päätti tämä katkera inehmo perustaa oman blogikriittisen blogin ja haukkua paskaksi kaikki ja kaiken. Kovin rakentavaa? Lähinnä pitkästyttävää.